Olet täällä

Kriisikakkuja

Nuorten ja nälkäisten gluteeniton blogi
0

Tänä keväänä on tullut täyteen kymmenen vuotta siitä, kun minulla diagnosoitiin keliakia. Yläasteen seitsemäs luokka oli silloin juuri päättymässä, joten minulla oli hyvin kesä aikaa perehtyä gluteenittomaan ruokavalioon. Keliakian löytämiseen meni kohdallani hieman reilu vuosi. Oireet alkoivat nivelkivuilla, jotka etenkin sormissa olivat välillä pahoja. Muistan joitakin käsityötunteja, jolloin lapasten kutominen tuotti tuskaa, koska sormeni olivat niin jäykät.

Vähitellen mukaan tulivat vatsakivut. Myös erilaisia epämääräisiä oireita ilmeni, kuten päänsärkyä ja väsymystä. En vieläkään tiedä, miten lääkäri ymmärsi tutkia keliakian mahdollisuuden, koska lähisuvussani kenelläkään ei sitä ole diagnosoitu. Diagnoosi varmistui gastroskopialla eli mahalaukun tähystyksellä. Onneksi olin niin nuori, että minut nukutettiin. Olin ihan paniikissa sitä ennen. Ehkä tämä kuvastaa tilannetta hyvin: olin auttamassa isäpuoltani sikalassa, enkä yleensä digannut siitä, mutta edellisinä päivinä ennen tähystystä kuiskasin hiljaa mielessäni "toivon todellakin, että pääsen tänne pian uudelleen". Pääsin, mutta en muista olleeni siitä niin kiitollinen :D

Kun lääkäri kertoi minulta löytyneen keliakia, purskahdin itkuun. En tiennyt, mitä keliakia on, joten ylidramaattisena ihmisenä kuvittelin saaneeni elinaikaa pari viikkoa. Lääkäri kertoi, mistä on kyse ja huokaisin helpotuksesta. Ei kuolemantuomiota, ei lääkehoitoa. Siitä alkoi opettelu gluteenittomuuteen, eikä se ole hirveästi ongelmia tuottanut.

  

Nopeaan sopeutumiseen vaikuttivat oireiden häviäminen gluteenittoman ruokavalion myötä ja se, ettei minulla ollutkaan esimerkiksi nivelreumaa, jota oireiden perusteella epäiltiin. Tosin nivelreuma on yksi keliakian liitännäissairauksista ja suvussani on sitä, joten se saattaa puhjeta myöhemmin. Kilpirauhasongelmat ovat myös yleisiä keliakian liitännäissairauksia ja niihin olen valitettavasti törmännyt. Olen kesästä 2014 lähtien ollut ilman lääkitystä, mutta juuri viime viikolla sain kuulla, että kilpirauhasen vajaatoiminta on ehkä nurkan takana. Käyn noin puolen vuoden välein verikokeissa tarkistuttamassa tilannetta. Minulla on aiemmin ollut sekä liika- että vajaatoimintaa.

En ole ikinä kokenut keliakiaa riesaksi, mutta Doris-keksit ja Lidlin paistopisteet ovat syitä, miksi välillä keliakia harmittaa. Aika hyvin siis menee. Äidistä oli alussa suuri apu ja tuki, koska hän osti kaupasta erilaisia gluteenittomia tuotteita ja sain rauhassa löytää lempparini. Minulle myös tehtiin keittiöön oma ruokanurkkaus, jossa oli ainoastaan gluteenittomat tuotteeni. Sain myös jääkaappiin oman hyllyn, jossa oli voini ja juustoni. Keliakian kanssa elämä on murun tarkkaa. Etenkin nyt, kun diagnoosista on kulunut kymmenen vuotta, ovat oireet rajuja. Olen kymmenen vuoden aikana about viisi kertaa syönyt vahingossa gluteenia. Viimeksi keväällä 2015 söin erehdyksessä proteiinipatukan, jota olin luullut gluteenittomaksi. En ollut ollut kaupassa riittävän huolellinen.

