Ennen ulkona ruokaillessa törmäsi usein siihen, että mikäli joku osa ruuasta ei soveltunut keliaakikolle jätettiin aines kokonaan pois. Joskus saattoi jopa käydä niin, ettei koko ravintolasta löytynyt mitään syötävää ja hörpit kannullisen teetä muiden syödessä.

Nykyisin tilanne on pitkälti muuttunut ja keittiöissä pyritään huomioimaan erilaiset ruokarajoitteet. Joskus olen saanut juuri minulle tehdyn ruoka-annoksen kiireisessäkin lounasravintolassa, mikä tuntuu aina kovin huomaavaiselta. Useimmiten yhteen erikoisruokavalioannokseen on pyritty yhyttämään kaikki mahdolliset variaatiot ja luodaan melkoinen tonton-annos. Yleisemmin lautaselle aseteltu ape on vähintäänkin gluteeniton ja maidoton. Millainen tuo annos sitten on? Yleensä lähestymistapoja on kahta sorttia. Joko on valittu kookospannacotan kaltainen selkeä perusresepti tai sitten keittiö on pistänyt kunnolla tuulemaan innovoinnissaan. Jälkimmäinen ei ole aina se onnistunein vaihtoehto, mutta yrityksestä pitää nostaa hattua. Erikoisin jälkiruokaviritelmä, minkä olen eteeni saanut, oli tulinen verigreippisalaatti, joka oli maustettu kanelilla ja chilillä.