Olet täällä

Kriisikakkuja

Nuorten ja nälkäisten gluteeniton blogi
0

Heippa taasen, ette arvaakkaan missä minä nyt olen. Nimittäin Päijät-hämeen keskussairaalan kirurgian osastolta. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tänne Suuntaan, minulla kun ei ole muuta kuin aikaa. Miten teidän syksy on kulunut? Kauhistuttaako kylmät ilmat vai onko se mukavaa vaihtelua? 

Olen pitkään pohtinut vegaaniutta ja täälläkin on ollut mielestäni pientä pohdintaa asiasta. Pitkään olin sitä mieltä, että minusta tulee vain kasvissyöjä. Nyt kuitenkin olen huomannut miten helppoa on korvata eläinperäiset maitotuotteet ja kananmunallekin löytyy korvikkeita. Kauppojen hyllyihin on ilmestynyt yhä enemmän kasvis vaihtoehtoja ja tällä tarkoitan siis kasvisperäistä ruokakermaa ja juustoa tms. 

Pelkään tehdä isoja muutoksia ja suurin pelkoni on muiden ihmisten kommentit: "Eikö tuo mene jo yli." " Ethän sä enää voi syödä mitään" "Toi tulee aivan liian kalliiksi teidän budjetille." "Eihän sua enää voi kutsua syömään." "Ethän sä enää voi syödä missään."
Vastaukseni on aina ei, olen oppinut sopeutumaan ja keksimään ratkaisun asioihin ja yleensä kyseenalaistajat eivät ole itse kokeilleet tehdä vegaanista ruokaa. Voin luvata ettei se ole niin vaikeaa.

Miksi vegaanius? Me ihmiset olemme tämän yhteiskunnan pahimpia petoja. Se miten kohtelemme ja tapamme viattomia aikuisia ja lapsia. Se mitä moni ei varmasti tiedä on se miten kohtelemme eläimiä, toisia eläviä olentoja. Olen niin monesti itkenyt, kun olen nähnyt kotimaisten teurastamoiden videoita, siis me suomalaisetkin kohtelemme eläimiä todella kaltoin. Eläimet tuntevat pelkoa, eläimet stressaavat niinkuin me ihmiset.  Elämillä on muistikuvia, eläimillä on luontaisia tarpeita. Lista on loputtoman pitkä. Puhumattakaan ekologisista hyödyistä. 

Sanon vielä tämä on jokaisen henkilökohtainen valinta, enkä pakota ketään ryhtymään vegaaniksi. Halusin tuoda oman näkökulmani esille. Olkaa ihmiset avoimia uusille asioille! Ihanaa syksyn jatkoa.

Tunnisteet: 
ruokavaliovegaani

6

Toissa viikolla menin ystäväni kanssa kauppaan. Meillä oli yliopistolla pitkä luentopäivä, joten kävimme ostamassa eväitä. Kaupassa tuli hetki, jolloin ajatus iski minuun ehkä kirkkaammin kuin koko keliakiani aikana (eli noin kahdeksan vuoden aikana): katsoin ystäväni tapaa tehdä ostoksia ja tajusin, kuinka erilaisella tekniikalla lähestymme tuotteita :D Eli suomeksi: hän voi vapaasti valita, mitä ostaa sen perusteella, mitä juuri silloin sattuu haluamaan, kun taas itse joudun tihrustamaan tuotteiden pakkausselosteet ja toisinaan senkin jälkeen epäilemään, että voinkohän mä nyt kuitenkaan syödä tätä. Joudun myös tyytymään suppeampaan tuotevalikoimaan, etenkin kun kävimme vain läheisessä Siwassa.

