Olet täällä

Viljapellon havinaa

Blogi gluteenittomasta elämästä
0

Reilu vuosi arkielämää takana Brasiliassa, Rio de Janeirossa! Uskomatonta kuinka aika liitää nopeasti silloin kun on kivaa. Lauseessa on oltava oikeasti perää, sillä asiasta on olemassa niin paljon viisauksia ja biisejä. En tiedä kaipaako "kivaa" sen enempää perusteluja, mutta kun on lapsesta asti tehnyt töitä ja saa muutaman vuoden olla kotirouvana se jo pelkästän on kivaa. Kenties mieheni on asiasta eri mieltä, mutta itse hän meidät tänne toi.

Ensimmäisen kerran kun mahdolisuudesta hakea paikkaa Rio de Janeirossa puhuttiin, en tiennyt Brasiliasta tai Etelä-Amerikasta paljoakaan. Mitä nyt 30 vuoden takaa maantiedon tunneilta tuli mieleen. Amazon on maailman pisin tai toiseksi pisin joki, pääkaupunki Brasilia, samba ja jalkapallo. Wikipediasta kurkkasin pikaisesti hieman lisätietoa. Brasilia on maailman viidenneksi suurin pinta-alaltaan ja viidenneksi väkirikkain maa yli 200 miljoonan asukkaan kera. Suurimmat kaupungit Sao Paulo ja Rio de Janeiro. Rio de Janeirossa on asukkaita yli 6 miljoonaa ja lämmin troopppinen ilmasto ympäri vuoden. Yllätyksenä tuli tieto, että maassa puhutaan portugalia, eikä espanjaa kuten muissa Etelä-Amerikan maissa. Mutta kuulosti sen verran hyvältä, etten vastustaisi maisemanvaihtoa.                             

Alla pikkuisen osviittaa Brasilian koosta ja suurimmista kaupungeista.

            

Tuskallisen pitkän valintaprosessin jälkeen olimme se onnekas perhe, joka pääsi elämänsä seikkailuun. Eikä mennyt kuin vuosi kun vihdoin pääsimme oikeasti paikan päällekin. Vuoden odottelu antoi hieman esimakua siitä kuinka sujuvasti asiat Brasilia nimisen maan kanssa hoituu. 

Selvennykseksi heti alkuun hieman totuuksia tästä paketista ja kuviosta meidän osaltamme. Ensinnäkin olemme täysin normaali suomalainen perhe minä, mieheni ja kaksi lasta. Hieman päälle nelikymppisiä ja työtä pelkäämättömiä puoliporilaisia. Asuntolainaa ihan kiitettävästi ja yli 16 vuotta yhteistä vuoristorataa takana. Rahaa ei koskaan ole ollut liikaa ja aina sen kanssa on tiukkaa ihan kuten monella muullakin, ainakin tietääkseni... Itse sain palkatonta vapaata omasta vakituisesta työstäni ja ja olen kotirouva, kotiäiti, dona da casa ja elämme täysin yhden palkan varassa. Toki firma maksaa paljon, mutta paljon on omia kustannuksiakin. Siinä ja siinä mennään elelläänkö täällä velaksi vai ei. Kun edelleenkin on sitä asuntolainaa maksettavana Suomessakin. Rikastumaan tuskin pääsemme jos rahalla mitataan.

Kansainvälisesti perheitä kuten me kutsutaan myös expateiksi. Lähetettyjä työntekijöitä omasta kotimaasta, lähes kaikki asumiskulut korvataan terveydenhuoltoa ja kouluja myöten vähintään samalla tasolla kuin omassa kotimaassa, yleensä jopa paremmin. Expatteja on varmaan joka maassa, toiset konkarit ovat kiertäneet maapallon ja asuneet lähes joka mantereella ja toiset ensikertalaisia kuten me. Expattius on elämäntapa ja toiset saattavat myös jäädä sille tielle. Me haluaisimme ajatella tämän olevan muutavan vuoden seikkailu, jonka jälkeen palaamme oikeaan kotiimme Poriin.

