Olet täällä

Arjen murusia

Blogi lapsen keliakiasta ja perhe-elämästä
4

Lontoo on suosikkikaupunkini. Kävimme Kaisan kanssa kahdestaan Lontoossa viime lokakuussa. Matkan aikana oli tietysti tarkoitus tutustuttaa neiti Lontoon nähtävyyksiin, shoppailumahdollisuuksiin ja herkutella. Ja tytön oma toive oli päästä käymään jalkapalloseura Chelsean kotistadionilla Stamford Bridgella. Kaikki tämä kolmessa päivässä!

Koska kokemuksesta tiesin, että hyvästä säästä kannattaa Lontoossa ottaa kaikki irti, suuntasimme jo saapumispäivänä katselemaan nähtävyyksiä. Silloin ei nimittäin satanut. London Eye on Thamesin varrella, vastapäätä Big Beniä ja Westminsteriä oleva iso maailmanpyörä, josta käsin saa ehdottomasti parhaan käsityksen kaupungin laajuudesta. Siispä suunnistimme ensiksi sinne. Älä anna pitkien jonojen hämätä: maailmanpyörät isot hytit vetävät reippaasti asiakkaita ja jono etenee hyvällä tahdilla. Mekin pääsimme sisään jo vartin jonotuksella. Ja se kannatti, näkymät olivat jälleen huikaisevat, vaikka sää olikin hieman pilvinen.

Toinen suositeltava elämys on risteily Thamesilla. Parissakymmenessä minuutissa pääset vaikka Toweriin ja voit hypätä laivasta pois katsomaan Tower Bridgea ja Towerin vankityrmiä.Takaisin pääset sitten noin puolen tunnin välein taas Westminsteriin palaavilla laivoilla. Matkan aikana kuulet huumorilla sävytettyjä tarinoita Thamesin varrella olevista silloista ja nähtävyyksistä, kuten Shakespearen teatterista ja sotalaiva HMS Belfastista.

Lasten ja teinien mieleen on myös vahakabinetti Madame Tussaud´s, joka kieltämättä olikin hieman muuttunut - positiivisesti - sitten ensikäyntini 80-luvun lopulla. Sieltä löytyvät tunnetut näyttelijät ja popparit, urheilijat ja poliitikot hämmästyttävän aidoiksi muovattuina. Ja olihan siellä tietysti kuninkaallinen perhekin.

Ihan vahakabinetin vieressä on muuten kaikkien salapoliisiromaanien ystävien hyvin tuntema osoite Baker Street 221, Sherlock Holmesin kotitalo.

Stamford Bridgelle ajoimme metrolla reissumme toisen päivänä. Chelsean kauniissa kaupunginosassa sijaitseva jalkapallostadion on kaikkien futareiden mielenkiinnon kohde, mutta jos jalkapallo ei kiinnosta, voi muiden ollessa stadion- ja museokierroksella itse käydä vaikka samalla suunnalla olevassa Hyde Parkissa kävelyllä. Ta ihan vain kävellä ympäri kauniita katuja ja ihastella Chelsean somia taloja ja hyvinhoidettuja puutarhoja. Kaisalle opastettu stadionkierros oli kuulemma reissumme kohokohta, eikä se äidistäkään ollut kyllä yhtään hullumpi kokemus.

Paluumatkalla ajoimme metrolla Knightsbridgeen ja kävimme Harrodsin tavaratalossa ihastelemassa sen kerrassaan upeaa valikoimaa. Parasta oli Food Hall, alakerran ruokaosasto, josta ostimmekin niin tuliaisia kuin itsellemme vähän herkkusuklaata. Hyvin tiesivät myyjät kertoa Godivan osastolla mitkä laadut olivat gluteenittomia.

