Olet täällä

Arjen murusia

Blogi lapsen keliakiasta ja perhe-elämästä
0

Meidän kesä alkoi ihan kunnolla tänä vuonna kesäkuun ensimmäisenä päivänä, kun kutsuimme joukon ystäviämme lapsineen viettämään meille äitien ja lasten kesäjuhlia. Suurin osa ystävistä tuli samasta rivitalosta, joten tutut lapset pääsivät hetkessä kunnon juhlamoodiin. Kuusi naista ja 14 lasta skoolasi kesälle, auringolle ja yhdessäololle. Aikuisten laseissa oli jäähilejuomaa, lasten boolia, johon boolivastaava Henrik laittoi Spritea, omenamehua ja omenanpaloja. Hyvää ja raikasta! 

Keliakialapsen perheessä juhlat ovat aina aikamoinen stressi meille vanhemmille, niin kuin moni hyvin tietää. Varsinkin, kun lapsia on paljon ja herkkuja monenlaisia, niin juhlista suurin osa ajasta menee lapsen syömisen kyttäämiseen. Kyllähän te tiedätte:
 
"Muista ottaa vain tästä kulhosta." "Älkää kukaan muu ottako tästä Aavan kulhosta!" "Niin, popcornit ovat gluteenittomia, mutta Aavalla pitää olla kontaminaation takia oma astia..." Pienten käsissä keksinmurut leviävät hetkessä, kaveri nappaa toisen lautaselta herkkupalan ja innokkain juhlista huumaantunut keksinmuruhuuli voi muiskauttaa vaikka gluteenisen pusun keliaakikon huulille. 
 
 
Päätin tällä kertaa järjestää täysin gluteenittomat juhlat. Parasta, mitä keliaakikko voi kuulla juhliin tullessaan, ovat kultaakin arvokkaammat sanat, jotka tarkoittavat, että keliaakikko on yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin vieraat. Ne sanat ovat tällaiset: kaikki on gluteenitonta, voit maistaa kaikkea
 
On reilua, että oman perheen juhlissa saa keliaakikkokin syödä kaikkea! Yksi elämäntehtävistäni on myös näyttää muillekin, että gluteenittomuus on helppoa ja maistuvaa. Oli ihana nähdä, miten nopeasti kaikki herkut hupenivat. Usein meillä on esimerkiksi samantyylisiä keksejä sekä gluteenittomana että vehnäisenä pöydässä. Oli ihanan helppoa, kun pöydässä ei ollut yhtään gluteenia!
 
 
Lapset kävivät niin kiireellä herkkujen kimppuun, että en heti edes ehtinyt ottaa muistoksi kuvia. Onneksi ehdin ennen kuin kaikki oli hävinnyt herkkusuiden lautasille ja masuihin. Tarjoilimme ystävillemme mansikka-vadelmatäytekakkua, tomaatti-mozzarella-aurinkokuivattutomaattivartaita, vaahtokarkki-mansikka-suklaakastikevartaita, valkosuklaa-mansikkakeksejä, suklaa-karamelli-suklaahippukeksejä, kikherne- ja linssisipsejä, minttusuklaavohvelipaloja, karkkeja ja viinirypäleitä. Nostin pöytään myös lahjaksi saamiamme suklaatäytteisiä muroja napsittavaksi, koska luokittelen suklaamurot enemmänkin juhlaherkuksi kuin aamu- tai iltapalaksi.

 
Sen verran hulinaa oli, että en ehtinyt ihan kauaa itse herkutella, kun etsin innokkaille leikkijöille heppatallia ja keittiöastioita ja selvittelin, kuka haluaa violetin ja kuka pinkin mukin ja kuka leikkii kenenkin kanssa... Matilda ystävineen otti ihanasti tilanteen haltuun ja esitti pienille sisällä taikatemppuja, joten me äidit saimme hetken vaihtaa ajatuksia takapihalla ihanassa auringonpaisteessa.
 
 
Ihanat ystävät, ihana kesä, ihana luonto. Ihanat lastenjuhlat lelukaaoksineen ja sotkeutuneinen kakkulaipoineen. Pitäisi vaan useammin käyttää päivä siivoamiseen ja leipomiseen ja kutsua kaikki rakkaat kylään! On se vaan niin huippua saada koti täyteen ystäviä, naurua ja puheensorinaa. Ei tämä kesä ikuisuuksia kestä, otetaan nyt siitä kaikki irti!
 
