Olet täällä

Viljapellon havinaa

Blogi gluteenittomasta elämästä
0

Miten itselläsi todettiin keliakia? Keliakian oireet voivat olla niin monimuotoiset, että varmasti meillä kaikilla on ihan omanlaisensa tarina siitä, miten keliakiadiagnoosiin päädyttiin. Omalla kohdallani tämä tapahtui sattumien ja pienten mutkien kautta.

Selvittelyt alkoivat siitä, kun 17-vuotiaana olin menossa aivan tavalliseen kouluterveydenhuollon tarkastukseen. Äitini sitten oli ilmeisesti jo jonkin aikaa miettinyt sitä, kuinka vähäveriseltä näytin. Hän sanoi, että minun kannattaisi pyytää terveydenhoitajaa mittaamaan samalla hemoglobiiniarvoni. Eipä äiti tuolla hetkellä tiennyt, mihin tämä kehotus sitten lopulta johti.

No terveydenhoitaja sitten mittasi hemoglobiinin (itse asiassa useaan otteeseen, sillä hän ei ollut uskoa arvoa todeksi), ja tuloksena oli 71. Hoitaja pudisteli päätään ja ihmetteli, miten voin seistä siinä hänen edessään tällä hemoglobiiniarvolla, kun normaali arvo minulle olisi 130. Kaiketi muutos oli tapahtunut niin hitaasti, että kehoni oli tähän arvoon tottunut. Tästä tietysti seurasi lisäselvittelyjen vyyhti, jolloin kaikki verenvuotohäiriöt yms. testattiin. Tuosta ajasta muistan lähinnä sen, miten olo oli kuin neulatyynyllä: testit otettiin vielä aina vasemman käden ”kauniista suonesta”, vaikka kuinka pyysin, että yrittäkää jotenkin ottaa välillä oikeasta kädestä.

Erään kerran lääkäri sitten heitti ilmoille keliakian mahdollisuuden. Ensimmäisen kerran kuullessani tämän naurahdin ja totesin ”No ei minulla kyllä keliakiaa ole. Kenelläkään suvussa ei ole keliakiaa, ja minähän olen syönyt vehnätuotteita koko ikäni”.

Paitsi että keliakiahan se sitten paljastui syyksi alhaiseen hemoglobiiniarvooni. Yllättäen diagnoosi ei tullut minulle sokkina. Lähinnä ajattelin, että ”vai niin, ruvetaanpa sitten sen mukaan elämään”. Asenteeni johtui varmasti osin siitä, että molemmat sisareni olivat koko ikänsä olleet allergikkoja, toinen vähän allerginen kaikelle ja toinen vakavasti kananmunalle. Sinänsä uusi ruokavaliorajoite perheeseen ei tullut siis järkytyksenä. Nähtyäni, miten he selvisivät arjesta, osoitti minulle, että minäkin pystyn ruokavaliorajoitteen kanssa elämään.

Ennen keliakiadiagnoosia muistan ajatelleeni, ettei minussa ollut mitään vikaa, että voin aivan hyvin. Näin jälkikäteen ajateltuna en todellakaan voinut hyvin. Olin todella puhditon ja vaisu enkä oikein koskaan jaksanut lähteä mihinkään. Nämä kaikki piirteet korostuivat teini-iässä, jolloin tautikin oli jo varmaan kehittynyt pahaksi. Tässä mielessä voisin jopa sanoa, että vaikka omaan keliakiaan liittyy paljon henkisiä haasteita, keliakiadiagnoosi on parasta, mitä minulle terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on tapahtunut.


3
Minua on jo pidemmän aikaa kiinnostanut, miten gluteeniton ruokavalio onnistuu yleisesti keliaakikon arjessa. Hyvin? Huonosti? Hyvin huonosti? Osaavatko kaikki keliaakikot tunnistaa gluteenipitoisia ruokia? Lähdin tekemään hakua tieteellisistä tutkimuksista, joissa olisi käsitelty keliaakikon gluteenitonta ruokavaliota. Yksi mielenkiintoinen tutkimus löytyi Australiasta. Siellä tehty tutkimus, jossa keliaakikoilta on ensinnäkin kysytty, miten he omasta mielestään noudattavat gluteenitonta ruokavaliota. Tutkimuksessa 55% kertoi noudattavansa ”tiukkaa gluteenitonta ruokavaliota”. Aika vähän. Mutta toisaalta kyselyssä oli useita vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi ”tiukka gluteeniton ruokavalio, mutta harvinainen tarkoittamaton gluteenialtistus” ja tämän vaihtoehdon oli valinnut 21%. Olisinko itse valinnut tämän?
Mielenkiintoinen osuus tutkimuksessa oli, että koehenkilöille annettiin lista ruoista, jotka heidän piti laittaa seuraavien otsikoiden alle: 1. Gluteeniton, 2. Sisältää gluteenia ja 3. Pitää tarkistaa onko gluteeniton. Gluteenittomiksi piti tunnistaa esimerkiksi maito, kikhernejauho, tattari, maissitärkkelys, balsamiviinietikka ja kaakao. Tarkistettavia olivat esimerkiksi makkara, riisimurot, kaura ja krutongit. Gluteenia sisältävät olivat speltti ja munanuudelit.
 