Ai niin, se herkuttelu tosiaan! Kun paljon käveli ja näki uutta, tuli nälkä myös joskus ihan yllättäen. Olin etukäteen etsinyt sopivia gluteenittomia ruokapaikkoja netistä. Hakusanalla gluten free restaurants london löytyy useita ravintolasuosituksia sisältäviä sivustoja. Laitoin silloin ylös muutaman, kuten hampurilaisia tarjoavan Honest Burgersin. Se sijaitsee Sohossa pikkukadulla nimeltä Meard Street, jota ei kyllä ollut helppo löytää. Katso tarkempi kartta osoitteesta www.honestburgers.com/uk, siltä löytyvät muutkin ketjun ravintolat. Gluteenittomasta sämpylästä joutui maksamaan vähän enemmän kuin tavallisesta, mutta kannatti kyllä. Burgereihin sai valita mieleisensä pihvit ja lisukkeet seinällä olleelta listalta. Todella maukas burgeri ja kiva ruokakokemus muutoinkin!

Ja tältä se näytti käsintehtyjen ranskalaisten kera tarjoiltuna.

Kaisan isosisko oli pari vuotta sitten Lontoossa käydessämme ihastunut japanilaistyylistä ruokaa tarjoavaan Wagamama-ketjuun, joten päätimme Kaisan kanssa käydä katsomassa josko heidän listaltaan löytyisi gluteenitonta ruokaa. Ja löytyi, tosin vaihtoehtoja ei ollut monta. Kaisa söi ramen-annoksen, joka räätälöitiin hänelle gluteenittomaksi. Ja hyvältä maistui!

Lontoossa oli yleensäkin yllättävän helppo löytää gluteenitonta syötävää. Kiitos kuuluu varmaan tällä hetkellä vallalla olevalle gluteenittoman ruoan boomille. Kaikissa käymissämme ravintoloissa keliakia tunnettiin hyvin ja siihen suhtauduttiin asiantuntevasti ja tarkkuudella. Esimerkiksi gluteenitonta pastaa ja pizzaa tarjoavia ravintoloita löysimme ihan sattumalta useita.

Ainoa huono puoli oli se, että kahviloista ei löytynyt gluteenittomia vaihtoehtoja. Joka kadunkulmasta löytyvä kahvilaketju Pret a mangerin valikoimassa ei esimerkiksi ollut mitään gluteenitonta. Mutta kahvilakäynnitkin hoituivat meiltä kahvikissoilta mallikkaasti, kun olin osannut varautua asiaan ja ottanut mukaan gluteenittomia keksejä ja muffinsseja. Sitäkään ei kyllä olisi tarvinnut tehdä: paikallisista Tesco-kaupoista löytyi ihan mallikkaat valikoimat gluteenittomia tuotteita.Kotiin toimme mukanamme esimerkiksi gluteenitonta couscousia!

Tunnisteet: 
Lontooravintolat

Anonymous (ei varmistettu)
0

Kävin katsomassa ystäväni kanssa Tampereen työväen teatterin esityksen Vauvasuihku. Teatterikorkeakoulusta valmistuneiden näyttelijöiden Saara Kotkaniemen ja Annika Poijärven hauska ja taitava esitys kertoi, mitä tapahtuu Internetin vauvapalstoilla, kun odottajat ja vauvan juuri saaneet keskustelevat äitiydestä.

Näytelmässä Kotkaniemi ja Poijärvi kysyivät huolestuneena, voiko raskaus mennä kesken, kun odottaja vahingossa saattoi ehkä syödä kaksi ruokalusikallista maksaa, miten kauhean pahasti voi revetä synnytyksessä ja mihin pitää ilmoittaa, kun päättää, että ei imetä. He kysyivät pieniä mietityttäviä asioita, jonkin verran huolestuttavia asioita sekä sellaisia kamalia asioita, joita äidit hysteerisinä kelaavat silloin, kun ovat varmoja, että lapsi on kuolemaisillaan heidän takiaan.

Ja palstamammat, lähiömammat, jopa työttömät mammat neuvoivat täydestä sydämestään. Ymmärtäviä kommentteja ja vertaistukea, mutta myös lisää vettä myllyyn heittäviä provokatiivisia kirjoittajia sekä tietysti heitä, joiden mielestä on aivan oikein, jos kirjoittajan lapsi syntyy ilman kättä. Mitäs söi maksaa, huostaanotto pitäisi tuon äidin lapsille tehdä. Miksi tuollaiset äidit edes lisääntyvät?!

