Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
45

Viime päivinä keliakiaa sairastavien yhteisöä on ravisuttanut tieto ruokavaliokorvauksen poistamisesta. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa, kuten useissa aiemmissakin kirjoituksissa on huomioitu. Jos tätä autoimmuunia sairautta ei hoida, on jälkipolvilla enenevät ongelmat edessään. Vaikka ruokavaliotuki ei kata alkuunkaan sairaudestamme koituvia lisäkustannuksia, on tähän asti saatu kädenojennus avuksemme koettu erityisen tarpeelliseksi. Nyt suunnitellut leikkaukset tuntuvat eteenkin vähätuloisimpien kukkaroissa. Keliaakikot ovat raportoineet suhteellisen kirjavista käytännöistä sosiaalitoimen taholta – osa antaa lisäpanostusta ruokavaliokustannuksiin, osa ei paikkakunnasta riippuen. Kuinka heikompiosaisten käy ruokavaliokorvauksen loputtua? Leipäjonoissa on ymmärtääkseni harvemmin meille omaa linjaa, joten muovipussin sisältö jää vähäiseksi eikä korvauksen puuttumisesta tullutta aukkoa voi oikein millään paikata. Joskus voisi olla hyvä katsoa asioita vähän paremmilla kiikareilla miettien, miksi ruokavaliokorvaus aikanaan on koettu tarpeelliseksi.

Tähän mennessä ruokakorvauksen poistamista vastustavan adressin on allekirjoittanut yli 9600 henkilöä. Keliakialiiton FB-sivujen mukaan ko. adressi luovutetaan 12.6. sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle, joten vielä on hyvää aikaa raapustaa sähköiseen adressiin oma nimensä monelle tärkeän asian puolesta.

http://www.adressit.com/vastustamme_keliaakikoiden_ruokavaliokorvauksen_poistamista

Kommentit

Tuntuu tosiaan uskomattomalta jos tuo ruokavaliokorvaus lopetetaan kun on yritetty pitkään saada siihen korotusta että se paremmin tasais ruokakuluja tavalliseen ruokavalioon verrattuna.
Sanos muuta. Täytyy toivoa, että adressilla saadaan tämä estettyä. Jos näin ei käy, kurjistuvat monien pöytien antimet.
Propecia
http://buytadalafshop.com/ - cialis pills for sale
http://buysildenshop.com/ - Viagra
order viagra soft tabs
http://buystromectolon.com/ - Stromectol
Stromectol
cialis prescription online
http://buypropeciaon.com/ - propecia long term side effects
Zithromax
http://buyplaquenilcv.com/ - Plaquenil
http://buypriligyhop.com/ - can priligy cure pe
https://buylasixshop.com/ - Lasix
Lasix
priligy pill
Plaquenil
http://buyzithromaxinf.com/ - zithromax dosage for strep throat
buy prednisone 10mg
https://buyneurontine.com/ - Neurontine
Neurontine
Propecia
Cialis
Viagra
Cialis
Viagra
buying ivermectin
prednisone for gout
Priligy

Lisää uusi kommentti