Olet täällä

1

Joka torstai meidän kulmilla, noin puolen kilometrin päässä on feira eli tori. Oikeastaan kyseessä on linja-auto, joka on lastattu täyteen hedelmiä ja vihanneksia. Bussi leiriytyy koko päiväksi kadun reunaan ja levittäytyy ympäristöön hyllyineen ja pöytineen. Tunnelma on tiivis ja ihmisiä riittää pitkin päivää täyttämään ahtaat hyllyjen välit.

Minulla on yleensä mukana reppu ja kaksi isoa kauppakassia. Tapana on ostaa vähintään koko viikon rehutarpeet tai niin paljon kuin jaksan kantaa. Varsinkin kuumina aikoina kun ruoka ei maistu hedelmät ovat lähestulkoon ruoan korvike. Ja mikäs se parempaa ravintoa ei todellakaan gluteenia tai laktoosia smiley

Menetelmä on yksinkertainen. Keräät tyhjään maassa olevaan koriin haluamasi tavaran, menet jonoon ja maksat painon tai kappalemäärän mukaan. Oma satsini maksaa yleensä noin 30 euroa. 


Myynnissä on monenmoista kasvavaa tavaraa. Löytyy tuttuja ja tuntemattomia. Ostin jokin aika sitten ensimmäisen kerran raakaa maniokkia. Maniokki eli paikallisesti aipim on erittäin suosittu Etelä-Amerikassa, mutta minulle se oli ennestään täysin vieras. 


Kassajonossa minua valistettiin, että kasvi kuuluu keittää pehmeäksi ja sitten siitä voi tehdä muusia tai paahtaa pannulla öljyssä suikaleina. Mausteeksi riittää suola. Päätin tietenkin kokeilla molempia. Maukasta tuli, mutta ehkä kuitenkin keitän mielummin perunoita, sillä maniokin kiehumisaika oli melkein tunti. Tulipahan kokeiltua. Myöhemmin minulle selvisi, että raakana kyseinen kasvi on myrkyllinen, onneksi en maistanut kasvia raakana.


Maniokista valmistetaan myös jauhoja. Tosin jauhoa kutsutaan tapiocaksi. Näistä gluteenittomista jauhoista voi valmistaa monenmoista suolaista ja makeaa. Koostumukseltaan ne vastaavat ehkä perunajauhoja ja niitä voi löytää Suomestakin perunajauhojen läheisyydestä. 


Toinen uusi tuttavuus on ollut batata baroe. En oikein tiennyt mikä se suomessa on mutta googlamalla selvisi, että kyseessä on perunapalsternakka. Ihastuin uuteen makuun. Sopii erinomaisesti uuniin tai sosekeittoon  porkkanan ja bataatin kanssa.


Joka kerta omaan koriini menee lähes samat tuotteet peruna, parsakaali,porkkana, kurkku, kolme eriväristä paprikaa, kesäkurpitsa,inkivääri, valkosipulu, sipuli, bataatti, salaatti, omena, päärynä, appelsiini, ananas, mango ja erilaiset melonit. Joskus viinirypäleet ja mansikat. Paikallisten suosikeista maracujasta eli passionhedelmästä ja papaijasta emme ole innostuneet muutakuin vanukkaiden muodossa.


Jokusen kerran olen ostanut goiabaa eli guavaa. Goiabaa olen oppinut syömään ensimmäisen vasta täällä. Siitä saa loistavaa mehua. Maku on ehkä hieman ruusunmarjan tyyppinen ja vähintäänkin yhtä terveellinen.


Vesimelonin ostaminen on aina ongelmallista, koska ne ovat täällä ihan jättikokoisia. Ostan yleensä 1/8 melonia ja silti se on ongelma kuljettaa tai säilöä, sillä halkaisija lähenee toisinaan puolta metriä. Hunajamelonia menisi varmaan yksi päivässä jos jaksaisin vain kantaa. Ananas on samanhintainen valmiiksi pilkottuna kuin kokonaisena.


Torilla on aina tiivis tunnelma, väkeä riittää tungokseenkin asti. Henkilökuntaa on noin viisi henkeä leikkaamassa tavaraa pienenmpiin osiin ja kantelemassa asiakkaiden koreja kassalle.  Maksuton kotiinkuljetus on myös mahdollista. Itse en kyseistä palvelua ole kokeillut, kuljetan mielummin omat ostokseni omin voimin kotiin. Huomiota herättävää sekin, koska rouvat täälläpäin ei tee niin.


Vaikea arvioida onko hedelmien ostaminen torilta edullisempaa kuin kaupasta. Ainakin laadultaan ne ovat lähes tulkoon aina parempia ja tuoreempia. Lisäksi kokemuksena torstai torit ovat aina miellyttäviä. Toisinaan myös söpöt pikkuapinat tulevat katselemaan kaupankäyntiä ja urkkimaan, josko heltiäisi jotain herkkuja. 


Torivisiitin kruunaa aqua de coco. Juon pillillä kookoksen sisällä olevan nesteen, jota täällä kutsutaan nimellä aqua de coco. Näitä terveellisiä kookosdrinksuja myydään myös lähes jokaisessa rantakioskissa. Hinnat vaihtelevat eurosta kolmeen euroon. Tämä kookos on ehdottomasti jokaisen must kokeiltava vaikka maku ei olisikaan niitä parhaita. Jos ei muuta niin terveydeksi! Saude!

 


0

Kun sattuu pitämään hyvästä teestä ja olemaan sen sorttinen ihminen, että arvostaa vanhoja rakennuksia, joita on entisöity hyvällä silmällä ja sisustettu oivaltavalla maulla, ei liene ihme, että olen viihtynyt Teeleidissä sen alkuajoista lähtien. Välillä käyntikerrat ovat olleet verkkaisempia, mutta viime aikoina olen itseni löytänyt sieltä makustelemassa erilaisia teelaatuja ja ostamassa tuomisia ystäville.