Millaisia juhlia teillä on kesällä? Järjestättekö kesäjuhlia myös näin ilman oikeaa syytä?
 
Ps. Osa kuvista nimikoitu toisen blogini mukaan. Kurkkaa arkeamme myös tästä.

2

Elämä on heilutellut meidän arkeamme taas uomistaan ja olemme sopeutuneet uusiin virtoihin. Kuopus sai elämänsä ensimmäisen mahataudin, Keskimmäisellä oli puolivuosittainen Teddy-tutkimuskäynti (The Environmental Determinants of Diabetes in the Young), Keskimmäisen ihosta ihotautilääkäri löysi mahdollista ihokeliakiaan sopivaa ihottumaa, tietokone hajosi, auto hajosi, oma suolistoni (IBS) temppuili stressistä (okei, ruokavaliosta lipsumisesta!), Esikoisella on ollut kevätjuhlaharjoituksia, uimakouluviikkoa ja viimeisiä kokeita luettavana (Harry Pottereiden ja Molly Moonien välissä) ja lisäksi lastemme isopappa kuoli. Pärskeitä on roiskunut ja laineita loiskunut. Elämä harvoin on tylsää arkea päivästä toiseen. Sellaista rauhallista hetkeä jo melkein tässä toivoisimme. Silti, kotisataman tärkeys on taas tullut huomattua myrskyisällä säällä.

Varma kevään merkki tässä perheessä on mahataudin vierailu. Kuopus sai, ihme kyllä, ainoana tämän niin tympeän viruksen. Isommat lapset inttivät alusta lähtien, että ovat jo niin monesti sairastaneet, että nyt oli vaan Kuopuksen vuoro. He eivät aio sairastua! Kuten eivät ole sairastuneetkaan?! :) (Kummiskin se pöpö nyt kuuli ja hyökkää heti huomenna...) Potilastamme hoitaessani, kävi mielessäni keliakia. Miksi? No, siinä eritteiden tullessa niin ylä- kuin alapäästäkin, mietin, että tällaistako se hoitamaton tai oireileva keliakia sitten joillakin on? Oksennusta. Ripulia. Mahakipuja. On varmasti monia vähäoireisia tai jopa oireettomia keliaakikkoja tuolla maailmalla. Esikoisellakaan ei ehtinyt olla suurempia oireita ennen diagnoosia. Siitä rupesin miettimään taas kerran Keskimmäisen ihottumaa, mikä monta kertaa on atopiaksi luokiteltu, kun ei niitä mahaoireitakaan oikein ole. Kotitestejä ollaan tehty ja Teddy-tutkimukseen kuuluu jokavuotinen keliakiatesti, mutta se ihokeliakia ei aina verikokeissa näy...

Mietinnät jäi, vaikka Kuopus parani. Varasimme lääkäriajan taas kerran. Ihotautilääkärin vastaanotolla kävin Keskimmäisen ja Esikoisen kanssa. Lääkäri vilkaisi meidän mielestä nyt hyväkuntoista ihoa (Tietenkin lääkäriajan koittaessa iho paranee, selvähän se!) ja kysyi välittömästi onko meillä suvussa keliakiaa? Esikoinen rupesi nauramaan, ja selitti ennen minua, että "Iskällä ja mulla!". Lääkäri suositteli koepalan ottamista, kun iho seuraavan kerran on kunnon rakkuloilla ja kutiavana. Jäämme odottelemaan sitä nyt hieman huokaisten ja jännittyneenä. Huokaisu on enemmän helpottunutta kuin murheellista. Meille, vaikka kyse onkin sairaudesta, mitä ei toivo kenellekään, se viimeisenkin gluteeniviljaa syövän perheenjäsenen vaihtuminen gluteenittomaksi, ei todellakaan ole mikään maailmanloppu. Mutta silti, ei vielä soudeta sitä virtaa pitkin, ennenkö veneen tulppa on paikoillaan ja diagnoosi varmistunut! :)