Nykyään luen aina pakkausselosteet. Siksi kauppareissut saattavat välillä venähtää. Vaikka tuote olisi sellainen, jota olen ostanut satamiljoonaa kertaa, tarkistan silti. Tuoteselosteet voivat muuttua, enkä halua ottaa mitään riskejä. Ja välillä gluteenia on tuotteissa, joissa ei ikinä uskoisi! Kuten kondomeissa :D 

      

Arjessani keliakia kulkee aika huomaamattomasti mukana. Vaikka olen tarkka ja pyyhin keittiössä muruja aina kun niitä näen, keliakia ei stressaa minua. Tuntuisi todella oudolta, jos keliakia voisi parantua. Että voisin syödä Doris-keksejä ja Lidlin nakkicroissantteja. Menisi aikaa sopeutua siihen :D Elämäni on maukasta ja herkullista myös näin.

Kuinka kauan sinulla on ollut keliakia? Miten olet siihen sopeutunut?

Aurinkoista kesää! Ja onnea kaikille valmistuneille :)

- Nora

 


0

Miksi en jaksa tehdä mitään?
Miksi olen jälleen väsynyt?
Miksi ärsyynnyn niin helposti?
Miksi vatsa tuntuu taas oudolta?

Niin monta kysymystä ja vain yksi vastaus: keliakia. Oman "piilokeliakiani" oireet ymmärsin vasta paljon myöhemmin; sitä tajusi olleensa jatkuvasti väsynyt ja ärtyneensä asioista helpommin. Kuin kuka tahansa murrosikäinen yläkoululainen. Ei silloin osannut kukaan epäillä, että taustalla olisi jotain muuta. Monesti olen miettinyt sitä, MILLOIN keliakiani todella puhkesi? Minkä ikäinen olin silloin? Kuinka kauan keliakiani ehti olla hoitamattomana, huomaamattomana? Ja kuinka kauan keliakian epäilyyn olisi mennyt, jos ihoni ei olisi alkanut oirehtia?

Luulin ennen omaa diagnoosiani, että keliakia oirehtii voimakkaasti huonona olona, väsymyksenä, oksenteluna ja laihtumisena. Aina. Sellaisena keliakia näyttäytyi isosiskollani (ja siihen aikaan alakoulun terveydenhoitaja epäili siskoni oireiden olleen hänen "päänsä sisällä"!!") Minä taas en koskaan oksennellut, en menettänyt painoa ja hemoglobiinini pysyi hyvänä. En huomannut mitään omituista olossani. Ehkä yhdeksänteen luokkaan mennessä aloin kiinnittää huomiota satunnaisiin vatsaoireisiin, mutta kenellä ei olisi joskus sellaisia tuntemuksia. Kenties jollain tavalla oli onneni, että ihokeliakia puhkesi ja paheni vauhdilla ja kertoi minulle ja kaikille näköetäisyydellä oleville, että jokin on pielessä. Ja siitä alkoivat tutkimukset. Diagnoosi tuli ja ruokavalio vaihtui. Muutama kuukausi, ehkä vuosi kului ennen kuin huomasin sen. Mitä ihmettä, onpa hyvä ja energinen olo! Lääkärini epäili, etten ollut aiemmin edes tiennyt, miltä tuntuu oikeasti terve vatsa (tai ohutsuoli). Uskomatonta.

