Olet täällä
Kaikki varmasti ovat kuulleet puhuttavan Rion de Janeiron sambakarnevaaleista. Itsekin muistan joskus nähneeni vilauksen televisiossa upeista kulkueista ja uutisoinnit tiettävästi maailman suurimmista sambakarnevaaleista. Koskaan, ikimaailmassa en olisi voinut kuvitella osallistuvani moiseen. Se ei ollut edes mielessäni tänne muuttaessani.
Alussa ajatus kauhistutti. Lähteä nyt sinne kaaoksen keskelle yhdessä maailman vaarallisimmassa miljoonakaupungissa. Mutta olisihan se melkoinen tilaisuuden käyttämättä jättäminen jos tänne asti on tultu ja karnevaalit jäisivät kokematta. Toki kokematta ne eivät jäisi, sillä koko maa on karnevaalihumussa heti kun joululomasta on toivuttu.
Karnevaaleja edeltävä kuukausi on melkoista hulinaa. Kaupan hyllyt täyttyvät erilaisilla karnevaalihömpötyksillä. Ravintolat mainostavat karnevaaliannoksia. Ympäri kaupunkia vietetään omia karnevaaleja kouluissa, taloyhtiöissä, työpaikoilla, puistoissa ja lähes missä vain. Tietenkin ihmisillä on viikon mittainen karvevaaliloma, jopa koulut on tuolloin suljettu. Eikä mikään ihme, sillä maa on täysin samban lumoissa.
Karnevaaliviikolla ja ennenkin koko Rio lähiöineen ja faveloineen on täynnä useita eri blocoja ts tapahtumia, jossa ihmiset ilmaiseksi kerääntyvät kuuntelemaan ja katselemaan ja osallistumaan erilaisiin ilmaisiin tapahtumiin. Niissä ihmiset lähinnä hengailevat, tanssivat ja hulluttelevat erilaisilla asusteilla. Oli päivä tai yö alkoholia käytetään myös jonkin verrran. Kävimme perheen kanssa yhdessä tällaisessa ja lähdimme saman tien pois. Lapsille on omat blocot ja niihin ilmeisimmin kannattaakin lasten kanssa mennä.
Varsinaiseen päätapahtumaan Sambadromoon päätimme mekin osallistua. Lippujen hinta noin 340 euroa kappaleelta meinasi viedä jalat alta, mutta periaatteella "once in a lifetime" annettiin palaa. Ja olihan tiedossa sentään oma pieni karsina kuudelle hengelle istumapaikkoineen aivan eturivissä. Suuri kiitos ystävälleni ja etenkin hänen puolisolleen lippujen hankinnasta, sillä se ei ollut mikään ihan yksinkertainen prosessi sekään..
Sambadroman kulkueeseen pääsy on merkittävä asia paikallisille sambakouluille. Kyseessä on oikeasti kilpailu parhaimpien sambakoulujen välillä. Vain parhaat palkitaan suurilla rahasummilla, hävijät makselevat vuosia velkojaan. Peli on raakaa ja koulut ottavat isoja riskejä sijoittamalla rahojaan mitä upeampiin puitteisiin, tanssijoihin, asuihin ja lavasteisiin. Myös koulujen sisällä on omat jännityksensä, tänä vuonna tiettävästi yksi murha.
Päätapahtumapäiviä on kaksi ja niihin molempiin pääsee kuusi parasta koulua esiintymään. Se joka jää viimeiseksi putoaa pois ja ykkösdivarin paras puolestaan pääsee seuraavana vuonna näyttämään kykynsä parhaiden joukkoon. Pisteet antaa raati ja voittaja julkistetaan aina muutamien päivien jälkeen varsinaisiesta tapahtumasta.
Sanomattakin on varmasti selvää kuinka upea elämys karnevaalikulkueen kokeminen oli. Reilu puolen kilometrin mittainen kadunpätkä reunustettu katsomoilla maasta korkeuksiin, täynnä ihmisiä ja hulinaa. Katsomoiden takana ja alapuolella oli pikaruokaloita, baareja, vessat sekä sekalaisia myyntikojuja.
Ensimmäinen kulkue starttaa hieman myöhässä, kuten mekin klo 21.30 ja samba alkaa soimaan ilotulitukset räiskyvät ja kulkue lähtee liikkeelle. Istumme aivan edessä ja kadun alkupäässä. Jättikokoiset lavastelinnut lähestyvät siipiä lepattaen ja ohittavat meidät nopeudella 1km/tunnissa. Sama sambabiisi soi alusta loppuun tunnin ajan ja kulkue laahustaa ohitsemme iloisesti tanssien ja rytmikkäästi heiluen.
