Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
0

Opiskelujeni kautta ruokailen paljon Jyväskylän Lutakon alueella. Yhdeksi suosikikseni on muodostunut hinta- ja laatusuhteeltaan oiva ravintola Fiilu. Vaikka paikassa onkin monesti tunkua lounasajan alkaessa, saattaa jo tunnin päästä löytyä tyhjiäkin pöytiä. Sisustukseltaan paikka miellyttää silmää ja rauhallinen puheensorina taustoittaa ruokailua. Henkilökunta on ollut auttavaista ja mukavaa.

 

Olen aina saanut lounaslistalta, tai siitä vähän muokaten, jotain syötävää. Tänään henkilökunta huomautti automaattisesti, ettei jälkiruoka sovellu minulle ja keittiössä tehtiinkin ruokavaliooni sopiva jälkkärivaihtoehto. Voin kertoa, että oli herkullista.


Anonymous (ei varmistettu)
45

Viime päivinä keliakiaa sairastavien yhteisöä on ravisuttanut tieto ruokavaliokorvauksen poistamisesta. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa, kuten useissa aiemmissakin kirjoituksissa on huomioitu. Jos tätä autoimmuunia sairautta ei hoida, on jälkipolvilla enenevät ongelmat edessään. Vaikka ruokavaliotuki ei kata alkuunkaan sairaudestamme koituvia lisäkustannuksia, on tähän asti saatu kädenojennus avuksemme koettu erityisen tarpeelliseksi. Nyt suunnitellut leikkaukset tuntuvat eteenkin vähätuloisimpien kukkaroissa. Keliaakikot ovat raportoineet suhteellisen kirjavista käytännöistä sosiaalitoimen taholta – osa antaa lisäpanostusta ruokavaliokustannuksiin, osa ei paikkakunnasta riippuen. Kuinka heikompiosaisten käy ruokavaliokorvauksen loputtua? Leipäjonoissa on ymmärtääkseni harvemmin meille omaa linjaa, joten muovipussin sisältö jää vähäiseksi eikä korvauksen puuttumisesta tullutta aukkoa voi oikein millään paikata. Joskus voisi olla hyvä katsoa asioita vähän paremmilla kiikareilla miettien, miksi ruokavaliokorvaus aikanaan on koettu tarpeelliseksi.

Tähän mennessä ruokakorvauksen poistamista vastustavan adressin on allekirjoittanut yli 9600 henkilöä. Keliakialiiton FB-sivujen mukaan ko. adressi luovutetaan 12.6. sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle, joten vielä on hyvää aikaa raapustaa sähköiseen adressiin oma nimensä monelle tärkeän asian puolesta.

http://www.adressit.com/vastustamme_keliaakikoiden_ruokavaliokorvauksen_poistamista


Sivut