Olet täällä

Arjen murusia

Blogi lapsen keliakiasta ja perhe-elämästä
0

Meidän perheeseen saadaan tänä keväänä uusi ylioppilas, kun Kaisan isosisko saa valkolakin. Juhlavalmistelut ovat tietenkin jo käynnissä, kun h-hetkeen on enää viikko aikaa.

Päivänsankari sai itse suunnitella tarjottavan menun. Menemme aika simppelillä kattauksella, sillä mitään pitkänmatkanvieraita meille ei näyttäisi olevan tulossa. Tarjolla tulee olemaan juustosalaattia, foccaciaa ja tapenadea, toast skagen -leipiä, raparperipiirakkaa, juustokakkuja ja pikkuleipiä. Ja kaikki tietenkin gluteenittomina ja itse leivottuina.

Meidän perheessä kaikkien tarjottavien tekeminen gluteenittomana on ollut itsestäänselvyys koko ajan. Kaikki pöydän antimet ovat kaikkien syötävissä. Joitakin poikkeuksia toki teen: leivon pääosan foccaciasta vehnäjauhoista, mutta teen yhden satsin gluteenittomana. Lisäksi toast skagenin saaristolaisleivät äitini tekee normijauhoista, mutta gluteenittomia leipiä varten ostan Pirkan mainion paistetun saaristolaisleivän, joka muuten on Kaisan ehdoton suosikkileipä.

Hankalinta tässä juhlavalmistelussa on arvioida ruoan menekkiä. Kuinka monta kakkua teen? Ja mitä kakkuja teen? Riittävätkö ne varmasti? Vino pino leivontakirjoja on selailtu ja suosikit löydetty. Viime viikolla löysin uudesta Pirkka-lehdestä tätä tuskaani helpottavan gluteenittoman, pakastettavan suklaamoussekakun ohjeen. Tällä viikolla leivoin tuon kakun jo valmiiksi pakastimeen, ei tarvitse sitten hermoilla, kun varakakku on pakkasessa odottamassa.

Ohje oli simppeli ja kakku helppo tehdä. Kaunista kuvaa en siitä vielä saanut, mutta tällaisena se meni pakastimeen.

Miltä juhlapöytä sitten näyttää valmiina? Siihen pääsette kurkistamaan viikon päästä. 

 


0

Kävimme muutama vuosi sitten koko perheen voimin pääsiäispyhien aikaan Prahassa. Kaupunki oli meille ennestään tuntematon, mutta valloitti meidät kaikki kyllä kauneudellaan ja monipuolisuudellaan.Kapunki on vilkas ja sykkivä keskus, jossa voi vaikka vain ihailla näkymiä, istua kahviloissa ja tarkkailla ihmisiä, tai viettää aktiivista lomaa. Me keskityimme kaikkiin kolmeen.

Olin etukäteen ottanut selvää muutamasta ravintolasta, joissa voisimme saada gluteenitonta ruokaa niin, että ei tarvitsisi käyttää aikaa sopivan ruokapaikan löytämiseen. Netistä löytyy hienosti ennakkotietoa ruokamatkailijalle. Hakusanoiksi vain kaupunki ja gluten free restaurant. Tsekeistä sellaisella haulla löytyy esimerkiski sivusto Celiakie. Täältä löydät keliaakikoille sopivia uusimpia ravintolasuosistuksia ja muun muassa kielikäännöksen, joka kannattaa ehdottomasti printata mukaan.

Ennalta selvittämäni ravintola Svejk tarjoaa paljon gluteenittomia vaihtoehtoja. Kyseessä on ketjuravintola, jolla on useita ravintoloita ympäri kaupunkia. Yksi ravintoloista sijaitsi ihan hotellimme vieressä, joten tulopäivänä testasimme sen tarjonnan.

Ja toden totta, hyvin oli gluteenittomuus hallussa ja vaihtoehtoja oli paljon. Ravintolan ruoka on tuhtia ja tsekkiläisen perinteistä, joten mahansa saa täällä kyllä täyteen. Vai mitä sanotte tästä minun annoksestani? Ihan kaikkea en jaksanut syödä...

Lisäksi kävimme kaupungin toisella laidalla silloin sijainneessa ravintolassa, jonka koko ruokalista oli gluteeniton. Voitte kuvitella, mikä onni oli saada valita listalta ihan mitä vain! Vaikka lettuja ja mansikkahilloa jälkiruoaksi. Valitettavasti tuo ravintola näyttää lopettaneen toimintansa, harmi.

Olut on monelle Tsekkeihin matkaavalle se must-juttu, eikä keliaakikonkaan tarvitse jäädä tästä huurteisesta herkusta paitsi. Mieheni löysi matkallamme tsekkiläisen Celia-oluen, johon tykästyi. Suomestakin löytyy kyseistä merkkiä, ainakin Prismojen valikoimista.

Praha levittäytyy Vltava-joen molemmin puolin. Petrinin kukkuloille on kiipeämistä, mutta sieltä avautuva näkymä on huikaiseva. Älä ihmeessä jätä sitä väliin. Ja kannattaa laskeutua alas kuvassa näkyvää Prahan linnaa kohti.Kukkulalla on myös paikallinen mini Eiffel: sinne kipuaminen tuntuu kivasti reisissä ja pohkeissa vielä seuraavanakin päivänä. Mutta kyllä kannatti!