Vasta kun seuraava koulu astuu esiin, sambabiisi vaihtuu ja taas hurahtaa tunti ja toinen ja kolmas..Upeita naisia ja miehiä vähäisissä vaatteissa, joitakin yläosattomia. Yllättävän paljon iäkkäitä siis todella iäkkäitä vanhuksia ja yllättävän paljon miehiä.
Illan ohjelmistossa on kuusi eri sambakoulua ja jokaisella aikaa noin tunti. Jokaisen noin tunnin näytöksen jälkeen on pieni tauko, jolloin ehtii vessaan ja tankkaamaan. Gluteenitonta ruokaa en löytänyt, mutta gluteenitonta kuohujuomaa löytyi. Jonotkin olivat kohtuullisia. Olin varautunut omalla sämpylällä ja sipseillä, joten ei päässyt nälkä yllättämään.
Kyytimme saapuu neljältä yöllä, joten meidän on poistuttava ennen loppua. Mutta aivan mahtava kokemus! Aamukuuteen olisi pitänyt jäädä, jotta olisimme nähneet kaiken. Ehkä ensi vuonna sitten..
Teksti Tarja Korpinen
Ninnillä on kiva samanhenkinen kaveriporukka, siihen kuuluu viisi tyttöä. Silloin tällöin he kokoontuvat yhden tytön kotiin yökylään. Heillä on kotona tilaa niin että tytöt sopivat sinne hyvin aikaa viettämään. Kerran tyttöporukka oli minun luona mutta minulla on niin pieni koti että tytöt sitten valloittivat olohuoneen herkkujen kanssa ja minulle ilmaistiin että voisin mennä jonnekin muutamaksi tunniksi, menin elokuviin.
Nyt tytöt suunnittelivat taas yökyläilyä ja mitä kaikkea haluavat syödä ja tehdä. No ohjelmaa tytöt keksivät nyt niin paljon, että tuumivat ettei yksi yö riitä. Tuli kohtalainen lista herkkuja joita kävin heille ostamassa, vesipyssykin piti ostaa. WhatsAppin kautta suunnittelua tekivät ja kuva gluteenittomasta jauhopaketista laitettiin kun aikovat tehdä amerikkalaisia pannukakkuja. Aika hauskaa näytti olevan jo kaiken suunnitteleminen kun jokainen keksi jotain.
Erityisen kivalta tuntuu, että Ninnin kaverit ottavat niin luonnollisesti Ninnin ruokavalion huomioon.
Kuvassa Ninnin toiveiden mukainen synttärikakku viime vuodelta..... saas nähdä minkälainen toive tulee tänä vuonna. Vuosien varrella on aika monenlaisia haasteellisia kakkuvirityksiä saanut tehdä. Ninnillä on pian 17-vuotis synttärit.
Pitänee kai minunkin laittaa tähän ajatukseni ruokavaliokorvauksen lopettamisesta. Mietityttää että tuleeko mahdollisesti tulevaisuudessa jäämään keliakiadiagnooseja tekemättä siksi, että ihmiset eivät mene tutkimuksiin vaan siirtyvät vain noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota jos tuntevat sen helpottavan oireita. Onko ruokavaliokorvaus pienuudestaan huolimatta ollut houkutin tutkimuksiin? Tuntuu hurjalta korvauksen lopetus kun siihen on pitkään pyritty saamaan korotusta.
Lopuksi kesäinen vesistömaisema. Miten voikaan vesillä olla niin monia eri värisävyjä joissa silmä lepää.
Täällä Rion lähiössä ruokakaupassa käyminen on oma ohjelmanumeronsa, ainakin minulle. Meidän perheessä on vain yksi auto ja neljä suuta ruokittavana ja juotettavana. Naapurirakennuksen lähikaupassa asioiminen olisi helppoa, mutta sieltä ei aina saa kaikkea, lisäksi joidenkin tuotteiden hinnat ovat lähes puolet kalliimpia kuin isommissa marketeissa. Ja ruoka täällä on lähes samaa hintaluokkaa kuin Suomessa, joku on kalliimpaa ja joku halvempaa.
Naudan sisäfilettä saa 10 euron kilohintaa, kun taas lohesta saa pulittaa reilu 15 euroa kilolta. Raakaa paikallista viinaa ja cachacaa saa litran eurolla ja tupakkaa askin alle kahdella eurolla. Muutoin hinnat ovat likimain samoja. Erona vain se, että täällä minipalkka on noin 500-600 euroa. Suomessa vaikkkei tiettävästi ole virallista minipalkkaa, pienimmät bruttopalkat lienevät siinä 1200-1300 euron pintaa.
