Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
45

Teksti Tarja Korpinen

Suunnittelin jo alkuviikosta että nyt voisin kokeilla tehdä gluteenittomia vappumunkkeja. Etsinkin netistä reseptin ja iloisesti yllätyin ettei ollut edes vaikeata. Gluteenittomana en ole munkkeja ennen tehnyt. Maku tuli vallan mainio kun laitoin vähän vaniljasokeriakin. Sitä vähän hämmästelin kun taikinaan ei ohjeen mukaan tarvinnut laittaa Psylliumia, mutta päätin noudattaa ohjetta ja hyvä niin.

Luulin että viettäisin Vapun ihan omassa seurassa mutta vietinkin sitä tyttärieni kanssa ja mikäs sen mukavampaa. Vappuaattona laitettiin Ninnin kanssa serpentiinit ja pallot. Söimme perinteisesti nakkia, ranskalaisia ja perunasalaattia. HattiWatti kissamme väisteli meidän ilmapallosotaa. Ilmapallottelu on muuten uskomattoman hauskaa, eikä tarvii pelätä että paikat hajoaisi. Esikoinen oli omilla menoilla vappuaattona mutta Vappupäivän aamuna tai aamupäivällä söimme yhteisen aamupalan johon kuului tietty jälleen nakkia, kananmunia, salaattia jne. sekä munkkia. Meillä on harvinaista herkkua se, että söisimme kaikki kolme yhdessä

Vappupäivä alkoi siis oikein mukavasti, siitä sitten kaikki liukeni omiin menoihinsa. Nykyään meillä on tuon gluteenittomuuden kanssa tilanne se, että meillä ei saata olla tavallista leipää ollenkaan kun harvemmin on sen syöjiä. Gluteenipitoinen on siis vähemmistönä kun ennen oli toisinpäin. Meinasi tänään jäädä suunniteltu postaus tekemättä kun en saanut tietokonetta käynnistymään. Hyvien apujoukkojen avulla kone pelittää toistaiseksi. Mutta alkaahan tällä vähän ikää olla, että ajan kysymys vain kun yhteistyösopimus pettää lopullisesti.

Munkkikaloreita on nyt sulateltu kuntosalilla ja lenkillä.


Sivut