John Lennonin muistomuurin löytämiseen meni hetki, mutta sekin harhailu kannatti. Perillä oli nähtävissä aika näyttävää katutaidetta. Osoite on Velkopřevorské náměstí.

    Matkamme loppui kirjaimellisesti jokeen, kun minun vastusteluistani huolimatta päädyimme polkuveneilemään Vltavaan. Sekin kannatti, saimme ihan erilaisen perspektiivin taas kaupunkiin. Joen varrella on useita pisteitä, joista voi vuokrata polkuveneitä varsin edullisesti.

    Kun ruokailu on hallinnassa, on aikaa nauttia nähtävyyksistä. Täältäkin löydät tietoa gluteenittomasta ruokailusta Prahassa:TasteofPrague. Hyvää matkaa!

     

     


    2

    Istuin keittiön pöydän ääressä kello 22.30 lähes kokonaan pimeässä talossa. Muut nukkuivat. Mietin.

    Mietin, että meidän arki on hyvää ja turvallista. Aavan gluteenittomuus onnistuu täydellisesti kotona ja päiväkodissa. Hänelle asia on yhtä luonnollinen kuin hiustenväri. Kaikki on meillä tosi hyvin, on ollut jo hyvin kauan. Vai onko?

    Aava alkoi oireilla ehkä syyskuussa 2013 ollessaan kaksivuotias. Tarvittiin yöllisiä mahakipuja, lähes loppuun asti rääkätyt suoli, lapsi ja vanhemmat, kauhujen kesä, verikokeita, ultraäänitutkimus, bakteerinäytteitä ja lopulta kaksi tähystystä. Piti elää marraskuuhun 2014 asti, että saimme vihdoinkin Aavalle diagnoosin. Aavan keliakian oireilusta ja diagnosoinnin vaikeudesta voi lukea tästä ja lapsen tähystyksestä tästä.

    Aava täyttää pian viisi vuotta. Hän polkee tuulispäänä polkupyörällään, pukeutuu mieluiten Elsaksi, kasvattaa Tähkäpään hiuksia, opettelee kirjaimia, saa uhmaraivareita ja kikattaa sydämestä pohjasta monta kertaa päivässä. Ei mikään erityislapsi, mutta erityisen ihana. Meidän arjesta voi lukea lisää tästä.

    Gluteenittomuus sujuu täydellisen hyvin, näin olen ajatellut. Olen itse siirtynyt myös gluteenittomuuteen ja saanut IBS-oireeni katoamaan lähes kokonaan. Minulle glutenittomuus on helpotus ja uusi jännä maailma, mitä ajatusmaailmaa yritän Aavallekin opettaa. Hän osaakin gluteenittomuuden hienosti ja on tarkka ja ehkä jopa ylpeäkin siitä. Leivomme gluteenittomasti eikä Aava koskaan jää ilman, vaan saa aina jotain muuta vastaavaa kuin sisaruksensa.

    Tein tuolloin myöhään yöllä Keliakialiiton juuri julkaisemaa Omakuva-harjoitusta (lue tästä lisää). Lehdistä sopivia tekstejä leikatessani se iski päälle.

    Minä pelkään. On ollut turvallista, että keliaakikko on ollut ihan pieni. Perhe, sukulaiset ja päiväkodin väki pitävät hänestä hyvää huolta, mutta hän kasvaa. Olemme koko joukko pitäneet häntä kuin henkisessä kantoliinassa, mutta liina alkaa jäädä pieneksi. Kohta täytyy uskaltaa kävellä itsekin.

    Hän alkaa saada syntymäpäiväkutsuja. Mitä kutsuilla tarjotaan? Voiko kutsujan sanaan tuotteiden gluteenittomuudesta luottaa? Onko kutsuja tarkistanut myös nonparellien sisällysluettelon? Eihän jäätelössä ole keksinmurusia? Saanko tunkea keittiöön tarkistamaan tuoteselosteet? Eihän lasta jätetä kutsumatta siksi, että ei tiedetä, mitä hänelle voi tarjota?

    Onko eskarissa ja koulussa varmasti turvallinen ruokailu? Kuka ehtii katsoa yhden pienen perään?

    Mitä jos joku lapsi tarjoaa hänelle vaikka karkkia, eikä lähellä ole aikuista kertomassa, saako hän syödä karkin? Ymmärtääkö lähellä oleva aikuinen asian vakavuuden?

    Tunteeko lapsi jäävänsä koko ajan paitsi jostain ja olevansa erilainen, kenties eriarvoinen kuin muut?

    Vaikka gluteenittomuuteen ehdittiin valmistautua henkisesti yli vuosi ja se on ollut arkea jo 1,5 vuotta, olemme silti vasta alkutaipaleella.

    Miten kasvatetaan hyvällä itsetunnolla varustettu pikkutyttö, jolle oma terveys on tärkeää?

    Miten kasvaa itse äitinä luottamaan, että kaikki sujuu ja yrittämään olla ajattelematta, että lapsi kokee sairautensa takia huonommuudentunteita?

    Omakuvani kertoo, että matkamme on vasta alussa. Osaamme jo paljon, mutta nyt asiat osaakin vasta ihan kunnolla ja oikein aikuiset. Hän, jonka elämästä on tässä kyse, on ottamassa vasta ensimmäisiä, haparoivia askeleitaan.

    Antaa lapsen kulkea itse, mutta tukea kuitenkin varovasti takaa. Mieluiten ottaisin kaikki osumat ja ruhjeet itselleni, mutta se ei onnistu.

    Matka jatkuu.


    Sivut