Nauroin ystäväni kanssa koko esityksen ajan vedet silmissä. Heti, kun väliaika alkoi, täyttyi tila innostuneesta puheensorinasta. Tuntui, että koko naisyleisö oli oikein odottanut, samalla toivoen tietysti, ettei näytös ikinä lopu, että saisi kertoa mukana olevalle ystävälleen, että "no siinä minun toisessa synnytyksessähän...", "kerroinkos, että meidän tyttöhän putosi sängystä ja minä...", "meillähän poika ei koskaan..." Äitiys, miten ihana ja kamala asia, josta voi aina syyllistyä ja syyllistää!

Kotimatkalla ajattelin, että vaikka naiset olivat, siis ovat, ihan hulluja ja hysteerisiä äitiyden kiemuroissa, niin miten mahtavaa on, että on vauvapalstat, joissa voi kysyä kaiken todella typeränkin aina limatulpasta alkaen. Keneltä muulta niitä edes kysyisi? Kun itse odotin Matildaa vuonna 2003, ei meillä ollut edes internetyhteyttä kotona. Minä kuulkaa luin tekstitelkkarin keskustelupalstaa, jossa hyvällä tuurilla ehkä joka kymmenes viesti käsitteli odotusta. Se palsta, jossa aina kysyttiin, että paljonko viive, muistatteko?

Joskus rohkaistuin ja näppäilin tekstarin palstalle: "Onko ketään muita odottajia? Mulla l.a. 24.10., rv 14+3." Voi jestas niitä aikoja. Vaan jotenkin se omakin äiti pärjäsi raskausaikansa eikä ollut edes tekstitelkkaria!

Vertaistuki on kuitenkin maailman paras juttu niin monessa asiassa. Itselleni keliakiavanhemmuuden ykköstukiverkko on Facebookin Keliakia-ryhmä. Siellä saa ja pitääkin kysyä juuri ne kaikista typerimmät kysymykset. Olen muun muassa lähettänyt tällaisen viestin ryhmään tammikuussa 2015:

Vääntäkää nyt mulle rautalangasta tää juttu. Eli kun todetaan keliakia, aletaan syödä gluteenitonta. Mikäli oireet eivät helpota, siirrytään luontaisesti gluteenittomaan. Näin ollen esim. oireettomat keliaakikot käyttävät gluteenitonta, eivät luontaisesti gluteenitonta? Kysymykseni on nyt se, että luontaisesti gluteenittomaan siirrytään vain, jos oireet niin vaativat? Normaali gluteeniton ei siis tuhoa suolistoa? Eihän voi kuin tähystyksessä tietää, jatkuuko suolinukan vahingot pelkällä gluteenittomalla?

Vastaus oli, että oikein ymmärsin. Mistäs tuommoistakaan voisi tietää? Ryhmässä olen saanut oppeja muun muassa siitä, että ravintolassa on kysyttävä, miten esimerkiksi annos "Nakit ja ranskalaiset, gluteeniton" valmistetaan. Tämän jälkeen olen tietysti avautunut ryhmässä siitä, että kyseisestä annoksesta kysyessäni vastaus oli äkäinen ja ihmettelevä "No ei meillä ole kuin yksi fritti ja tottakai nakitkin friteerataan!". Ensin tuon huoltoaseman väki ehdotti, että ranskalaiset vaihdetaan muussiin, ja kun kysyin nakkien friteerausta, sain vastauksen rypistetyin kulmakarvoin.

Jos sinulla ei ole keliakiaturvaverkkoa ja keliakia on uusi juttu, on ihan ymmärrettävää, että et ehkä tiedä, että jos ranskalaiset friteerataan samassa rasvassa, jossa on ollut aiemmin tavalliset kananuggetit, ei annos ole enää gluteeniton. Ei vaan ole! On oltava sairaan tarkka, murustakaan gluteenia ei saa koskaan olla. Vertaistuki on paras opettaja.

