Aloitan suoraan asiasta, ettei myöhemmissä kirjoituksissani tarvitse palata tähän perusasiaan 

Keliakia on ollut elämässäni paljon kauemmin kuin 9 vuotta, joka on kulunut diagnoosin saamisesta. Siskollani todettiin keliakia jo yli 25 vuotta sitten. Sen jälkeen keliakia löytyi myös äidiltämme. Oireet ovat jokaisella olleet omanlaiset. Luulen, että siskollani oireet olivat rajuimmat. Hän oli joskus jopa terveyskeskuksessa seurattavana oireiden vuoksi. Äidillämme oli pitkään löysä vatsa ja vatsakipuja.

Omat oireeni tuntuivat siskooni ja äitiimme verrattuna lieviltä, mutta hakeuduin lopulta tutkimuksiin vatsavaivojen vuoksi - ja kun tätä sukurasitettakin on. Veren vasta-aineet otettiin pariin kertaan (joitakin vuosia välissä), ennenkuin niissä todettiin poikkeavuutta ja sain lähetteen vatsantähystykseen. Senkin jälkeen tilannetta seurattiin vuosi. Koska  suolinukassani todetut muutokset eivät vuoden kuluttua tehdyssä tähystyksessä olleet parantuneet, sain keliakia-diagnoosin. 

Omalla kohdallani diagnoosin saaminen oli helpotus - muistan vieläkin sen ihanan rauhan tunteen, mikä mahaani tuli pari kuukautta ruokavalion aloittamisen jälkeen! Huomasin myös, että enää ei tarvinnut käydä vessassa useita kertoja päivässä, vaan isomman asian hoitaminen kerran päivässä riitti. Epänormaalista tulee ajan kuluessa normaalia, kun se tapahtuu suhteellisen hitaasti. Tai itse sitä vain sokeutuu joillekin asioille ja alkaa pitää niitä normaalina.

Keliakia on osa ihan jokaista päivääni, joten en oikeastaan koe ”sairastavani” sitä. Kun ruokavalio onnistuu, koen itseni ihan terveeksi. Keliakia on yksi ominaisuuteni siinä missä vihreät silmäni. Joskus olen jopa ravintolassa ruokaa tilatessani unohtanut mainita gluteenittomuuden, niin itsestään selvää se minulle on.

Keliakiaan sopeutuminen tuntuu sujuneen suhteellisen vaivattomasti ehkä juuri sen takia, että sairaus oli minulle entuudestaan tuttu lähipiiristä ja olin leiponut gluteenittomia tuotteita itsekin. En ole erityisesti kaivannut jotain entisestä ruokavaliostani, kuten esim. ruisleipää, jota jotkut ehkä kaipaavat. Sen sijaan olen saanut paljon uusia makuelämyksiä, joita en ilman keliakiaa olisi ehkä koskaan maistanut, kuten tattaria ja hirssiä. Totta kai toisinaan on päiviä, jolloin harmittaa ja jopa pahoitan mieleni ruokaan liittyvistä tilanteista. Sitä se keliakia kai minun elämässäni on: tietoa, taitoa (sitä saakin harjoitella jatkuvasti) ja tunnetta - täydellistä elämää kaikessa epätäydellisyydessään.

Lopuksi kuva eilisestä ilon tunteen tuottajasta, kun leivoin valmisjauhosekoituksesta maalaisleivän, josta tuli ihan "normaalin" leivän näköinen, siis pullea ja hyvänmakuinen.