Kysymyksen asettelu on keliaakikon kannalta hiukan hassu. K A I K E S T A pitää A I N A tarkistaa onko siinä gluteenia. Toisaalta on hyvä muistaa, että ei kannata jättää ottamatta ellei kysy ensin. Ruoan valmistuksestahan ei tässä kohtaa kyselty vaan pelkästään tuotteesta. Eli ainakin itse katson kikhernejauhopussista, löytyy siitä ”saattaa sisältää” –merkintä. Mutta tässä tutkimuksessa piti siis yksinomaan luokitella tuote sen mukaan, onko se raaka-aineena gluteeniton. Eli esimerkiksi maito sinällään on gluteeniton.
 
Yksikään vastaaja ei saanut kaikkia kohtia oikein. Tutkijat miettivät pohdintaosiossa, että yllättävän huonosti koehenkilöt tunnistivat ruokia. Itseä kyllä pelotti tutkimustuloksen kohta, että yksi kuudesta tutkittavasta mielsi speltin ruuaksi, jota voi nauttia huoletta. (Näinhän ei siis ole, koska spelt on vehnä-lajike)
 
Kyseessä on vain yksi tutkimus ja sekin Australiasta (ja otos oli pieni), joten tutkimustuloksia ei todellakaan voi verrata koskemaan esimerkiksi meitä suomalaisia keliaakkoja. Mutta. Osaammeko niin hyvin tunnistaa tuotteita, kuin ehkä luulemme? Ja jättämmekö käyttämättä/ ostamatta/ kokeilematta/ tuotteita, jotka eivät sisälläkään gluteenia?
Muistakaa tyypit, että Keliakialiiton sivuilta löytyy hyvä tietopaketti ”Gluteeniton ruokavalio –Terveyttä ja hyvää oloa ruoasta seuraamalla seuraava linkkiä https://www.keliakialiitto.fi/liitto/keliakia/keliakian_hoito/
Samoin gluteenia vai ei –tietoa löytyy seuraavan sivun takaa:
 

P.S. Kuvat ovat ottamiani ja niitä ei saa kopioida eikä käyttää ilman viittausta blogiini. Kiitti!

 
LÄHTEET:

Is it gluten-free? Relationship between self-reported gluten-free diet adherence and knowledge of gluten content of foods. Jocelyn A.SilvesterM.D., Ph.D.abDaynaWeitenR.D.cLesley A.GraffPh.D.adJohn R.WalkerPh.D.adDonald R.DuerksenM.D.ae. Nutrition. Volume 32, Issues 7–8, July–August 2016, Pages 777-783 https://doi.org/10.1016/j.nut.2016.01.021


0

Elämämme on täynnä makumuistoja ja lempiherkkuja. Esimerkiksi itse kuulun siihen ikäluokkaan, jonka lapsuudessa tulivat kauppoihin ihan ensimmäiset kiwi –hedelmät. Äitini toi kaupasta pienen karvaisen kuulan, joka halkaistiin. Ihmeteltiin väriä ja koostumusta. Aika napakka oli sisusta. Sitten pikkulusikalla sain maistaa nokareen eksoottista hedelmää. Tunnistin siinä banaania ja kirpeää sitruunaa.

Makumuistoihin kuuluvat myös isot Merkkari-karkit, joista sai ostaa 20 pennillä,  kolmiopusseissa olevat vaahtokarkit ruotsinlaivalta, ensimmäinen aito karjalanpiirakka Joensuun torilta, kesämökin naapurin paistamat munkit, ahomansikat metsässä auringon paistaessa pehmeästi lehtien välistä.

 

Mitä makumuistoja keliakia on tuonut tullessaan? Ainakin muistan sen kerran, kun diganoosistani oli ehkä puoli vuotta ja löysin kaupasta suolakeksejä. Iloa pursuten totesin miehelleni, että ”nämä maistuvat ihan TUC kekseiltä”. Mieheni totesi, että ”Ei. Eivät maistu”. Suussani ja mielessäni oli siis tapahtunut jotain sellaista, että makumuistoni oli saanut uuden käänteen. Se, mikä mielestäni maistui tutulta, ei ollutkaan enää se tuttu asia.

Voinko enää luottaa siihen, että ”muistan”, miltä ruisleipä maistui. Olen ajatellut, että kysymys ei ehkä kuitenkaan ole siitä, muistanko, miltä ruisleivän konkreettinen maku tuntuu suussani. Makumuistoissa onkin ehkä enemmän kyse siitä, millaisen tunteen maku on herättänyt. Esimerkiksi ruisleivän kohdalla muisto herää siitä tavallisesta arjen hetkestä, kun kaupasta on ostanut ihan tavallista ruisleipää ja sille levittää ihan tavallista levitettä ja se syödään ihan tavallisessa arjessa.

 

Ehkä makumuistoissa on enemmänkin kyse siitä kokonaisuudesta, jossa se suuhun tullut asia on vain yksi osatekijä koko paketissa. Kuten siinä ensimmäisessä ominkäsin leipomassa gluteenittomassa sämpylässä, joka uunituoreena ja lämpimänä maistuu suussa voitolta ja uuden alulta.

Sivut