Kun perheessä on vain yksi töissäkäyvä vanhempi, niin taloudessa tuntuu ja näkyy, kun tietokone ja auto menee rikki. No, auto ei onneksi ollut se ainoa pihalla nököttävä kosla ja tietokonettakin ilman  pärjää, ainakin jonkin aikaa. Me olemme ehkä nykypäivään mitoitettuna hieman vastarannan kiiskejä, sillä meillä on tasan yksi läppäri, eikä minkäänlaisia tabletteja tai edes hienoja kännyköitä. :) Pelilaitekin taidettiin tähän perheeseen hommata käytettynä vasta viime vuonna. Oma kännykkäni rupesi sekin tahtomaan jo lomalle, häpesi kai niin paljon itseään nähdessään muiden lähipiiriläisten puhelimia, että pysyy päällä vain silloin kun huvittaa, eikä ääniäkään suostu enää oikein päästelemään. Se on jo ruvennut tuntumaan ihan hauskalta, kun ei tule hypättyä joka viestin/puhelun ääneen, vaan tarkastaa aina välillä, kun muistaa, ne saapuneet. Hiljaisuus on ollut ihan mukavaa tämmöiselle introvertille ja herkälle, joka inhoaa olla virran vietävänä ja pyristelee usein vastavirtaan. On ollut pakko keskittyä ihan omaan soutamiseen ja omiin ajatuksiin.

Koskenmutkat ja karikot eivät silti olleet ehkä tarpeeksi, koska aloin pyöräyttämään huushollia ympäri. Vai tulikohan käsille tekemisen puute ilman tietokonetta ja kännykkää..? Kuopus siirrettin meidän vanhempien makkarista nukkumaan omaan huoneeseen, Keskimmäisen ja Esikoisen jakaessa yhteisen huoneen. Luulin jo puolitoista vuotta sitten karsineeni paljon turhaa tavaraa asunnosta (ja ruokavaliostani), mutta niin vain sitä taas löytyi kaapeista. Ahdas pikku jollamme tuntui kasvavan melkein merikelpoiseksi laivaksi, kun tilaa tuli kaappeihin ja laatikoihin. Tuollainen huonejärjestysten muuttaminen on oiva, mutta raskaskin tapa katsoa läpi tavaramäärää asunnossa. Vieläkin tavaroita on vähän epäjärjestyksessä ja hakee paikkaansa, koska veneemme keikahti kovassa virrassa. Vaikka puhelimeni on edelleen hiljaa, niin pullopostin surullinen viesti aalloilta saavutti meidät.

Mieheni pappa kuoli. Lapsille isopappa säilyy muistoissa hiljaisena kalamiehenä. Suremiselle on annettava oma aikansa ja kuunneltava sekä juteltava lasten kanssa heidän mietteistään kuolemasta. Siinä pölyt ja tavarat väärillä paikoilla unohdetaan. Kuopuksen suurin huoli oli oma "joskus sitten vanhana tapahtuva" kuolema, koska kaikkein pahinta olisi kuulemma unohtaa kaikki rakkaat ja tärkeät ihmiset. Hänen mielestään kuollut ei enää muista mitään. Se oli pelottava ajatus. Unohtaa omat vanhemmat ja sisarukset, isovanhemmat ja muut sukulaiset. Siitä muutamana iltana hänen sängyllään supateltiin, ja tiukasti halattiin suruja pois. Venosemme tuntui kutistuvan kanootiksi joen tulviessa, mutta pelastusliivit ovat päällä ja toisista pidetään kiinni.

Hautajaispäivänä alkoi kesä tällä seudulla. Saattoväkeä hellittiin lämpöisellä auringonpaisteella ja pilvettömällä taivaalla. Viikonloppu viihdyttiin pihalla. Grillattiin, istutettiin yrttejä ja kukkia, veneiltiin, pyöräiltiin ja siivottiin ulkosalla. Sisällä tuo keskenjäänyt huonejärjestely odotti ihan rauhassa. Silloin kun säät hellii, ollaan ulkona. Sadekelejä ja kylmää kyytiä kyllä tulee jossain välissä, joten sotkut ja pölyt voi hieman odotella niitä päiviä. :) Tyynellä virralla on ihanaa vain olla ja nauttia. Syödä niitä Kuopuksen leipomia keksejä ulkona kahvin kanssa ja hymyillä pienten sormien jättämistä painalluksista keksien pinnalla. Keksit ovat meillä ne helpoin ja hauskin tapa saada nopeasti herkkua viljattomasti ja laktoosittomasti. Ohje on jostain lehdestä varmaan napattu, mutta aikojen kuluessa itse gluteenittomaksi ja meille sopivaksi muunneltu.