Olen kokenut yllämainittuja hetkiä aikaisemminkin, mutta en niin tiedostaen. Esimerkiksi, kun siskoni vierailee luonani ja käymme ennen leffaa ostamassa karkkeja yhdestä superuberdyperhyper-herkullisesta karkkikaupasta, hän saa lappoa pussiinsa mitä vaan, kun itse tulen perässä hitaasti kuin etana, ja koska monet tuotteet siellä ovat uutuuksia tai ulkomailta tuotuja, niissä kaikissa ei edes ole tuoteselosteita. Vähän mälsää. Mutta siellä on paljon karkkeja sellaisissa muovisissa putkissa, joista valutetaan nameja pussiin ---> vältytään kontaminaatioilta. Onneksi siskoni ja ystävänikin ovat tottuneet etanamaiseen käytökseeni, eli siihen, kun joudun tarkkuuden vuoksi tarkistamaan kaiken syötäväksi kelpaavan. Joskus se on aikaa vievää - etenkin väsyneenä tulee tilanteita, joissa huomaa ajattelevansa viidennettä kertaa "jos nyt vielä luen tämän pakkausselosteen, ettei siinä varmasti ole mietään kiellettyä". 

Olin tällä viikolla kirjallisuusainejärjestöni kanssa juhlistamassa Aleksis Kiven päivää. Menimme täällä Turussa syömään ravintola Kultaiseen Hirveen ja sinne piti etukäteen tehdä tilaus, mitä kukin syö.Tilasin sitruunaista broileria, mutta siihen kuuluvat bataattiranskalaiset valmistettiin siten, että niissä saattaa olla gluteenia. Niinpä valitsin niiden tilalle lämpimät vihannekset. Oli hyvää ja jäi sellainen olo, että keliaakikkoasiakasta haluttiin palvella hyvin, sillä monet heidän ruokalistansa annoksista saa gluteenittomina. Pystyin turvallisin mielin nauttimaan illallisesta, enkä tuntenut annoskateutta, vaikka monien pestopizzat tuoksuivat tirisevästi ympärilläni.

Välillä ravintoloissa on tullut sellainen olo, että haluaisi kysyä ainakin kolme kertaa, että onhan tämä nyt varmasti gluteenitonta. Annos saattaa vaikuttaa epäilyttävälta tai tarjoilija niin tietämättömältä tai jopa välinpitämättömältä, että hetken pohtii, pitäisikö annos ottaa vai jättää. Tai pitäisikö ainakin perua kaikki muut menot syömisen jälkeen :D Onneksi minulle ei koskaan ole tapahtunut ravintolassa mitään mokaa (koputan puuta eli päätäni). Toisin kuin kaupoissa, joissa tuotteiden sisältöjä voi rauhassa lukea vaikka seitsemän kertaa, ravintoloissa en kehtaa kysyä "liian monta kertaa", koska en halua vaikuttaa töykeältä. Sama koskee kyläilyreissuja. Miten saada luotettava fiilis siitä, että tarjoiltava on gluteenitonta vaikuttamatta epäarvostavalta tai hankalalta, ehkä jopa syyttävältä? Onko teillä samankaltaisia kokemuksia ja ajatuksia niistä selviämiseen? Olen lopulta päätynyt hoitamaan esimerkiksi kyläilytilanteet niin, että olen rohkeasti varmistellut tarjoiltavien valmistusaineita, tai jos ne ovat valmistuotteita, pyytänyt saada lukea pakkausselosteet. Joskus ne on myös tuotu eteeni ja minua on pyydetty varmistamaan, että "eihän näissä ole mitään sulle kiellettyä". Arvostan sitä, koska silloin tulee tunne, että toinen ymmärtää, kuinka tarkkaa se minulle terveyteni vuoksi on.

Palatakseni vielä siihen, mitä mielestäni tarkoittaa, kun annos "näyttää epäilyttävältä". Esimerkkinä tilanne vuodelta, olisiko ollut 2009, jolloin meillä oli lukiossa vanhojen tanssien yhteydessä järjestetty illallinen. En tarkkaan muista, mitä oli tarjolla, mutta alkuruokaan kuului croissant jonkun keiton kanssa. Muistan, kun alkuruoka tuotiin ja sanoin, että minulla on keliakia, sain croissantin, joka näytti isolta kiveltä. Se näytti niin erilaiselta kuin muiden muhkeat ja tuoreet croissantit, että pystyin olemaan täysin vakuuttunut siitä, että kyseessä oli gluteeniton croissant :D Eikä se myöskään maistunut miltään, joten asia varmentui lisää :D Mutta onko totta, että gluteeniton annos näyttää "surkeammalta" verrattuna tavallisiin annoksiin? Toisinaan juuri se toimii vakuutteluna annoksen turvallisuudesta, mutta onneksi useimmat glut, annokset ovat visuaalisesti yhtä kauniita kuin muutkin, ja myös maistuvat vähintään hyviltä.

