Olet täällä

0

Postin mukana oli tuotu kirje Lapin keskussairaalasta.
Tiesin heti, mitä siinä olisi, mutta en tiennyt, kumpi vastaus siellä olisi: 

Keliakiadiagnoosi - kyllä vai ei?

Muistan, kun tuolloin 2009 otin kirjeen käsiini keittiön pöydältä. Halusin ja en halunnut tietää vastausta, mutta kirjeen avaamatta jättäminen ei ollut vaihtoehto, eikä se käynyt mielessäkään. Perheen jäsenten odottaessa pöydän äärellä repäisin kirjeen auki ja otin esiin sen sisältämät paperit. Tekstiä oli paljon, mutta en ehtinyt lukea pitkälle, kun jo näin sen, mitä olin vuoden pelännyt ja minkä olisin halunnut välttää ja kiistää: potilaalla on todettu keliakia ja ihokeliakia. Gluteeniton ruokavalio aloitettava välittömästi. En sanonut mitään kenellekään. Lätkäisin vain paperit pöydälle ja marssin ulos keittiöstä, suoraa tietä vessaan ja lukitsin oven. Ensimmäinen reaktioni oli itkeminen. Tuntui siltä, että maailmani mullistui kertaheitolla, en voinut vaikuttaa siihen tai estää sitä. Äitini luki kirjeen ja tuli vessan oven taakse lohduttamaan, mutta en kykene muistamaan, mitä hän tarkalleen sanoi. Jo päiviä aiemmin minulle oli ostettu gluteenittomia keksejä. Jotta voisin maistella, kokeilla ja totutella. En suostunut koskemaan niihin ennen kuin diagnoosi vahvistaisi keliakian. Samana iltana diagnoosin lukemisen jälkeen söin sitten jo ensimmäiset gluteenittomat keksini (Schärin Chocolate O's) sekä viimeisen kerran Geisha-suklaata ja Pandan lakuja tietäen, että tämä on pysyvää: en enää ikinä söisi ruokaa, jossa on gluteenia. 

Jokainen reagoi keliakiadiagnoosiinsa omalla tavallaan. Siinä missä jollekin keliakia tuntuu uudelta ruokavaliolta, joka ei muuten vaikuta suuresti elämään, jollekin (kuten allekirjoittaneelle) se voi aluksi tuntua hyvin vaikealta hyväksyä ja raskaalta totutella. Keliakia ei muuta pelkästään sitä, mitä ihminen syö. Se voi vaikuttaa esimerkiksi ihmisen sosiaalisiin suhteisiin ja identiteettiin. Jokainen ottaa keliakian osaksi elämäänsä yksilöllisesti ja tarvitsee siihen aikaa, ymmärrystä ja tukea. Minua helpotti suuresti se, että isosiskoni on ollut lapsesta asti keliaakikko ja äitini ja sukulaiseni tiesivät gluteenittomuudesta etukäteen, mutta keliakian hyväksyminen vei silti aikaa. Olen oppinut olemaan tarkka, olen oppinut vaatimaan tarkkuutta gluteenittomuudessa ja oppinut kiinnittämään huomiota ruoan laatuun. Osaan tutkia etukäteen ravintoloiden ruokalistoja, osaan etsiä muiden keliaakikkojen kokemuksia gluteenittomasta matkailusta eri kohteisiin. Olen rohkeasti lähtenyt äitini kanssa Itävaltaan kesällä 2012 ja perheeni kanssa Kreetalle kesällä 2015, eikä kummallakaan reissulla ollut ongelmia ruoan kanssa, kun mukana oli Keliakialiiton Keliakia-kielikäännös. Kyläily ei tuota enää mielenvaivaa, kun ottaa omia eväitä mukaan. Sellaisia, joista tietää pitävänsä. Tänään keliakia on yhtä pysyvä osa minua kuin silmieni sininen väri.

 

Mitä sinä teit päivänä, jona sait keliakiadiagnoosisi? Miten reagoit, mitä ajattelit? Mikä oli viimeinen ei-gluteeniton ruoka, jonka söit?

 

Posio, Turjanvaara

Lisää uusi kommentti