Teeleidi sijaitsee Jyväskylässä Lutakon Leidiksi nimetyssä Yrjö Blomstedin suunnittelemassa talossa, jonka ikä kipuaa jo sadan vuoden tuolle puolen. Erilaisia irtotee ja haudukelaatuja on tarjolla niin paljon, että valinnanvaikeus nostaa nopeasti päätään. Kasvojen eteen avautuvat teen säilytysrasiat tuovat nenään huumaavia tuoksuja pehmeistä hedelmällisistä tuoksuista aina mausteisempiin ja luonnonrouheisiin vaihtoehtoihin asti.

Meitä gluteenittoman ruokavalion noudattajia tietenkin kiinnostaa, onko teen lisäksi tarjolla meille sopivia herkkuja. Kyllä on. Kannattaa muuten kysyä Teeleidin henkilökunnalta Briitan banaanikakun nimeämisestä - se avaa mielenkiintoisen kurkistusluukun talon historiaan.

Istuimme ystäväni kanssa tovin jos toisenkin kahta erilaista vihreää teetä maistellen ja radiosta jazzia kuunnellen. Siinä unohtuivat maalliset murheet ja päivästä tuli jälleen keveämpi kulkea. Aina on aikaa jakaa hyvää teetä ystävän kanssa.

Tunnisteet: 
teehuoneJyväskylä

0

Tarinani kesäkoulustani Hollannissa jatkuu, 2.osa (1. osa luettavissa täältä)

Tunteiden jakaminen

Vaihdoimme kesäkouluun osallistuvan hollantilaisen keliaakikon kanssa kokemuksiamme ja minulle selvisi, että Hollannissa on vain viisi mäkkäriä, joista saa gluteenittoman hampurilaisen. Kaupungissa, jossa hän asui, oli vain yksi pizzeria, josta sai gluteenittoman pizzan: Schärin valmispizzan. Ja sen saadakseen hänen piti ilmoittaa ravintolaan tulosta viikko etukäteen! Oli myös mukava huomata, että en ollut yksin harmitellessani kurssimme taukojen kahvitarjoilua: muille tuotiin joka päivä kolme erilaista piirakkaa (vaikka ne olivat muualla leivottuja, niin osa oli ihan herkullisen näköisiä). Eräänä päivänä joku taivastelikin, että ”voih, kun joka päivä on tarjolla piirakkaa”. Vastasin vähän ivallisesti ”ja voi kun sitä on ihan pakko myös syödä”. Hyi minua!

Gluteenittomat vaihtoehdot kahvitarjoiluissa "vaihtelivat" päivästä toiseen: ensimmäisenä päivänä oli runsas lautanen, jossa oli yksittäispakattuja makeita piiraita, jogurttipatukoita ja suklaakeksejä. Lautasen valikoima kelpasi normipiirakkatarjoilusta hhuolimatta kyllä muillekin ja päivän päätteeksi lautanen oli tyhjä. En tiedä, oliko se tarkoitettu kestämään koko viikon, koska seuraavana päivänä muiden saadessa taas piirakoita gluteenittomille oli hedelmäsalaatti lasissa ja vieressä lappu ”vain gluteenittomat”. Kolmantena päivänä tarjolla oli jogurttipatukka ja seuraavina päivänä suklaakeksit (jotka maistuivat taas muillekin piirakoista huolimatta). Yhtenä päivänä hollantilainen kohtalotoverini toi oman keksipakettinsa: Semperin kaurasuklaa-keksejä, kun tarjoilut olivat mitä olivat. Huokaisimme yhdessä, että gluteenittomien vaihtoehtojen tarjoaminen ei vaadi kovin suurta mielikuvitusta, kun kaupoissa oli kuitenkin tarjolla monenlaista. Pakko myöntää, että olisi se edes kerran viikon aikana ollut kiva syödä hollantilaista piirakkaakin gluteenittomana.

Käytin viikon aikana tilaisuutta hyväkseni ja kävin ruokakaupassa tutkimassa, mitä gluteenittomia vaihtoehtoja Hollannissa oli tarjolla ja löysinpä ihan kotiin viemistäkin:

 

Paluumatkalla juna- ja lentomatkan aikana en ehtinyt syömään kunnolla, joten hollantilaiset gluteenittomat vohvelitkin kävivät retkieväästä ;)

Kotiin palattuani huomasin, että ruokailuista tuli taas vaivattomampaa myös tunnetasolla smiley

Olen tämän Keliakiaviikon 31.8.-6.9.2015 aikana suoltanut useamman kirjoituksen tunteista tähän blogiin. Kiitos Keliakialiiton, että tämän vuoden Keliakiaviikon teemana oli tunteet. Aiemmin ajattelin olevani lapsellinen omien tunteideni suhteen, kun kuvittelin, että ärtymys ja kiukku ruokailun yhteydessä eivät mielestäni olleet niin aikuismaista järkevää suhtautumista... Nyt olen oppinut, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja varsin yleisiäkin varmaan kaikilla, jotka joutuvat erityisruokavalion mukaisesti syömään - ainakin silloin kun sitä oman ruokavalion mukaista vaihtoehtoa ei ole tarjolla. "Lupa tuntea" - tätä vapautusta olen odottanut tietämättäni!

Keliakiaviikko päättyy tänään, mutta keliakiani jää. Tunteita ilmenee jatkossakin, mutta enää en ahdistu, vaan tiedän, että minulla on oikeus ja lupa tuntea, minulla on oikeus saada turvallista ruokaa myös kodin ulkopuolella. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

 


Sivut