 

Aion jatkossakin kulkea kaupoissa etana vauhdilla ja käyttää aikaa siihen, etten vahingossakaan söisi mitään kiellettyä. Ja vaikka toisinaan tuleekin hetkiä, että tuntee ehkä jonkinasteista kateutta siitä, että monille ostosreissut ovat vapauden riemujuhlaa ja itse joutuu ehkä jossakin vaiheessa ottamaan suurennuslasin käyttöön selvittääkseen tuoteselosteita, on tämä todella pieni asia verrattaessa kaikkeen mahdolliseen, mitä elämä saattaa tuoda tullessaan. Vaikka ostan paljon samoja tuotteita, haluan kuitenkin aina tarkistaa niiden sisällön, sillä pakkausselosteet saattavat kokea muutoksia aika-ajoin. Se kannattaa muistaa, niin saattaa säästyä ikäviltä yllätyksiltä! Tsemppiä kaikille kohtalotovereille ja niille, jotka ehkä muista kuin keliakia-syistä joutuvat olemaan tarkkana kuin porkkanat (jotka onneksi ovat gluteenittomia).

Mukavaa viikonloppua!

- Nora


0



Minun oli aivan pakko päästä kirjoittamaan tästä aiheesta, sillä yleinen mielipide sairaalan ruoista on, noh, tiedättehän. Negatiivista, huonoista odotuksistani huolimatta yllätyin todella, miten hyvää ruokaa sain. Kunhan vaan kertoo oman ruokavalionsa rajoitteet, niin homma sujuu kuin rasvattu. Kahden viikon aikana minulla ehti olla useita huonetovereita, jotka kaikki kehuivat tarjoilua. Joten mielipide ei tule nyt vain minun suustani. 

Aamuisin useita erilaisia puuroja, en edes tunnistanut puoliakaan ja maku oli mitä parhain. Puuron lisäksi sai valita sokeria, muistaakseni hilloa ja marjoja. Valitsin marjat tietysti. Puuron ja marjojen lisäksi oli vielä leipää ja energia shotti. Kahvia ja mehua unohtamatta.

Mietin usein sitä, kuinka paljon ruokaa sairaalassa oikein sai ja kysyinkin laitoshuoltajalta saavatko kaikki näin paljon ruokaa. Ettepä arvaakkaan. Ruoka-annokset olivat yksilöityjä potilaan energian kulutuksen mukaan. Minä en kyllä jaksanut syödä kaikkea mitä aina oli tarjolla, vaan jouduin harmikseni jättämään tähteitä.

Lounaalla oli tukevampi ateria, kasvissyöjänä sain soija ja tofutuotteita sekä paljon, paljon kasviksia. Oikeastaan kaikki ruoat olivat aina parempia ja parempia. Ruoka-aikaa odotti aina innolla, mitä tällä kertaa tarjottaisiin. Itse en ole tofun ystävä, mutta siitä huolimatta moni ruoka meni alas kuin vettä vaan. Ainoa miinus oli isot annoskoot, en todellakaan jaksanut syödä kaikkea. Päivällisellä tarjoiltiin keittoa, leipää ja jokin jälkiruoka. Jälkiruoka oli yleensä todella kevyt, esim marja keitto ja päädyin usein dippaamaan kuivaa leivänkannikkaa keittoon. Oli muuten hyvää! Suosittelen kokeilemaan.



Iltapala oli kevyt, yksi leipä tai jogurtti ja teetä. Mielestäni tämä oli oikein hyvä asia, sillä elimistölle on parempi keventää syömistä iltaa kohden. Iltapala jaettiin puoli seitsemän ja seitsemän välillä. Yleensä nukahdin jo kahdeksan aikaan, ellei Juhani ollut seuranani.

Onko teillä minkälaisia kokemuksia sairaalan ruoasta?


Sivut