Olet täällä

Arjen murusia

Blogi lapsen keliakiasta ja perhe-elämästä
0

Tunnetko jo banoffeen - kinuskin, banaanin ja kermavaahdon kuorruttaman herkkuleivonnaisen, jonka tekemisessä ei tarvita uunia? Meillä tämä herkku on muodostunut oikein hitiksi, eikä sen valmistaminen ole kovin monimutkaista. Eniten aikaa vie keksimurupohjan jäähdyttäminen.

Käytin tämän banoffeen keksimurupohjaan viimeiset gluteenittomat piparkakut, joten se sai kivan mausteisen säväyksen. Lisäksi joukossa oli gluteenittomia digestive- ja suklaakeksejä.

Toffeen voit keittää kondensoidusta maidosta, mutta sitä on saatavana myös valmiina. Maidosta keittämällä aikaa kuluu useita tunteja, joten valmis purkkitoffee on nopeampi vaihtoehto. Ja kun ainekset varaa kaappiin jo ennalta, saa banoffeen pöytään aika pienelläkin varoitusajalla, puolessatoista tunnissa.

Gluteeniton banoffee

Pohja:

200 g gluteenittomia keksejä

100 g voita

Täyte:

1 prk (n. 397 g) kondensoitua, karamellisoitua maitoa (esim. Dovgan)

2-3 banaania

1 rkl sitruunamehua

(0,5 dl suolapähkinöitä)

Päälle:

2 dl kuohukermaa

keksimuruja

Murskaa keksit hienoksi muovipussissa puristelemalla tai tehosekoittimessa. Sulata voi ja kaada se keskimurun sekaan. Sekoita hyvin.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja levitä keksimuru-voiseos pohjan päälle. Laita pohja jäähtymään jääkaappiin vähintään tunniksi. Voit myös valmistaa pohjan jääkaappiin vaikka edellisenä päivänä, mutta täytä se vasta juuri ennen tarjoilua.

Irrota jäähtynyt pohja varovasti vuoasta ja laita tarjoilualustalle.

Levitä pohjan päälle viipaloidut banaanit ja ripottele sitruunamehu niiden päälle. Peitä banaanit toffeella ja ripottele halutessasi suolapähkinät päälle. Lisää lopuksi kuohkeaksi vaahdotettu kermavaahto banoffeen päälle. Murustele päälle vielä keskimuruja.

 

 


1

Perheemme molemmille lapsille on diagnosoitu keliakia viimeisen kahden vuoden aikana. Keliakia on sairaus, ja kukapa sitä sairauksia toivoisi, varsinkaan omille lapsilleen. Emme ole kuitenkaan juurikaan vuodattaneet kyyneliä, turhautuneet tai vajonneet itsesääliin tämän takia: elämässä sattuu ja tapahtuu, ja ei koskaan mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Missään tapauksessa ei käy kieltäminen sitä, etteikö lasten gluteeniton ruokavalio olisi vaikuttanut elämäämme. Toki matkustelemme kuten ennenkin, käymme silloin tällöin ulkona syömässä tai haemme kotiin gluteenittomat pizzat ja lasten herkkupäivä on edelleen lauantai, mutta perheen arki on muuttunut. Nykyisin kokkaamme enemmän, leivomme itse enemmän ja syömme yhdessä enemmän. Ja nämä eivät välttämättä ole huonoja asioita.

Koska ei ole järkeä tehdä montaa eri lämmintä ruokaa kotona, ovat kaikki perheemme ateriat nykyisin gluteenittomia. Epäilemättä ruokavaliomme onkin muuttunut nyt terveellisemmäksi, koska vehnäjauhojen vähentäminen tekee hyvää lähes kaikille. Lisäksi luontaisesti gluteenittomien ruokien, kuten hedelmien ja vihannesten syönti on meillä lisääntynyt.

Keliakia tunnetaan Suomessa hyvin, ravintoloissa varsinkin. Kauppojen gluteenittomien tuotteiden hylly kasvaa koko ajan, ja hinnatkin ovat tulleet hieman alaspäin kilpailun ja tarjonnan kasvaessa.  