Marketteihin on kyllä kiva mennä ja katsella ja kummastella kaikenlaisia paikallisia tavaroita ja tuotteita. Yleensä ostan kerralla vähintään yhden kärryllisen tavaraa, kun kerran autolla pääsee. Niin tekevät monet muutkin asiakkaat. Ei ole tavatonta, että joillakin on kaksi kärryä tavaraa.
Alussa vietin monia tunteja marketeissa tutkien tuoteselosteita ja pohtien mitä mikin mahtaa olla. Tuontitavaraa löytyy tietenkin jonkin verran, mutta suurin osa tuotteista on paikallisia. Samoin kuin tuoteselosteet, joten sanakirja oli ahkerassa käytössä alkuun.
Kuten jo tuli mainostettua aiemmin, niin kaikissa tuotteissahan on maininta sisältääkö tuote gluteiinia vai ei. Yleensä merkintä on vielä isoin kirjaimin. Ja niihin merkintöihin voi kyllä luottaa, sillä tuote on merkitty gluteenia sisältäväksi jos se edes "saattaa sisältää" gluteenia.
Olen oppinut jo maan tavoillekin. Tarkista tavara ennen maksamista jos vain mahdollista! Ihmettelin aluksi, että ovatpa ihmiset törkeitä kun tuosta vaan availevat pakkauksia.
No.. Ostin aamutossut, avattuani pakkauksen, niitä olikin vain yksi. Ostin Suomessakin myytäviä ihonkarvanpoistoliimalappuja, joissa kuuluu olla mukana myös puhdistusliinat, liinat puuttuivat. Ostin käsipesusaippuaa, kotona huomasin, että pullo olikin puoliksi tyhjä. hiustenkuivaaja puhalsi vain kylmää ilmaa muutaman viikon käytön jälkeen. Munia puuttuu rasioista, tölkkejä voi olla tyhjillään pakatuissa pakkauksissa ja mitä kummallisimpia asioita löytyy hyllyjen välistä, esimerkiksi puoliksi syöty banaani tai patukka.
Kyllähän Suomessakin tapahtuu näitä, mutta jotenkin ainakin omalle kohdalleni on tapahtunut vuoden sisällä paljon "sattumia". Reklamaatiota en edes halua ajatella, en viitsi tuhlata puolikasta päivää ja kieltämättä vähän aristaa tuo portugalin kielen taito näissä asioissa. Yritin kyllä hiustenkuivaajaa saada vaihdettua, mutta olisi pitänyt ottaa yhteyttä portugalin kielellä maahantuojaan. Helpompaa oli ostaa uusi laite.
Marketin kassajonossa oleminen on ollut yksi merkittävistä kärsivällisyyteni koetinkivistä. Suomalaiseen palvelukulttuuriin tottuneena tapahtuma on kokemisen arvoinen. Ainakin osaa arvostaa taas kerran oma rakasta kotimaata.
Muistan vieläkin ensimmäisen jonotuksen. Ajattelin, että vain yksi ihminen ennen meitä, kiva päästäänkin varmaan mukavasti näiden pakasteiden kanssa kotiin 35 asteen paahteessa. Hermot oli jo aika kireellä kun ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin ei tapahtunut mitään, ei niin mitään. Pikkuhiljaa edeltävän asiakkaan tavara alkoi liikkumaan eteenpäin kassahihnalla etanan vauhtia, välillä pieniä taukoja ja ihan hljalleen yksi tavara kerrallaan.
Välillä kassaneiti kurkkasi puhelimestaan onko tullut facebookiin päivityksiä tai mitä lie. Kukaan muu ei vaikuttanut olevan hitaudesta moksiskaan.
Tuskaiset 15 minuuttia tuijotan suu auki edessä olevaa asiakasta ja kassaneitiä ennenkuin saan laittaa omia kamppeitani hihnalle. Yhtään tavaroistani ei siirretä eteenpäin ennenkuin edellinen on maksanut kaikki ostoksensa ja pakannut jokaikisen tavaran omaan pussiin ja siirtänyt sen kärryynsä.
Sitten alkaa oma varttini hihnalla. Ainakin pakkaan tavaroita sata kertaa nopeammin apinan raivolla. Raivostuttavaa pakkaamisessa on se, että pussejä tulee lähes yhtä monta kuin tavaraakin. Pussit ovat nimittäin erittäin kevyttä muovia ja niihin ei voi montaa tavaraa laittaa, vaikkakin pusseja laitetaan kaksinkerroin. Mainittakoon tähän väliin, että nykyään käytän isoja kierrätettäviä kauppakasseja.
Ennen autoon juoksua täytyy vielä käydä leimauttamassa parkkilappu, jotta pääsee porteista ulos. Yleensä parkkimaksu on ilmainen kun kaupan otokset ovat tietyn suuruiset. Alussa asia tuntui kovin vieraalta. Vieläkään en tiedä uuteen kauppaan mennessä missä parkkilippu lunastetaan kassalla, kioskissa kaupan edessä vai portilla.. tuurilla mennään.
