Olet täällä

0

Seinfeld oli tunnettu televisiosarja, joka kertoi ei mistään. Arkipäivän tapahtumat saivat pullistuen puhkuvat mittasuhteet, vaikka lopulta jaksoissa ei monesti päästy alkupisteestä kovinkaan pitkälle. Ruoka oli sarjassa tärkeässä osassa, sillä useimmat tapahtumat sijoittuivat päähenkilön keittiö/ olohuoneeseen, läheiseen kahvilaan tai ravintoloihin. Samaa miljööasettelua tapahtui myös suositussa Frendit-sarjassa.

Eräs asia, johon silmäni kiinnittyi Seinfeldissa, olivat päähenkilön keittiön hyllyssä komeilevat muropaketit. Niitä oli useaa sorttia ja joskus tuli mietittyä, syököhän henkilö mitään muuta kuin muroja. Meillä keliaakikoilla murovalikoima on ollut pitkään melko laihanlaista enkä ole mieluista oikein löytänyt. Yksi oli liian makea, toinen vettyi liian nopeasti ja kolmas ei vain muuten maistunut. Ajattelin, että näinköhän minun pitää luopua muroista kokonaan.

Sairastuin ihokeliakiaan jo teini-iässä, joten en enää oikein tarkalleen muista, miltä perusmurot maistuivat. Sen muistan, että tykkäsin riisimuroista. Kun sain kuulla, että nyt olisi tarjolla itselle sopia riisimuroja, en empinyt lähteä etsimään näitä kauan himoittuja kultajyväsiä. Jos tämä olisi Seinfeldin jakso, joutuisin todennäköisesti taistelemaan arkkiviholliseni kanssa viimeisestä riisimuropaketista ja matkani olisi muutenkin kommelluksia täynnä. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan melko rauhallisesti pääsin työpäivän jälkeen ostosteni kanssa kotiin.

Olivatko nämä sopuisasti juttelevat, sarjakuvattomassa pahvilaatikossaan uinuneet riisimurot muistojeni kaltaista herkkua? Ehkeivät ihan, mutta silti pidän leuhkana omassa keittiön avohyllyssä muropakettia ja toivon, että jatkossa se saa kaverikseen jonkun uuden, herkullisia muroja sisältävän pahvilaatikon.

 

Lisää uusi kommentti