Olet täällä

Viljapellon havinaa

Blogi gluteenittomasta elämästä
Anonymous (ei varmistettu)
2

Aloitan suoraan asiasta, ettei myöhemmissä kirjoituksissani tarvitse palata tähän perusasiaan wink

Keliakia on ollut elämässäni paljon kauemmin kuin 9 vuotta, joka on kulunut diagnoosin saamisesta. Siskollani todettiin keliakia jo yli 25 vuotta sitten. Sen jälkeen keliakia löytyi myös äidiltämme. Oireet ovat jokaisella olleet omanlaiset. Luulen, että siskollani oireet olivat rajuimmat. Hän oli joskus jopa terveyskeskuksessa seurattavana oireiden vuoksi. Äidillämme oli pitkään löysä vatsa ja vatsakipuja.

Omat oireeni tuntuivat siskooni ja äitiimme verrattuna lieviltä, mutta hakeuduin lopulta tutkimuksiin vatsavaivojen vuoksi - ja kun tätä sukurasitettakin on. Veren vasta-aineet otettiin pariin kertaan (joitakin vuosia välissä), ennenkuin niissä todettiin poikkeavuutta ja sain lähetteen vatsantähystykseen. Senkin jälkeen tilannetta seurattiin vuosi. Koska  suolinukassani todetut muutokset eivät vuoden kuluttua tehdyssä tähystyksessä olleet parantuneet, sain keliakia-diagnoosin. 

Omalla kohdallani diagnoosin saaminen oli helpotus - muistan vieläkin sen ihanan rauhan tunteen, mikä mahaani tuli pari kuukautta ruokavalion aloittamisen jälkeen! Huomasin myös, että enää ei tarvinnut käydä vessassa useita kertoja päivässä, vaan isomman asian hoitaminen kerran päivässä riitti. Epänormaalista tulee ajan kuluessa normaalia, kun se tapahtuu suhteellisen hitaasti. Tai itse sitä vain sokeutuu joillekin asioille ja alkaa pitää niitä normaalina.

Keliakia on osa ihan jokaista päivääni, joten en oikeastaan koe ”sairastavani” sitä. Kun ruokavalio onnistuu, koen itseni ihan terveeksi. Keliakia on yksi ominaisuuteni siinä missä vihreät silmäni. Joskus olen jopa ravintolassa ruokaa tilatessani unohtanut mainita gluteenittomuuden, niin itsestään selvää se minulle on.

Keliakiaan sopeutuminen tuntuu sujuneen suhteellisen vaivattomasti ehkä juuri sen takia, että sairaus oli minulle entuudestaan tuttu lähipiiristä ja olin leiponut gluteenittomia tuotteita itsekin. En ole erityisesti kaivannut jotain entisestä ruokavaliostani, kuten esim. ruisleipää, jota jotkut ehkä kaipaavat. Sen sijaan olen saanut paljon uusia makuelämyksiä, joita en ilman keliakiaa olisi ehkä koskaan maistanut, kuten tattaria ja hirssiä. Totta kai toisinaan on päiviä, jolloin harmittaa ja jopa pahoitan mieleni ruokaan liittyvistä tilanteista. Sitä se keliakia kai minun elämässäni on: tietoa, taitoa (sitä saakin harjoitella jatkuvasti) ja tunnetta - täydellistä elämää kaikessa epätäydellisyydessään.

Lopuksi kuva eilisestä ilon tunteen tuottajasta, kun leivoin valmisjauhosekoituksesta maalaisleivän, josta tuli ihan "normaalin" leivän näköinen, siis pullea ja hyvänmakuinen.


0

Sain viestin nyyttärikutsuista ja luin tyttärelleni Ninnille ääneen tarjottavista pastasalaattia, pizzaa....  Mietin sitten ääneen, että mitä teen, muistutanko ruokavaliostani vai vienkö omat eväät. Ninni tokaisi "tervetuloa minun elämään", hänellä on ollut keliakia yli 13 vuotta.  Mielessä risteili ajatuksia vaikka toisille jakaa,ettei halua aiheuttaa vaivaa eikä tehdä numeroa. Toisinaan mietin kun minulla ei ole diagnosoitu keliakiaa mutta tunnen, että gluteeniton ravinto sopii minulle paremmin, sitten tämän takia toisille tulee ylimääräistä vaivaa.

Päätin sitten varata omia eväitä mukaan. Mutta mitä tapahtuikaan! Ihanaiset naiset muistivat ruokavalioni!  En ollut ollenkaan osannut sitä ajatella koska tapaamme muutaman kerran vuodessa tällä tavalla milloin kenenkäkin luona. Niin oli maukasta gluteenitonta pastasalaattia ja pizzaleivät minulle kaiken muun minullekin sopivan herkun lisäksi. Olin niin ilahtunut ja hämmentynytkin. Ihanaiset ystävät!

Tänään on sitten ollut kansanäänestyspäivä. Minä kipaisin lähikoululla suorittamassa tämän kansalaisoikeuden ja velvollisuuteni. Kohta on aika aloittaa tulosten seuraaminen telkusta.

Ajattelin jakaa omassa blogissani osan viime kesän kuvasadosta Kuopion Kallavedellä. Viime kesään kuului veneilyä ja moni-ilmeistä silmiä hivelevää vesistöä oli ihana kuvata.

 

 

Tunnisteet: 
keliakiagluteeniton

Anonymous (ei varmistettu)
2

Töissä oli hetki jolloin oli kurjaa. Vartin aikana saatiin kokea perinteiden kesää kohde-sääilmiö: vartin sisään auringonpaisteesta alkaen vettä, rakeita, räntää ja lunta palaten taas auringonpaisteeseen. Tähän tietty hurja tuuli päälle ja työskentelyalustana märkä pelto. Tiedäthän miten se peltomulta märkänä takertuu kengänpohjiin muodostae uudet viiden sentin paksuiset platformit? Joo, ja päivän mittaan nousseen kuumeen tuoma horkka ei just oloa parantanut.

 

Siinä rohkein päivystävä lokki tän päivän työmaalta. Uskalsi, mokoma, lehahdella kauhan ali ja haki maasta esiintulevia matoja kun kauhoin multaa kaivannon täytteeksi.

 

Kuitenkin ainoa asia mikä tais harmittaa oli se, kun kävin kotimatkalla kaupassa enkä saanut ostaa mitä huvittaa! Olis ollut niin mukava napata mukaan ihania berliininmunkkeja ja mansikkakermavaahtokääretorttu, mutta kun hyllyssä ei ollut muuta mulle sopivaa kun jotain saksalaisvalmisteista kuivakakun tapaista. Lähimpään leipomoon jolla on hyvä valikoima gluteenittomia leivonnaisia oli 30km ajomatkaa, ja se on todellakin hurja matka kuumeisena ajettavaksi mennen tullen. Kotona näin vihdoin asian hyvä puolen, eli sen että keliakian johdosta onnistuin välttämään ylilyönnit herkuttelun kohdalla ja keittiössä odottanut omena riitti vallan mainiosti :) On se oikeastaan ihan hyvä ettei tule kiskottua hiilarihöttöjä enää, onnistuu paremmin kesäkuntoakin kohti eteneminen ;) Onneks madeiraa silti voi ottaa tilkan...kuumelääkkeksi siis wink

 

Laitetaas vielä kuva koirista loppukesän vesileikeissä ettei mene synkäksi ;)

LAitetaas vielä kuva koirista loppukesän vesileikeistä ettei ole niin synkkää ;)

Sivut