Ryhmässä olen myös kuullut, että huulirasvassa ja muovailuvahassa voi olla gluteenia. Pääsiäisen aikaan olin kiitollinen, kun yksi jos toinen ryhmäläinen aukoi kieli keskellä suuta prinsessamunien ja Kindereiden kuoria  ja kertoi muille, mitä suklaamunia saa syödä ja mitä ei. Miten ihmeessä voi ennen ostamista tietää, mitä ne sisältävät, jos munien laatikossa ei ole tuoteselostusta? Ei sitä kuorta voi kaupassa avata, tihrustaa mikroskooppisen pientä tekstiä - ja kääriä ruokavalioon sopimaton suklaa takaisin kuoreensa. Myöhemmin onneksi Keliakialiittokin julkaisi listan sallituista pääsiäisherkuista.

Selattuani kirjoituksiani ryhmän sivulta nousi esiin erityisesti kaksi päivitystäni, molemmat helmikuulta 2015. Kumpaankin kirjoitukseeni saamani kannustavat kommentit auttoivat jaksamaan ja oppimaan lisää keliakiasta. Vertaistuki, se nyt vaan on parasta!

3,5-vuotias ABC:n pihassa matkalla päivälliselle: "Jos siellä ei oo mulle mitään syötävää, niin älkää te muutkaan syökö." Mun sydän särkyy. Mistään muusta kuin karkeista ei ole vielä joutunut jäämään ilman, kun muut syövät. Huokaus.

"Noita prinsessakeksejä, äiti, ostetaan!" "Ei me voida ostaa, ne ei ole gluteenittomia." "Ennen mä sain näitä..." Voi miksi nämä g-tuotteet on niin tylsiä paketeistaan?

 


 

 

 


Anonymous (ei varmistettu)
2

Saimme serkkutytön Keski-Suomesta luoksemme kylään muutamaksi päiväksi. Aamulla leikimme naapurissa asuvien ystäviemme kanssa puistossa polttopalloa, väriä ja peiliä sekä ihana tyttöjoukkomme pyöräili innoissaan. Niin söpöjä nämä 4‒5-vuotiaat, kun hoksaavat, miten ajetaan ilman apupyöriä ja ovat taidostaan niin ylpeitä.

Iltapäivällä meille tuli kylään Henrikin kaveri veljensä ja äitinsä kanssa. Tällä kertaa oikaisin ja nostin pöytään kaikkea valmista, vaikka leipominen onkin intohimoni. Ensi kerralla sitten Minna leivon jotain ihanaa, vaikka suklaakakkua gluteenittomalla Digestive-keksipohjalla!

Niin mikäkö on epäreilua? Se, että Aavalla on keliakia. Ymmärrättehän, että aina ei vaan voi olla kaikille tarjolla ihan samanlaista, vaikka kuinka yritän. Tällä kertaa nyt oli vain erityisen epäreilua, että Aavalla on keliakia. Söimme välipalalla ensin raakapakasteena myytäviä sämpylöitä, Aava söi tattari-pellavasämpylän. Sämpylän jälkeen herkuteltiin jäätelöllä ja muffineilla. Gluteeniystävät, eli he, joille gluteeni käy, saivat pienen sitruunamuffinin, ja gluteeniton ystävämme Aava sai ison tuplasuklaa-cupcaken. Ymmärrän, että semmoinen on tosi epäreilua. Pieni sitruuna vai iso suklaa? No iso suklaa tietysti!

Mutta niin kuin Elina Ojala kirjoitti tässä blogissa, ei keliakia ole lapselle mikään juttu. Mieluummin voi keskittyä vaikka pandoihin. Tai niin kuin Aava ja serkkunsa A., vertaamaan kummalla on pidemmät hiukset. Onhan se nyt oikeasti tärkeämpää!

Tunnisteet: 
lapsen keliakia

Sivut