Olet täällä

0

Elämä on näyttänyt taas ilojaan ja surujaan. Olemme miettineet niin kuolemaa, kuin myös syntymää. Kaikkiin näihin tapahtumiin on aina liittynyt myös makuja. Ruoka kulkee meidän mukanamme elämässä, koska pitäähän jokaisen syödä elääkseen ja välillä ihan tuntuu, että elän syödäkseni, niin mukavaa on kokkailla ja syödä hyvää ruokaa. :) Maut jäävät monesti muistoihimme ja myöhemmin jotain tapahtumaa tai vierailua mieleen palauttaen, tulvii muistoistamme yleensä myös makuja. Mummon täydellinen mansikkahillo kovalla parafiinikuorella, naapurin Matin keittämä kalanpääkeitto ja neljänviljanvelli Primavera-lautasella palautuvat hetkessä mieleeni lapsuutta muistellessani. Maut voivat tuoda myös huonoja muistoja. Ala-asteen ruisjauhoilla paneroidut silakkafileet. Niistä vielä tänäkin päivänä muistan pelon vanhaa opettajaani kohtaan, kun hän pakotti syömään jo kerran lautaselle pulauttamaani (koetan sievistää sanani..) ruotokasaa. Ynf!

Myös omilla lapsillani muistoja kertyy makujen kautta. Makuja, joiden jälkeen on oltu kipeänä ja makuja, jotka tuovat takaisin ilon onnistuneesta leivonnaisesta tai mukavasta tapahtumasta. Esikoinen maistoi muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa kokista. Saman päivän yönä alkoi mahatauti. Esikoista ei saanut kokispullon lähellekään sen jälkeen. Vasta viime vuonna makeanhimo voitti mahatautimuiston ja tuo musta juoma on maistunut erikoistilanteissa, kuten synttäreillä. Monet kodin ulkopuolella tarjolla olevat leivonnaiset tuovat Esikoiselle mieleen ne muutamat vahinkoaltistukset, joko gluteenista tai kananmunasta. Varuillaan, kuin kissa koirapuistossa, hän miettii tarkkaan uskaltaako kokeilla uusia makuja. Jokaisen maut ovat omiansa. Toiset tykkää ja toiset ei. Samainen Esikoinen on nyt vihainen erään valmistajan muutettua riisipiirakoiden reseptiä. Hän kuului siihen harvinaiseen vähemmistöön, joka tykkäsi kovansitkeästä kuoritaikinasta ja täytteen vähäisyydestä. Nyt nuo riisipiirakat ovat vain yhtenä lapsuusmuistona, eikä itsepäisyys ole vielä antanut muodostaa uutta makumuistoa uusista piirakoista.

Helmikuun lopussa olimme mummoni hautajaisissa. Lapsille tämä "viittä vaille sata" -vuotias isomummo oli sellainen ikuisuusikoni, jonka kuvitteli elävän ihan aina, mutta niin vain hänenkin aika koitti lähteä keskuudestamme. Keskustelimme lasten kanssa elämän rajallisuudesta ja muistelimme niitä vierailuja isomummon luona. Lapset muistaa kiikkutuolin natinan, tarttuvan naurun ja kettukarkit. Siunaustilaisuus oli kaunis ja rauhallinen. Kuopuksen mielestä hieman liiankin rauhallinen, koska lapsemme olivat miltei ainoat lapset muistotilaisuudessa. Meidän mielestämme myös nämä surullisetkin tapahtumat kuuluvat elämään, ja on vain itsestäänselvä asia, että lapsetkin tulevat kunnioittamaan tätä tilaisuutta. Sievät kukat lumen keskellä, havujen peittämän kummun päällä, jäi kauniiksi muistoksi kirpeässä talvisäässä.

Muistotilaisuudessa saimme hyvää kermaista kalakeittoa ja erikoisruokavaliot oli myös jälkiruuissa huomioitu, jopa meidän kananmuna-allerginen keliaakikkomme. Kuopukselle olimme kotoa ottaneet mukaan omaa evästä, kuten yleensäkin. Viljattomat keksit leivoimme hautajaispäivän aamuna. Hetken kyllä mietin, voiko muistotilaisuudessakin mennä kyselemään tarkemmin gluteenittomuudesta, mutta ajatus siitä, että muisto hautajaisista säilyisi ehkä hieman kauniimpana ilman mahakipuja, sai minut hiippailemaan keittiöön. Kalaliemikuutioiden gluteenittomuudesta kysellessäni sain perinteisen kummeksuvan kysymyksen, että "Pittääkö sellainenkin tietää?". Rauhallisesti huokaisin ja vastasin kyllä, jonka jälkeen selitin miksi. Toivon, että kyselyjeni jälkeen seuraavan gluteenittoman kyselijän ei tarvitse huokailla vastauksille, muuten kuin helpottuneesti.