Nyt olemme yli vuoden opetelleet maan tavoille ja täytyy sanoa, että joka päivä on yllätyksiä täynnä. Haasteellisinta lienee ollut portugalin kieli, jota opiskelimme kerran viikossa 10 kk ennen tänne tuloa. Jos kuvittelet pärjääväsi Brasilian arjessa englannin kielellä se on totaalista harhaa. Täällä englantia puhuu todella harva. Lähinnä hienoimmissä hotelleissa löytyy englanninkielentaitoisia. Hotellin ulkopuolella olet 90 prosenttisesti portugalin kielen armoilla.

Jatkossa ajattelin kirjoittaa lähinnä brasilialaisesta kulttuurista ja arjesta suomalaisen silmin. Arki on laaja käsite varsinkin kotirouvalle, joten toivon, että mielenkiinto säilyy. Lähde siis mukaani viettämään gluteenitonta ja laktoositonta elämää Brasiliassa!

Näihin maisemiin. Tchau!


0

Muistan aina sen puhelun kun silloin kolme vuotiaan tyttäremme Ninnin lääkäri soitti ja kertoi, että verikokeiden perusteella Ninnillä on vahva epäilys keliakiasta. Siinä samassa näin silmissäni ruokatarjottimen, jota vein potilaalle vajaa kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Potilaan ruokavalio oli laktoositon ja gluteeniton. Tuntui, että lysähdän kokoon ja että minun pitää lapselleni tarjota niin ankeaa ruokaa!

Sain kuitenkin nopeasti oikeaa tietoa kun Ninnin isä etsi sitä netistä ja sukulaislääkäriltä sain lääkärikirjan lainaksi. Lopulta Ninnin diagnoosi oli helpotus koska hänellä oli todella hankalat oireet. Ruokavalio saatiin viikossa kuntoon ja Ninni muuttui selvästi tyytyväisemmäksi kun vääränlaisen ravinnon ärsytys loppui.

Suvuissamme ei ole muilla todettua keliakiaa, keliakiageeni on vanhemmalla tyttärellämme ja minun siskolla. Aivan uuteen ruokamaailmaan sukelsimme.

Ninnin mennessä kouluun, alkoi hän puhua että on kummajainen kun syö erilaista kuin muut. No siinähän minulle äitinä hätä tuli. Löysin kuitenkin Keliakia-lehdestä ilmoituksen Keliakialiiton Virroilla järjestettävästä perheleiristä. Leiri oli aivan mahtava, saimme vertaistukea ja koko perhe nautimme leiristä. Sinne jäi myös kummajainen.

Minä ilmoittauduin leirillä mukaan Mininukkareiden vanhempaintoimikuntaan suunnittelemaan ja järjestämään Keliakialiiton ohjelmaa lapsiperheille. Noin kahdeksan vuotta olin siinä antoisassa toiminnassa mukana. Perheemme kävi myös monissa näissä tapahtumissa milloin missäkin päin Suomea.

Ninni on sopeutunut ruokavalioonsa hyvin. Ongelmat ja haasteet ruokavalion toteutumiselle ovat vuosien varrella olleet muusta kuin Ninnistä johtuvia.

No kuinkas minä itse päädyin samalle ruokavaliolle? Olen kärsinyt niin kauan kuin muistan ajoittain erinäisistä nivelsäryistä. Keliakia vasta-aineet on tarkistettu työterveyden kautta aina kun olen pyytänyt. Reumakokeitakin on vuosien varrella tarkistettu monesti. Kolme viime vuotta ovat olleet hankalimmat niveloireiden kanssa. Noin vuosi sitten tuskastuin todella kun sormet, varpaat, polvet ja ranteet olivat todella kipeät koko ajan. Päätin että jotain on yritettävä. Ei ollut vaikea sopeutua gluteenittomaan ruokaan kun olin miltei epätoivoinen nivelsärkyjen kanssa.

Asumme Ninnin kanssa kahdestaan ja seuranamme on HattiWatti-kissa. Ruoanlaitto on nyt selkeämpää kun ei tarvitse lähtökohtaisesti varautua kuin gluteenittomaan.

Mutta ei nivelvaivat ole minua jättäneet! Minä asun vain väärällä puolella maapalloa. Kesäisin en tiedä nivelvaivoista mitään mutta vuodenvaihteen jälkeen kyllä tiedän. Ruokavaliota en kuitenkaan muuta koska minua piinannut närästys hävisi.

Nyt olemme Ninnin kanssa vältelleet punaisen lihan syöntiä. Katsotaan mikä vaiva nyt helpottuu…


Sivut