Koulussa lapset hakevat oman gluteenittoman ruoan erillisestä linjastosta. Lasten kommentti on, että tämä erityisruoka on ollut parempaa kuin ”massaruoka”. Ehkä nämä erikseen tehtävät ruoat ovat luonnollisempia ja puhtaampia, ja niissä käytetään vähemmän käsiteltyjä sekä teollisesti muokattuja eineksiä, niitä ei ole prosessoitu niin paljon tai niissä on enemmän makua. Niin tai näin, tässä asiassa koemme olevamme suorastaan etuoikeutettuja.

E-koodipommit, erilaisia lisä- ja säilöntäaineita sisältävät herkut ja esimerkiksi keinoväreillä värjätyt makeiset ovat meillä pääasiassa vaihtuneet tuotteisiin, joiden sisältöluettelo ei ole munkkilatinaa pakkauskääre pullollaan. Eipä sitä aiemmin tullut edes ajateltua, että monet makeiset koostuvat lähinnä vain lisäaineista! Vaikka niistä ei olisikaan mitään haittaa, eivät ne mitään terveystuotteita ole, eikä niitä ihminen myöskään tarvitse. Eivät lapset taateleita tai rusinoita ole siirtyneet syömään, mutta karkeista ja herkuistakin löytyy hyviä gluteenittomia ja lisäaineettomia vaihtoehtoja.

Tärkeintä on, että kiinnitämme nykyisin enemmän huomiota siihen, mitä suuhumme laitamme. Lapsemme kokevat, että he voivat paremmin ja ovat terveempiä kuin aiemmin, ja molempien kasvoille on palannut luonnollinen väri. Lapset liikkuvat paljon, kasvavat sekä kehittyvät huimaa vauhtia ja harrastavat monipuolisesti. Ruokavaliomme sisältää nykyisin huomattavasti vähemmän eineksiä ja sen ansiosta syömme nyt paremmin, monipuolisemmin ja terveellisemmin. Vastapainona ruokaan tuhlaantuu rahaa runsaammin, mutta voiko terveyttä hinnoitella? Lisäksi jääkaapissa täytyy olla kaksi eri margariinia, leivänpaahtimia tarvitaan kaksi ja kauppareissulla menee kauemmin aikaa elintarvikkeiden ainesosia tutkiessa. Ulkomaanreissujen pohdintaan, selvittelyyn ja etukäteistyöhön tuhraantuu myös tunteja, mutta se on pääasiassa palkitsevaa työtä. Kokonaisuutena plussan puolella ollaan! Valintoja syömisen suhteen joutuu nyt tekemään huomattavasti enemmän kuin ennen, mutta harvapa sitä voi laittaa suuhunsa ihan mitä tahansa – ja vaikka voisikin, niin väitän, että niin ei kannata tehdä.


0
Keliakia on minulle tuttu työni kautta. Veljentyttö sairastaa keliakiaa. Ei se ole kumminkaan sama kuin keliakia omassa perheessä. Omassa kotona. Eikä varsinkaan silloin, kun monista syistä on päädytty sekaviljaperheratkaisuun. Kun vain kaksi kuudesta sairastaa keliakiaa, on tähän sekasyöntiin yhtenä syynä raha. En myöskään näe mielekkäänä vältellä gluteenia ilman erityistä syytä. Minulle ja Siirille tämä toki tarkoittaa sitä, että ruokaillessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta, jotta ristikontaminaatioilta vältyttäisiin.
 
Kun Siiri saa kutsun kaverisynttäreille, kaikuu ristikontaminaatiovaara päässäni. Kutsuun vastaan kertoen Siirin keliakiasta ja että lisätietoja voi tarvittaessa kysyä joko minulta tai Siiriltä. Olen myös kertonut, että Siiri voi tuoda omatkin eväät. Ei ole tarvinnut. Vähän silti jännitän. Jännitän kyllä omassakin keittiössä. Paras mittari Siirin kohdalla onnistuneesta ruokavaliosta lienee vain vähän koholla olleiden vasta-aineiden normalisoituminen. Myös vuosi sitten yllättäen puhjennut kylmästä ja kuumasta oirehtinut urtikaria on selvästi helpottanut.
 
Mitä siis voimme päätellä? Pitää uskaltaa luottaa omaan, lapsensa sekä muun ympäristön toimintaan. Ei pidä antaa liikaa epäilylle valtaa. Helppohan se on toki meidän huudella niin kauan kun ei ole kärsitty järisyttävistä oireista altistumisen jälkeen.  

Sivut