Hiihtoloma koitti sopivasti surullisten aikojen jälkeen ja oli aika ihan vain rentoutua ja unohtaa hetkeksi arki. Säät eivät niin kovasti meitä hellineet, mutta me hellimme siitä edestä toisiamme. Herkuteltiin hyvällä ruualla, leivottiin herkkuja, viihdyttiin pitkään pyjamoissamme ja ulkoiltiin. Perheen keliaakikot eli isä ja Esikoinen kävivät viettämässä keliaakikkojen spesiaaliaikaa läheisellä mäennyppylällä. Esikoinen sai ensimmäistä kertaa kokeilla laskettelua. Muropatukka oli välipalana taskussa, mutta eihän sitä maltettu missään välissä syödä! :) Esikoinen ei ole koskaan niin välittänyt hiihtämisestä, mutta lasketteluinnostus paistoi kasvoilta ihan koko kotimatkan.

Lomien jälkeen taas arkea hetken aikaa ja sitten olikin jo Keskimmäisen syntymäpäiväjuhlat. Seitsemänvuotias halusi ensin ihan vain perhejuhlat, mutta viime tingassa muutama tuttu ja turvallinen kaveri ehdittiin kutsua juhlimaan. Kakusta oli tällä kertaa toive, että "Se kans olisi hyvää!". Eli ensimmäistä kertaa synttärisankari sai kakun, mikä ei käynyt aivan jokaiselle. Tavallisesti meidän the synttärikakku on oikea tontontonton.... eli maidoton, munaton, gluteeniton, viljaton, manteliton, jne. Nyt sankari sai kakun, mikä oli "vain" laktoositon, pähkinätön, manteliton ja viljaton. Kananmuna-allergiset, kuten Esikoinen, saivat sitten makoisaa suklaapiirakkaa kakukseen kaiken muun sopivan tarjottavan kera. Esikoinen mietti hetken kananmuna-allergiaansa, mutta tuumasi, että hänen synttärit kyllä tulevat vielä ja siellä hän on pääosassa ja saa valita kakkunsa.

Kuopus sai maistaa ensimmäistä kertaa varsinaista täytekakkua, mutta typerä äiti (minä siis) oli tehnyt sellaisen virheen, että täyte oli ihan pinkkiä. Kuopus EI tykkää pinkistä väristä eikä auttanut kuin katsoa, kun kinuskikuorrute ja hieman kermavaahtoa katosi suuhun, mutta loput jäi syömättä. Alanpa siis suunnitella sinistä tai vihreää täytekakun täytettä heinäkuisiin 4-vuotissynttärijuhliin. :)

Pääsiäisviikko on alkanut. Sunnuntaina lapset kävivät virpomassa ja tottuneesti jakoivat palkkansa siten, että jokainen sai jotain mitä pystyivät syömään ja loput annettiin sitten papalle. :) Lakupötköt kelpasivat Keskimmäiselle, gluteenittomat suklaamunat Esikoiselle ja Kuopus sai vaihtaa äidin herkkukaapista löytyviin sopiviin herkkuihin kaikki epäsopivat. Hieman kettukarkkien kohdalla kuultiin inttämistä, että "Kyllä VARRRRMASTI sopii, kun mummo ne antoikin!!", mutta hetken muistelimme glukoosisiirappien aiheuttamaa mahakipua ja ripulia, jonka jälkeen karkit vaihdettiinkin mielellään sopivampiin. Kaupassa nämä suklaamunat ja muut erikoiset sesonkiherkut syynätään tarkasti läpi, josko jotain uutta ja sopivaa olisi ilmestynyt markkinoille. Gluteenitonta mämmiä ihastelin eilen lähikaupassa, mutta hinta oli vielä sen verran hurjahko yhden ihmisen herkuksi (meillä kukaan muu ei sitä söisi, kuin minä), joten rove jäi vielä kauppaan. Ehkä pääsiäisen jälkeen löytyisi yksi punaisella tarjouslapulla varustettuna...? Toivotaan! :)

Makuja ja muistoja. Makumuistoja. Kalakeitosta tulee nyt jonkin aikaa hieman surullinen olo, mutta vaaleanpunaisesta kakuntäytteestä ja kinuskista muistellaan hauskoja syntymäpäiväjuhlia. Suklaamunia ja mämmiä kohti ollaan menossa. Takapihan lumihevosen hiljalleen sulaessa kevätauringossa, mietimme, että mitähän muita makumuistoja onkaan vielä tulossa, gluteenittomasti tottakai! Ehkäpä se uusi riisipiirakkakin vielä maistetaan... laugh

Lisää uusi kommentti