Kerran hukkasin ostoskeskuksessa tuon parkkilapun, joka siis tulee automaatista aina kun saavut kohteeseen. Jälleen loistavalla portugalinkielen taidolla sain selvitettyä kuinka toimitaan. Auton rekisteriote ja parkkimaksu. Pelotti ensin, että tulee vähintään poliisikuulustelu. Pointti on, että älä koskaan hukkaa näitä parkkilappuja! Ja menit minne vaan, aina on parkkimaksut!
Mutta kauppareissuun.. Kun saan pakattua kaikki 40 muovipussia 50 asteiseen autoon, kaahaan kotiin kahden kilometrin päähän joskus vartissa joskus tunnissa. Perillä alkaa tavaroiden roudaaminen parkkihallista hissiin ja hissistä keittiöön ja kaappeihin. Reissut ovat sen verran raskaita, että paljoa ei muuta jaksaisi sinä päivänä tehdä. Mikä tuntuu aika naurettavalta. Kuumuus vie yllättävän paljon voimia. En olisi sitäkään uskonut kuin kantapään kautta.
Kuvittelin, että ensimmäinen kauppareissu oli poikeuksellinen, että jostain syystä se nyt vaan kesti kauan ja kassaneiti oli oli kokematon ja epäystävällinen. Valitettavasti täällä on kuitenkin enemmänkin poikkeuksellista saada hyvää ja nopeaa palvelua. Siispä kauppaanmeoa kannattaa aina suunnitella etukäteen ja kassajonoon menoa taktikoida tarkkaan. Mukana on hyvä olla partneri, jotta voi hakea pakasteet jonossa odottaessa.
Toki markettien välillä on eroja. Joka paikasta tuntuu kuitenkin puuttuvan asiakasystävällisyys ja tehokkuus. Tietenkin ne kaupat, joissa ei välttämättä jonoa aina ole sijaitsevat epäedullisen matkan päässä meistä.
Olen pohtinut useaan otteeseen itsekseni ja ääneenkin sitä miten on mahdollista, että asiakaspalvelu on kertakaikkisen huonoa lähes joka paikassa. Ilmeisimmin työpaikan saaminen ravintola- ja kaupanalalta on niin helppoa, että ei juuri tarvitse työnsä puolesta hymyillä tai olla asiakasystävällinen.
Entäs sitten tämä jäätävä hitaus? Maan työllisyystilanne saattaisi pahasti järkkyä, mikäli marketeissa tai missä tahansa riehuisivat ystävälliset ja tehokkaat kassaneidit, jotka hoitaisivat 10 asiakasta samassa kuin brasilialainen yhden.
Toki ainainen kuumuus luo työn tekemiselle omat haasteensa, rehkiminen saattaisi olla turmiollista terveydelle vallitsevissa lämpötiloissa. On osattava tehdä työtä hikoilematta. Itsekin olen lopen uupunut yhdestä kauppareissusta.
Olen myös kokeillut ruokatarvikkeiden tilaamista internetin kautta. Alussa tuntui aivan loistavalta idealta. Ja olihan se kerran. Muut kolme kertaa olivat pettymyksiä ja totesin, että kauppareissuun menee vähemmän aikaa.
Ensinnäkin mikäli et tasan tarkkaan tiedä mitä ostat, joudut yhtä lailla etsimään ja lueskelemaan tuoteselosteita. Menee siinä netin kauttakin aikaa. Onnistunut tilaus ei myöskään ole tae siitä, että saat juuri tilaamasi tuotteet. Ja että saat ne sovittuna aikana tai edes sovittuna päivänä. Ja nämä toimituspäivät ovat niitä päiviä, että kotoa ei voi poistua minnekään vaan silloin odotetaan. Jos yksi tavara puuttuu ja osaat siitä reklamoida se toimitetaan seuraavana päivänä ja taas odotetaan todennäköisimmin koko päivä. Mutta olihan sitä kiva kokeilla.
Jonottaminen ei sinällään enää edes tunnu pahalta. Siihen on jo tottunut joka paikassa. Olen viettänyt täällä ollessani aikaa jonottamiseen ja odottamiseen varmasti enemmän aikaa kuin elämäni aikana Suomessa. Onneksi nyt on sitä aikaa.
Viime kesänä hymyilytti ihan hirveesti käydä kaupassa Suomessa kun kaikki tapahtui vähän liiankin nopeasti. Voi miten aion tänä kesänä taas antaa positiivista palautetta kaikille asiakaspalvelijoille Suomessa! Se on varmasti maailman huippua!