200 g laktoositonta voita sulatetaan kattilassa ja annetaan jäähtyä hetkisen. Sekaan sekoitetaan 2 dl laktoositonta kuohukermaa ja 2,5 dl sokeria. Seuraavaksi sekoitan omassa astiassaan 3,5 dl perunajauhoja, kokonaisen paketin Finmixiä ja 1,5 tl leivinjauhetta. Tämän jauhoseoksen siivilöin voi-sokeriseokseen. Käsin vaivaan taikinan sopivan tuntuiseksi, yleensä lisään vielä jauhoja hiukkasen lisääkin (ehkä desin verran), riippuen kuinka taikina tuntuu käsissä käyttäytyvän. Taikina on todella helppo lastenkin käsitellä! Olemme tehneet niin keksipuikuloita kuin pallosiakin. Uunissa keksit paistetaan 200 asteessa noin 10-12 minuuttia riippuen keksien koosta. Valmiit keksit on saanut sitten jonkinlaista suklaakuorrutusta tai taikinaan on sekoitettu kanelia ja tehty kanelikeksejä. Muunteluvaihtoehtoja on paljon! :)

Näitä keksejä on kulkenut mukana hautajaisissa, veneretkillä, synttäreillä ja muilla vierailuilla. Ne ovat pelastaneet harmi-itkulta, kun sisaruksilla on ollut jotain muuta herkkua, mutta yhdelle sopimatonta. Leipominen on samalla melkoista terapiaa. Siinä aineksia mittaillessa (no, köh..edes silmämääräisesti), lieden ääressä tarkkaillessa ja taikinaa maistellessa unohtuu sen hetken pärskeet ja virtojen kuohut. Täytyy keskittyä. Täytyy olla läsnä. Tärkeä homma saada viljattomallekin omaa herkkua. Tärkeää tehdä ihan kaikille sopivaa. Tärkeää olla lasten kanssa yhdessä. Virta vie, purot solisee ja välillä kosket heittelee venettämme, mutta kiinni pitäminen, toisista huolehtiminen ja yhdessä oleminen yleensä huomataan juuri silloin kaikkein tärkeimmäksi. Nyt rauhallisemmallakin virralla, tyventä kohti yhdessä soutaen, on hyvä muistaa pitää välillä kiinni toisistamme, että pieni purtemme pysyy vakaana yllättävissäkin koskissa ja pienimmätkin veneilijät mukana kyydissä. :)


0

Meidän perheeseen saadaan tänä keväänä uusi ylioppilas, kun Kaisan isosisko saa valkolakin. Juhlavalmistelut ovat tietenkin jo käynnissä, kun h-hetkeen on enää viikko aikaa.

Päivänsankari sai itse suunnitella tarjottavan menun. Menemme aika simppelillä kattauksella, sillä mitään pitkänmatkanvieraita meille ei näyttäisi olevan tulossa. Tarjolla tulee olemaan juustosalaattia, foccaciaa ja tapenadea, toast skagen -leipiä, raparperipiirakkaa, juustokakkuja ja pikkuleipiä. Ja kaikki tietenkin gluteenittomina ja itse leivottuina.

Meidän perheessä kaikkien tarjottavien tekeminen gluteenittomana on ollut itsestäänselvyys koko ajan. Kaikki pöydän antimet ovat kaikkien syötävissä. Joitakin poikkeuksia toki teen: leivon pääosan foccaciasta vehnäjauhoista, mutta teen yhden satsin gluteenittomana. Lisäksi toast skagenin saaristolaisleivät äitini tekee normijauhoista, mutta gluteenittomia leipiä varten ostan Pirkan mainion paistetun saaristolaisleivän, joka muuten on Kaisan ehdoton suosikkileipä.

Hankalinta tässä juhlavalmistelussa on arvioida ruoan menekkiä. Kuinka monta kakkua teen? Ja mitä kakkuja teen? Riittävätkö ne varmasti? Vino pino leivontakirjoja on selailtu ja suosikit löydetty. Viime viikolla löysin uudesta Pirkka-lehdestä tätä tuskaani helpottavan gluteenittoman, pakastettavan suklaamoussekakun ohjeen. Tällä viikolla leivoin tuon kakun jo valmiiksi pakastimeen, ei tarvitse sitten hermoilla, kun varakakku on pakkasessa odottamassa.

Ohje oli simppeli ja kakku helppo tehdä. Kaunista kuvaa en siitä vielä saanut, mutta tällaisena se meni pakastimeen.

Miltä juhlapöytä sitten näyttää valmiina? Siihen pääsette kurkistamaan viikon päästä. 

 


Sivut