Tänään alkuilta noudatti tuttua kaavaa. Nopea päivällinen, äkkiä kaikki pöytään, vaatteiden vaihto ja juosten autoon. Tällä kertaa kiiruhdimme kohti Aavan lastentanssin vanhemmille avointa tuntia.

Pienet 3‒4-vuotiaat balleriinat pyörähtelivät ja tanssahtelivat tutuissaan ja röyhelöissään. Näimme pupujen loikkia, ruusujen puhkeamista kukkaan ja tanssivia kynttilöitä. Ihania pieniä tyttöjä ranskalaisissa leteissään ja päästä varpaisiin vaaleanpunaisissa.

Toiseksi viimeisen tanssiesityksen jälkeen tanssinopettaja kertoi, että viimeisen tanssin jälkeen on luvassa yllätys. Lupaus yllätyksestä aiheutti pikkuprinsessoiden keskuudessa innostuneen supinan. Minä sen sijaan tiesin heti.

Parikymmentä tyttöä istui kauniissa piirissä tunnin lopuksi - ja opettaja nosti esiin piparirasian. Opettaja sanoi lapsille, että he voivat kysyä vanhemmiltaan, saako piparin heti syödä. Hän alkoi kierrättää rasiaa. Minä seurasin silmä kovana paikaltani.

‒ Onko se gluteenitonta, kysyi Aava.

‒En tiedä, pitäisi lukea, sanoi opettaja, vilkaisi purkkia ja ojensi saman tien purkkia uudelleen. Aava kohotti kätensä.

‒ Ei, älä ota, sanoin minä salin reunasta kuuluvalla äänellä.

Kierros jatkui, muut mutustivat pipariaan. Aava katseli muita ihan tavallisella ilmeellä. Kun kaikki olivat saaneet piparinsa, saivat tytöt etsiä vanhempansa.

Aava hyppeli hörhelöissään luokseni ja kysyi iloisena, että saako hän kotona keksin. Tottakai hän sai.

Tapahtuma muistutti muutamasta asiasta: keliakia on lapsilla harvinainen eivätkä monet aikuiset tunne sairautta. Missä tahansa saatetaan lapselle tarjota jotain.

Ja vielä: nyt on pipareiden kulta-aikaa! Pipari annetaan lapsen käteen nyt monissa pikkujouluissa ja joulujuhlissa, jopa lasten joulukirkon ovella.

Muistakaa pakata laukkuun lapselle oma pipari ihan varmuuden vuoksi!