Olet täällä

Arjen murusia

Blogi lapsen keliakiasta ja perhe-elämästä
2

Kun kolmetoista vuotta sitten kuulin lääkäriltä, että silloin 4-vuotiaalta tyttäreltäni Kaisalta oli löydetty keliakia, olin huojentunut. Ihanaa, se on vain keliakiaa!

Suhtaudun keliakiaan vieläkin samalla huojennuksella kuin vuosia sitten. Pienen lapsen kasvun pysähtymiselle kun olisi voinut löytyä monta muuta, paljon vakavampaa syytä. Vaikka keliakiakin on vakava sairaus, on sen kanssa voinut elää täysipainoista ja onnellista lapsiperheen elämää.

Meidän perheessämme keliakia on ollut erottamaton osa jokapäiväistä arkeamme jo vuosien ajan. Aina ei ole ollut helppoa, takapakkeja ja vastoinkäymisiä on koettu, mutta silti minusta tuntuu, että olen keliaakikkolapsen myötä oppinut paljon. 

Kauppakäynnit muuttuivat heti paljon haastavimmiksi, kun pienellä präntillä kirjoitettuja tuoteselosteita piti tutkia tarkasti. Päiväkodin ja myöhemmin koulun keittäjien kanssa on tullut yhdessä opeteltua sitä, miten tärkeää on huolehtia, että pieni lapsi saa hänelle tarkoitettua terveellistä ja oikeanlaista ruokaa. Matkoilla kielikäännöksetkään eivät ole aina taanneet, että lautasella olisi sitä mitä siinä väitetään olevan.

Olen oppinut, että keliakian kanssa täytyy olla tarkka, sitkeä, valpas, epäilevä, rohkea ja ärhäkkäkin. Pitää osata vaatia, mutta myös luottaa.

Haluan jakaa blogissamme niitä arjen murusia, joita meidän perheemme vastaan on tullut ja tulee vieläkin. Kukaan ei saada jäädä haastavan elämäntilanteen kanssa yksin. Siksi me bloggaajat olemme täällä, tukemassa teidän arkeanne. Tervetuloa mukaan!

 


Sivut