Tänä keväänä on tullut täyteen kymmenen vuotta siitä, kun minulla diagnosoitiin keliakia. Yläasteen seitsemäs luokka oli silloin juuri päättymässä, joten minulla oli hyvin kesä aikaa perehtyä gluteenittomaan ruokavalioon. Keliakian löytämiseen meni kohdallani hieman reilu vuosi. Oireet alkoivat nivelkivuilla, jotka etenkin sormissa olivat välillä pahoja. Muistan joitakin käsityötunteja, jolloin lapasten kutominen tuotti tuskaa, koska sormeni olivat niin jäykät.

Vähitellen mukaan tulivat vatsakivut. Myös erilaisia epämääräisiä oireita ilmeni, kuten päänsärkyä ja väsymystä. En vieläkään tiedä, miten lääkäri ymmärsi tutkia keliakian mahdollisuuden, koska lähisuvussani kenelläkään ei sitä ole diagnosoitu. Diagnoosi varmistui gastroskopialla eli mahalaukun tähystyksellä. Onneksi olin niin nuori, että minut nukutettiin. Olin ihan paniikissa sitä ennen. Ehkä tämä kuvastaa tilannetta hyvin: olin auttamassa isäpuoltani sikalassa, enkä yleensä digannut siitä, mutta edellisinä päivinä ennen tähystystä kuiskasin hiljaa mielessäni "toivon todellakin, että pääsen tänne pian uudelleen". Pääsin, mutta en muista olleeni siitä niin kiitollinen :D

Kun lääkäri kertoi minulta löytyneen keliakia, purskahdin itkuun. En tiennyt, mitä keliakia on, joten ylidramaattisena ihmisenä kuvittelin saaneeni elinaikaa pari viikkoa. Lääkäri kertoi, mistä on kyse ja huokaisin helpotuksesta. Ei kuolemantuomiota, ei lääkehoitoa. Siitä alkoi opettelu gluteenittomuuteen, eikä se ole hirveästi ongelmia tuottanut.

Nopeaan sopeutumiseen vaikuttivat oireiden häviäminen gluteenittoman ruokavalion myötä ja se, ettei minulla ollutkaan esimerkiksi nivelreumaa, jota oireiden perusteella epäiltiin. Tosin nivelreuma on yksi keliakian liitännäissairauksista ja suvussani on sitä, joten se saattaa puhjeta myöhemmin. Kilpirauhasongelmat ovat myös yleisiä keliakian liitännäissairauksia ja niihin olen valitettavasti törmännyt. Olen kesästä 2014 lähtien ollut ilman lääkitystä, mutta juuri viime viikolla sain kuulla, että kilpirauhasen vajaatoiminta on ehkä nurkan takana. Käyn noin puolen vuoden välein verikokeissa tarkistuttamassa tilannetta. Minulla on aiemmin ollut sekä liika- että vajaatoimintaa.

En ole ikinä kokenut keliakiaa riesaksi, mutta Doris-keksit ja Lidlin paistopisteet ovat syitä, miksi välillä keliakia harmittaa. Aika hyvin siis menee. Äidistä oli alussa suuri apu ja tuki, koska hän osti kaupasta erilaisia gluteenittomia tuotteita ja sain rauhassa löytää lempparini. Minulle myös tehtiin keittiöön oma ruokanurkkaus, jossa oli ainoastaan gluteenittomat tuotteeni. Sain myös jääkaappiin oman hyllyn, jossa oli voini ja juustoni. Keliakian kanssa elämä on murun tarkkaa. Etenkin nyt, kun diagnoosista on kulunut kymmenen vuotta, ovat oireet rajuja. Olen kymmenen vuoden aikana about viisi kertaa syönyt vahingossa gluteenia. Viimeksi keväällä 2015 söin erehdyksessä proteiinipatukan, jota olin luullut gluteenittomaksi. En ollut ollut kaupassa riittävän huolellinen.

Nykyään luen aina pakkausselosteet. Siksi kauppareissut saattavat välillä venähtää. Vaikka tuote olisi sellainen, jota olen ostanut satamiljoonaa kertaa, tarkistan silti. Tuoteselosteet voivat muuttua, enkä halua ottaa mitään riskejä. Ja välillä gluteenia on tuotteissa, joissa ei ikinä uskoisi! Kuten kondomeissa :D 

Arjessani keliakia kulkee aika huomaamattomasti mukana. Vaikka olen tarkka ja pyyhin keittiössä muruja aina kun niitä näen, keliakia ei stressaa minua. Tuntuisi todella oudolta, jos keliakia voisi parantua. Että voisin syödä Doris-keksejä ja Lidlin nakkicroissantteja. Menisi aikaa sopeutua siihen :D Elämäni on maukasta ja herkullista myös näin.

Kuinka kauan sinulla on ollut keliakia? Miten olet siihen sopeutunut?

Aurinkoista kesää! Ja onnea kaikille valmistuneille :)

- Nora