Olet täällä

Arjen murusia

Blogi lapsen keliakiasta ja perhe-elämästä
0

Reilun kymmenen vuoden kokemus keliaakikon äitinä on pitänyt sisällään monenmoisia tapahtumia. Alku oli opettelua meiltä kaikilta: perheeltämme, suvultamme, päiväkodilta, koululta, ystäviltä. Usein tie on kulkenut erehdyksen kautta, mikä on silloin tuntunut maailman suurimmalta epäonnistumiselta. Miksi en pystynyt suojelemaan lastani? Miksi muut eivät pysty suojelemaan lastani?

Isoja kysymyksiä, joiden särmät ovat hioutuneet lapsen kasvaessa ja oman tietämyksen kasvaessa. Vaaran paikat on nykyisin helpompi tunnistaa ja lapsi - nykyään jo nuori - osaa itsekin havainnoida ja epäillä.

Lähipiirillemme gluteenittomuudesta on tullut luonnollinen osa elämää, niin heidän kuin meidän. Vuosiin ei ole tarvinnut muistuttaa, että varaattehan Kaisalle jotakin, tai että me mielellämme tuomme hänelle syötävää mukanamme. Siitä iso kiitos ja kummarus sisaruksille, mummeille, kummeille ja ystäville.

Silti jokainen ravintola- tai kahvilakäynti on vieläkin jännä paikka. Löytyyköhän täältä Kaisalle mitään? Onko taas tarjolla se sama muffinssi. "Joo mä otan sen, se on ihan ok".

Varsinkin ulkomaanmatkoilla olemme kerran jos toisenkin etsineet sopivaa ravintolaa pitkään, liian pitkään.

Mutta on niitä valonpilkahduksiakin. On ollut kiva huomata, miten nuoren neidin ei ole tarvinnut tinkiä ulkona syömisestä kavereiden kanssa, kun gluteenitonta ruokaa tarjoavia, nuoren kukkarolle sopivia pikaruokapaikkojakin on tullut kivasti lisää.

Meillä on ollut muutaman vuoden ajan toinenkin gluteenitonta ruokaa syövä perheessämme, kun mieheni on noudattanut FODMAP-diettiä. Meidän kesäviikonloppuihimme on kuulunut aamukahvi golf-kenttämme ravintolassa, jossa ravintoloitsija tietenkin muistaa hyvin mieheni ruokavalion. Mutta silti parin viikon takainen keskustelu ilahdutti:

"Moi, onko sulla mulle gluteeniton pulla?"

"No on! Ne loppuivat alkuviikosta, mutta muistin, että tulet varmaan viikonloppuna käymään ja tilasin niitä vartavasten. Otatko korvapuustin vai muffinssin?"

 


0

Hui miten nopeasti loma hupeni ja kääntyi arkeen! Sitä myötä ruokailukin palasi raiteilleen.

Meidän perheemme ruokailut ovat loman aikana paljon rennommat kuin arkisin. Syömme enemmän salaattilounaita, leipävälipaloja, marjoja, vihanneksia - kaikkiaan siis paljon arkea kevyemmin. 

Mutta herkutteluunkin panostamme. Alkukesän raparperit, keskikesän marjat ja loppukesän omenat uppoavat piirakoihin ja paistoksiin.

Kesällä vietämme myös Kaisan synttäreitä, joita juhlistimme tällä kertaa mökillä. Tein sankarille muhkean kakun, jonka veljeni risti heti sen nähtyään Monsteriksi.Syynä oli valtava koko (nooh, ehkä vähän ylimitoitettu) sekä ulkonäkö, kun helle teki tepposet kuorrutteelle. Viinimarjatertut kuitenkin peittivät pienet kauneusvirheet, eikä maku ollut muuta kuin kerrassaan herkullinen.

Monsteri-suklaakakku

Pohja:

5 munaa

150 g tummaa leivontasuklaata

2,5 dl gluteenittomia jauhoja

1 rkl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1/4 tl suolaa

200 g voita

2 dl fariinisokeria

Vuokaan: gluteenittomia korppujauhoja ja rasvaa

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (halk. 24 cm).

Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset.

Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä, sekoita välillä, tai vesihauteessa.

Sekoita jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola keskenään.

Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi, lisää keltuaiset yksitellen.

