Olet täällä

46

Pettymys. Nimittäin laivan Buffet ravintolaan. Olimme viime viikonloppuna viettämässä minilomaa Tallinnassa. Sinne matkasimme Silja Line baltic Queenilla. Laiva oli itsessään tosi hieno ja meidän hyttimme olivat priimaa, mutta ruokailu. Gluteenittomat ruoat oli merkitty epäselvästi, jolloin huomaamattomampi olisi tehnyt helposti virheitä syömisissään. Esimerkiksi äitini söi vahingossa ruokaa, joka sisälsi gluteenia, koska allergeeni-laput olivat menneet ristiin. Illallinen oli kyllä hyvä, mutta esimerkiksi lasten pöydässä ei ollut omia ottimia lihapullille, joissa oli vehnää ja nakeille, jotka olivat gluteenittomia.  

Aamupala oli ehkä suurin pettymys. Leipä oli riisikakkuja tai edellisen päivän kovettunutta paahtoleipää. Kaiken huippu oli se ettei leiville ollut omaa margariinia. No ei se mitään, menin etsimään gluteenitonta mysliä taikka pähkinöitä jogurtin sekaan. Kysyin tarjoilijoilta, jotka eivät tienneet gluteenittomista tuotteista mitään. Loppujen lopuksi löysin kokin, joka sanoi ettei gluteenitonta mysliä ole. Hän osoitti, että tuossa on maissilastuja ja siemeniä. Sitä pettymyksen määrää, olin kuitenkin maksanut aamiaaisesta.

Suurena hedelmien ystävänä etsin sitten hedelmäpöytää. Noh, tuoreita hedelmiä löytyi vain muutamasta korista. Aiemmin laivamatkoilla olen saanut todella hyvää ruokaa ja olen kirjoittanutkin Ruotsin laivamatkasta, jolloin sain todella hyvää palvelua. Sääli ettei kehitys ole tullut tuonne saakka. Onko jollain samankaltaisia kokemuksia?


123

Heipä hei, Suunta oli jonkin aikaa kaatuneena, mutta nyt pääsen purkamaan omaa kirjoitusintoani. Halusin kirjoittaa nyt itselleni hyvin ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin kivusta. Olen viimeisen viikon ajan kärsinyt kovista selkäkivuista. Apua olen hakenut kahteen otteeseen terveyskeskuksesta. Selkäkipuiselle tutut kipupiikit ovat olleet iltapäivän pelastastaja.  

Kipu on varmasti keliaakikolle tuttu asia. Osa meistä kokee vatsakipua, osa nivelkipua, osa päänsärkyä ja osa henkistä kipua suomennettakoon tuo masennukseksi tai masentuneisuudeksi. Kuitenkin, muista ettet ole yksin ja uskalla puhua kivun pintaan tuomista ajatuksista. Vatsakipu voi diagnoosin jälkeen jatkua pitkäänkin, mutta ajan mittaa suoliston korjaannuttua sekin helpottaa. 

Halusin kuitenkin kirjoittaa tämän tekstin kaikille kipua kokeville, olit sitten kipukroonikko kuten minä, olet murtanut kätesi tai sinuun vain sattuu. Jos olet kipukroonikko niin jätä kommentti alas, juttelisin mielellään pitkäaikaisen kivun tuottamista fiiliksistä.

Annan nyt muutaman vinkin, mitkä auttavat oman kipuni hoidossa. 

  1. Ensimmäiseksi tietysti lääkkeet. Apteekissa myydään paracetamolia ja ibuprofeiinia erilaisissa lääkepakkauksissa ja annoskoissa. Eli eikun apteekkiin ja juttelemaan apteekkarin kanssa. Huomioikaa, että lääkkeet ovat vain tilapäiseen käyttöön.
  2. Kylmäpakkaus. Suosin itse kylmäpakkausta enemmän kuin kylmä geeliä. Kukin tykkää mistä tykkää, mutta itse saan paremman kivun lievityksen kylmäpakkauksella. 
  3. Asentohoito, selkäkipuun auttaa lattialla makoilu ja jalkojen nosto 90 asteeseen esim penkin päälle ja peppu vähän irti lattiasta. Toinen on kylkimakuu, tyyny polvien välissä ja pyyhe rullattuna suoliuluun yläpuolelle. Mutta esimerkiksi mun nilkan ollessa murtunut, samoin ennen ranneleikkausta raajan kohottaminen sydämmen tason yläpuolelle ja samanaikaisesti rentouttaminen auttoi huomattavasti.
  4. Ajatukset muualle. Musiikin kuuntelu, videoiden katselu tai jutteleminen. Mikä tahansa, mikä saa ajatukset pois kivusta. Tällähetkellä kirjoitan tätä, jotta saisin muuta ajateltavaa.
  5. Kipukroonikolle suosittelen Helena Mirandan kirjoittamaa Ota Kipu Haltuun -kirjaa.

 

Tunnisteet: 
kipu

Sivut