Joitain vuosia myöhemmin huomasin paljon selvemmin, että olossani taitaa olla jälleen jotain parantamisen varaa, koska öisin minulla oli paha olo. Lisäsin ruokavaliooni kuitua muun muassa pellavansiemenrouheen ja kauran avulla. Oho, kummasti alkoi taas tuntua olo hyvältä. Toisin sanoen pelkkä gluteenittomuus ei ole hyvän olon tae pidemmän päälle. Täytyy muistaa huolehtia ravintoaineista, jotka jäävät gluteenittomana helposti taka-alalle, kuten kuitu. Nykyään kaupasta voi löytää jo aika hyvin tuotteita, jotka sisältävät enemmän kuitua ja muuta terveellistä.

p.s. Oletteko maistaneet Fazerin gluteenitonta siemenleipää? Tulee melkein ruisleipä mieleen sen tumman värin ja rakenteen ansiosta. Tämän siemenleivän minä olisin mieluummin nimennyt Gluteenittomaksi unelmaksi.


0

Sattuipa tässä hiljattain sellainen tapaus, että keliaakikkokaverini söi vahingossa gluteenia sisältävän lihapullan ja kärsi useamman päivän vatsaoireita. Onneksi hän söi vain yhden ja huomasi jo siinä vaiheessa, että lihapullan maussa oli jotain outoa. Emme ymmärtäneet, miksi ravintolassa oli merkitty lihapullat ja kastike erikseen niin, että yläpuolella luki kastikkeen kohdalla G eli gluteeniton, mutta alapuolella lihapullien kohdalla G:tä ei ollut. Kuinka helposti alempi teksti jää lukematta, jos ei ole tarkkana? Tapauksesta syntyi paljon keskustelua, eikä kukaan ymmärtänyt, miksi kastike ja lihapullat merkitään edes erikseen, jos ne ovat samassa astiassa pullat kastikkeen seassa, jolloin kastikettakaan ei voi sanoa gluteenittomaksi. Kastike on tuolloin kontaminoitunut. Ravintolan työntekijöiltä kysyttäessä vastaus oli, että totta kai he merkitsevät ruoan sisällyksen tarkasti, mikä onkin hyvä, mutta jollain tasolla silti turhaa kastikkeen ja lihapullien ollessa sekoitettuna toisiinsa. Tällaisia pieniä huolimattomuusvirheitä tulee vastaan luultavasti lähes jokaisella keliaakikolla. Pienet gluteenivahingot saattavat tuntua mitättömiltä, etenkin jos seurauksena ei ole vatsaoireita. Silti on muistettava, että ohutsuolen nukka vaurioituu gluteenista, vaikka ei tuntisikaan vatsan olossa mitään omituista.

Kaverin tapaus jäi pyörimään mieleeni sen verran vahvasti, että näin myöhemmin jopa unta yliopiston ruokalasta, jossa ei ollut tarjolla MITÄÄN gluteenitonta. Se toi vahvasti mieleeni sen kerran lukiosta, kun olimme abipäivillä yliopistossa. Seisoin ravintolan oviaukossa ja tuijotin toivottomana ruokalistaa, jossa ei missään lukenut gluteeniton-merkintää ruokalajin perässä. En tiennyt, keneltä menisin kysymään ja ravintola oli niin täpötäynnä väkeä, että rohkeuteni petti ja jätin menemättä syömään. Olin niin nuori tuolloin ja tuore keliaakikko. Se toivottomuuden ja epävarmuuden tunne oli todella ikävä. Olen kiitollinen ravintoloille ja ruokaloille, jotka nykyään panostavat erityisruokavalioihin ja ruokalajien sisältöjen merkitsemiseen. Mitä vähemmän ruoan soveltuvuudesta joutuu kysymään, sitä helpommalta ja luontevammalta ja tavalliselta ruokailu tuntuu. Kun ei tarvitse tehdä gluteenittomuudesta numeroa ja kun voi luottaa ruokalistan ja ruokalinjaston merkintöihin.

 

Lopuksi toivon kaikille hyvää vappua! Toivottavasti joku ehti napata kaupasta gluteenittomia munkkeja mukaansa, toisin kuin minä mattimyöhäinen. Kaupat voisivat tilata niitä enemmän, kun ne tuntuvat aina loppuvan heti alkuunsa? Tai sitten minun pitäisi ostaa niitä ajoissa.


Sivut