Lisää suklaasula taikinaan muutamassa erässä samalla kevyesti vatkaten. Lisää kuivat aineet vähän kerrallaan.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää taikinaan kevyesti vatkaten.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa alatasolla 40 minuuttia. Suojaa tarvittaessa foliolla. Kumoa kakku pian paistamisen jälkeen.

Daim-täyte

4 dl kuohukermaa

200 g mascarponejuustoa

½ dl sokeria

2 tl vanijlasokeria

2 isoa Daim-patukkaa (a 56 g)

200 g vadelmia

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone ja sokerit.

Rouhi Daimit ja lisää täytteeseen.

Suklaakuorrutus

130 g tummaa suklaata

1 dl kuohukermaa

Sulata suklaa vesihauteessa. 

Lämmitä kerma kattilassa ja lisää sula suklaa. Anna jäähtyä hetken.

-----

Halkaise suklaakakkupohja kahteen kerrokseen. Levitä Daim-täyte väleihin.

Lisää suklaakuorrute kakun päälle.

 

Alkuperäiset ohjeet ovat Kinuskikissan leivonkirjasta, kakku on koottu niitä yhdistelemällä.

 

 


0

Kateus, tuo hirviö, joka vain odottelee, että kuulet jotain mukavaa, ihanaa tai mahtavaa.
Jotain, mikä ei ole tapahtunut sinulle, mutta OLISI pitänyt tapahtua!! Samoin, jos näet jotain ihanaa, mahtavaa tai herkullista. Jotain mikä kuuluukin toiselle, vaikka PITÄISI kuulua sinulle!! Silloin tuo hirviö oikistelee ja venyttelee piikkisiä lonkeroitaan ja ihan kiirehtimättä yhtään, se on samassa luonasi. Toisen ihmisen onni, iloinen sattuma tai herkullinen kakkupala olisi saanut sinutkin hyvälle tuulelle! Sinunkin risukasasi ja pilvesi olisi tarvinnut sitä aurinkoa ja hopeareunaa..eikun VÄHINTÄÄN KULTAISEN!! Pian huomaat, ettet muuta ajattelekaan. Jokaisen hengenvedon myötä tunnet enemmän ja enemmän kateuden piikkisten lonkeroiden otteen tiukentuvan.

Kateus. Miksi niin helposti kadehdimme toisia? Miksi katkaisemme ystävyys-, rakkaus- ja perhesuhteita tuon hirviön vuoksi? Toinen sai enemmän kuin toinen!!? Kaikki hyvä ja kaunis tapahtuu vain toisille??

Ensimmäisen kerran ISOSTI kateuden lonkero puristi minua, kun koulumaailmassa Levikset rupesi olemaan THE juttu. Olin hivenen pyöreä (silloinkin), enkä edes pitänyt farkuista. Samettihousut ja golleget olivat paljon mukavammat pulpetin ääressä istuessa. Silti, tuo piikkinen lonkero kuristi. Hirviö kuiskaili, etten kuulunut joukkoon. Levikset olisivat se ovi laajempiin ystävyyssuhteisiin, mitä todellisuudessa janosin enemmän kuin mitään muuta. Kun äiti vihdoin raski ostaa ne the farkut, ja kävelin uutuuttaan natisevat housut jalassa kouluun ylpeänä, sain tuta tuon kateuden julman naurun, kun olin mennyt luottamaan niihin kuiskailuihin. Luokkakaverini tulivat luokseni epäilevin katsein. Paitani nostettiin ylös ja vyötäröni ympäri menevän farkunreunan tarkat yksityiskohdat varmistettiin, jotta todennäköinen kopiofarkku voitaisiin todeta. Aidot oli, mutta hyväksyvä nyökyttely tuntui likaiselta.

