Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
159

Ajattelin jakaa teille nopean ja hyvän arjen ruokareseptin: tortillat uunissa. Niistä voi helposti tehdä erimakuisia sekä säätää ruuan tulisuusastetta omaan makuun sopivaksi. Välillä on hauskaa syödä tortilloita näin eikä aina niin, että pilkotaan aineksia kymmeneen eri kuppiin ja jokainen kasaa itse tortillansa, vaikka semmoiset tortillat ovatkin meillä koko perheen ehdotonta herkkuruokaa.

Minä ja Matilda teimme uunitortilloita torstaina päivälliseksi. Paistoimme kanasuikaleita ja lisäsimme pannulle tacomaustetta, tacokastiketta ja Creme Fraichea. Mausta tuli lasten makuun liian tulinen, joten kaadoimme sekaan vielä hieman ruokakermaa. Tortillaletun keskelle täytettä ja päälle juustoraastetta. Lettu rullalle ja uunivuokaan ja päihin cocktailtikut pitämään rullaa kasassa. Kun vuoka oli täynnä, ripoteltiin päälle juustoraastetta. Uuniin 200c niin kauaksi aikaa, että juusto sulaa.

Aavalle valitsin tällä kertaa Moilas-leipomon tortillaletut pakastealtaasta. Aiemmin olemme ostaneet vain niitä pieniä jonkun muun valmistajan tortillalettuja, mutta nyt halusin kokeilla näitä. Maku oli letussa hyvä, mutta tortilla repesi uunissa rumasti. Ei se Aavaa haitannut, mutta ei annoksesta tullut kyllä nätti.

Itse ei olla koskaan leivottu gluteenittomia tortilloita. Mikä olisi hyvä ohje niihin?

Tänään halusimme jotain hyvää. Päädyin tekemään Matildan kanssa gluteenittoman suklaakääretortun perunajauhoista ja Finmixistä. Pohja kohosi upeasti ja näytti tosi hyvältä, kunnes sokeroidulle leivinpaperille sitä kumotessamme repesi kääretortussa kiinni oleva leivinpaperi ja meidän piti tehdä sellainen kaaoottinen heittoliike, että saimme tortun pöydälle. Kääretorttu repesi ja halkeili lentonsa takia, joten kasasimme siitä semmoisen säälittävän kakuntyylisen.

Väliin laitoimme sitä, mitä kaapista löytyi. Kuohukerma vaahdoksi ja joukkoon raastettua appelsiinia ja pieneksi paloiteltua suklaatoffeeta - Aavan lauantaiherkuista varastimme, koska muuta gluteenitonta suklaata ei ollut. Ulkonäkö oli kauhea, mutta maku oli hyvä. Minun mielestä, lapset eivät tykänneet, koska appelsiini tuli heille liian voimakkaana läpi. Aikuiseen makuun upposi kyllä!

Tänään oli ensimmäinen vähän lämpimämpi päivä.Katoimme kääretortun ja limppari- ja mehulasillisemme parvekkeelle, jonne paistaa aurinko koko päivän. Tuntui ihan kesältä! Vaikka kumpikin gluteeniton meni vähän sinne päin vaan niin hyvää kuitenkin oli omasta mielestäni, ja koko ajan opimme lisää. Pääasia, että Aavalle on aina samanlainen herkku kuin muillekin.

Kommentit

Kerro miullekin jos löydät hyvän tortilla ohjeen. Maissilättyjä ollaan tehty parhaalla onnistumis prosentilla. Muut kokeilut ei sit ole olleet niinkään toimivia. Maissijauhona oli Masa Harina for tortillas, muita siihen ei pitäisi tarvita. Täytyykin taas testata itsekin.
Pitääpä Ida vinkata, jos löydän hyvän!
Cialis
https://buystromectolon.com/ - ivermectin tablet online purchase
Propecia
Stromectol
http://buytadalafshop.com/ - buy cialis online canadian pharmacy
over the counter amoxicillin kroger - amoxicillin without a doctor‘s prescription amoxicilina 500 mg from mexico
https://buysildenshop.com/ - Viagra
https://buypropeciaon.com/ - finax for sale
Viagra
Plaquenil
http://buypriligyhop.com/ - paxil or priligy
buy zithromax for pets
priligy side effects
http://buyplaquenilcv.com/ - Plaquenil
asthma diary treatment for arthritis in the hands https://ivermectinsts.com/# ivermectin over the counter https://ivermectinst.com/# ivermectin over the counter https://ivermectinstrom.com/# ivermectin over the counter https://ivermectinst.com/# ivermectin over the counter https://stromectolivermect.com/# ivermectin for humans
cat allergy symptoms gastrointestinal disease causes https://hydroxychloroquineplaquen.com/# hydroxychloroquine from canada
https://buyzithromaxinf.com/ - zithromax z-pak
https://buylasixshop.com/ - furosemide max dose

Sivut

Lisää uusi kommentti