Aikuisena olen tuntenut kateuden puristuksia nähdessäni/kuullessani pariskuntien kahdenkeskisestä ajasta, kirppiksellä käymisestä ilman homeoireita, keittiönpöytien siisteydestä, lemmikkieläimistä, työpaikoista, soittotaidoista, laulutaidoista, rohkeudesta, aurinkoisista ilmoista jne. Ehdinkö edes mitään muuta, kuin olla kateellinen? Olen opetellut, että sen hirviön lonkeron jo hipaistessa, osaisin huokaista ja iloita toisten puolesta. Muutenhan minä olisin kuristuneena ihan tauotta! Aina toisella on pikkasen paremmin kuin toisella ja varmasti jossain on joku kateellinen minulle. Älä! Katso peiliin, koska siellä on ihan yhtä hyvä ihminen! :)

Entäs sitten annoskateus? Perheemme jokainen jäsen on useasti joutunut jäämään ilman jotain, mitä toiset/toinen on saanut syödä, nauttia, ahmia. Niitä toisten saamia gluteenillisia, munallisia, laktoosia sisältäviä, pähkinällisiä, viljallisia, jne.. Gluteenitonta löytyy nykyään ihan hyvin, mutta Esikoinen karvaasti tietää, ettei se gluteeniton vaihtoehto ole aina myös kananmunatonta. Hirviön piikkisiä lonkeroita on irroiteltu hänestäkin monta kertaa kotona leipoen just eikä melkein sopivaa. Viljaton Kuopus tietää, että kodin ulkopuolella on tarjolla paljon sellaista mitä hän ei saa maistaa. Monen ja moneen "Voinko minä syödä tuota?" -kysymykseen on jouduttu antamaan kieltävä vastaus.

Silti tuo annoskateus, mikä meidänkin perheessä vierailee usein, on jotenkin turha kateus. Kyllä, tiedetään, että ruokavalioita tuntuu olevan melkein yhtä paljon, kuin on ihmisiäkin, eikä jokainen kahvila, ravintola tai kyläpaikka voi varautua ihan kaikkiin ruokarajoituksiin. Kyllä, allergiat saattaa pelottaa, ja tuntua ihan liian hankalilta ottaa vastuulleen. Jos lähipiirissäsi on keliaakikko, niin mene rohkeasti lähikauppaasi, ja kysy henkilökunnalta gluteenittomien tuotteiden sijaintia. Tai kirjastoosi ja lainaa gluteenittomia ruoka- ja leivontakirjoja. Tai lueskele Keliakialiiton nettisivuja, ja ymmärrä koko sairautta paremmin. Uuden opettelu virkistää ihan mieltäkin! Lisäksi se tuo monelle ihmiselle sen kultaisen pilvenreunan heidän päiväänsä, kun arasteltu kysymys sopivasta ruuasta/herkusta saakin myöntävän vastauksen.

Seuraavan kerran, kun kuulet jonkun selittävän iloista onnenpotkuaan tai herkuttelevan sinulle sopimattomalla ruualla, iloitse toisen onnesta ja toivo hänelle lisää onnea! Jonain päivänä on sinun vuorosi ja taatusti sinäkin olet jostain syystä saanut jonkun toisen kateuden lonkeron kuristuksiin. Kateuden hirviön puolisona et koskaan näe ympärilläsi taikaa ja kauneutta, mikä välillä ympäröi henkilön kerrallaan, vaan ihailet muita läpi elämäsi, etkä näe peilistäsi hymyilevää hyvää ihmistä. Kyllä niitä herkkujakin tehdään jossain juuri sinullekin sopivia. Jos ei tänään luoksesi kävellyt onnenpotkua tai herkullista kakkupalaa, niin ehkäpä huomenna? Tai ehkäpä se odotteleekin siinä sinun kaapissasi olevassa jauhopussissa ja herkullisessa reseptissä? Jauhopeukalo keskellä kämmentä? Soita ystävä apuun! Vertaistukiryhmistäkin löytyy vinkkejä, reseptejä ja tietoja uutuuksia nopeammin, kuin osaat edes kuvitella. Liity rohkeasti!

Miltei täysin gluteeniton perheemme ruoka-aineallergioineen, on kuullut pettyneitä huokailuja jäseniltään, mutta myös iloisia yllätyksiä on koettu. Jaksamme antaa palautetta, niin hyvästä kuin huonosta, ja pidämme kotimme turvasatamana. Jokaiselle on jotain sopivaa. Lätyt paistellaan yleensä aina gluteenittomina, laktoosittomina ja munattomina. Keksejä tehdään, ruokaa valmistetaan ja kinuskia keitellään. Annoskateuden lonkerot ei purista enää, kun jokaisella on massussa tuoreita viinimarjoja itsetehdyn kinuskin kera. :)


Sivut