Olet täällä

0

Kauan odotettu tapahtuma on vihdoin tulevana viikonloppuna: Gluteeniton elämä -messut 2016! Tapahtumaa järjestetään jo kovaa vauhtia ja sitä mukaa innostuskin vain kasvaa. Olin viimeksi messuilla äitini kanssa ja silloin kotiin lähti monta muovipussillista gluteenittomia uutuustuotteita ja maha täyttyi maistiaisista. Muistan myös edelleen sen tunteen, kun menimme messuilla lounaalle ja KAIKKI tarjottavat olivat gluteenittomia. Ihan absurdia, mutta parasta!

Varasin eilen bussiliput Tampereelle ja odotan jo malttamattomana lauantaita, jolloin aion viettää lähes koko messun aukioloajan messuilemassa. Olen Suunnan-osastolla tavattavissa klo 11-12 ja olisi todella hienoa päästä juttelemaan teidän lukijoiden kanssa! Joten jos siis olette messuilla lauantaina tuohon aikaan, niin tulkaa ihmeessä poikkeamaan Suunnan-osastolle (2 krs. Hyvinvoinnin käytävä). Minun kanssani siellä on täältä Suunnan bloggaajista Paula, joka kirjoittaa Arjen murusissa. Ennen meitä siellä ovat klo 10-11 Heidi (Kriisikakkuja), Hanna (Arjen murusia) ja Minna (Viljapellon havinaa). 

Olen suunnitellut, että lauantaina kiertelen näytteilleasettajien kojuja ja ostelen uutuustuotteita. Klo 13.30 alkava paneelikeskustelu "Minun gluteeniton elämäni", kuuluu myös suunnitelmiini. Samoin sen jälkeen oleva "Tunnemyllerrystä gluteenittomassa arjessa - itkeäkö vai nauraa". Vaikka en itse ole ikinä kokenut keliakiaa negatiivisena asiana elämässäni, ymmärrän silti, miksi sen kanssa eläminen saattaa tuottaa vaikeuksia. Etenkin jos on lisäksi muita ruokarajoitteita ja/tai sairauksia, ymmärrän, että se saattaa olla todella raskasta. On hienoa, että niistäkin asioista puhutaan, koska on tärkeää, että jokaisen tunteet keliakiaa kohtaan sallitaan.

Odotan jo viikonloppua siinäkin mielessä, että viime viikot ovat olleet yhtä yliopistossa opiskelua ja siinä välissä töissä käymistä. Kirjoitan parhaillaan kandia mediatutkimukseen ja se on vaatinut jo useamman hermoromahduksen. Onneksi meillä on kuitenkin huippuporukka, josta saa tsemppiä, niin tästäkin selvitään vielä kunnialla! Olen tänä vuonna toiminut kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestön hallituksessa kulttuurivastaavana ja eilen syyskokouksessa minut valittiin varapuheenjohtaksi sekä kirjamessuvastaavaksi. Kiireet eivät siis tule hetkeen loppumaan, mutta eipä se haittaa, koska saan tehdä hauskoja asioita upeiden tyyppien kanssa! Ja kai ne opiskeluvuodetkin ovat oman aikansa ruuhkavuosia ;) 

Olen jo useammin kuin kerran paennut kirjaston rauhaan lukemaan runoja ja vain hiljentämään ajatuksia. Se on tehnyt hyvää. Ja on toiminut myös erinomaisena keinona vältellä kandia. Mutta olen vakaasti päättänyt antaa itselleni joululahjaksi valmiin version kandista, joten on siis toisinaan vain käveltävä kirjaston ohi tai istuttava edes jollekin kovemmalle penkille. Se vaatii tahdonvoimaa. Ja oikeastaan tässäkin asiassa, kuten niin monessa muussakin, aloittaminen on vaikeinta. Mutta heti kun vain istahtaa työnsä pariin ja noin puolisen tuntia on kulunut, on jo ihan uppoutunut sen tekemiseen. 

Toisinaan mietin, että miksi nyt kun parhaillaan teen aika tärkeitä ja minulle isoja juttuja, haalin hirveästi muutakin tekemistä. On opinnot, ainejärjestötoiminnat, verkkolehdessä toimittaminen (Spottimedia), urheilut ja muu elämä. Miksi en voisi keskittyä vain esimerkiksi opintoihin? Mutta en usko, että olisin silloin kovin onnellinen, koska kaipaan vaihtelua elämääni. Pidän siitä, että saan haastaa itseäni ja tutustua uusiin ihmisiin. Jokaisen päivän on hyvä olla erilainen, niin mieli pysyy virkeänä! Mutta tietysti myös rauhoittumisen hetkiä tarvitaan ja niitä pyrin järjestämään itselleni niin paljon kuin mahdollista. Esimerkiksi tämän blogin kirjoittaminen on minulle sellaista omaa, rentouttavaa aikaa. Luen myös paljon muiden blogeja, niin täällä kuin muuallakin, ja se on yksi lempipuuhistani. Kohta lähden toisen lempipuuhani pariin: salille.

Pari viikkoa sitten Turkukin sai peitokseen kauniin lumihunnun, mutta nyt se on jo vaihtunut vesisateeseen. Toisaalta se sopii minulle hyvin, koska inhoan kylmyyttä yli kaiken. Tämän vuoden alussa tultuani linja-autolla Vaasasta Turkuun joululoman jälkeen, koin sellaisen trauman kylmyyden suhteen, että kaihdan pienintäkin pakkasta, nimittäin: Oli varhainen aamu, kova pakkanen. Äiti vei minut linja-autoasemalle, josta lähdin kohti Turkua. Bussissa oli todella kylmä, mutta ajattelin sen lämpeävän vartissa, kun linja-auto on hetken ollut liikkeessä. Mutta. Bussi oli epäkunnossa, eivätkä lämmittimet toimineet. Niinpä matkasimme Poriin asti jääkylmässä bussissa ja siellä vaihdoimme toimivaan. Pysähdyimme Vaasan ja Porin välillä kerran sulattelemassa varpaita yhdessä kahvilassa ja puin päälleni kaikki mahdolliset vaatteet mitä suinkin pystyin. Tultuani kotiin, vesipulloni oli edelleen jäässä. Mutta bussimatka oli myös sillä tavoin poikkeava, että me matkustajat juttelimme toisillemme. Kaikki pitivät huolta siitä, että bussissa oltuja vilttejä kierrätettiin vähän kaikilla ja jotkut lainailivat takkejaan koviten paleleville. Se jäi sydäntä lämmittävänä muistona mieleen.

Toivottavasti pääsen Tampereelle lämpöisessä bussissa ja samoin te muut, miten ikinä perille saavuttekaan. Siitä olen kuitenkin varma, että viikonloppuna Tampere-talossa on lämmin tunnelma! Toivottavasti saisin tavata mahdollisimman monia Teistä :) Haluan toivottaa hyviä messuiluhetkiä, otetaan niistä kaikki irti ja nautitaan!

Talvista viikkoa!

- Nora

 


1

Siis messuihin. Mitä ihmettä? Olen odottanut messuja niin paljon. En ole ikinä kuulunut näin ainut laatuiseen yhteisöön. Odotan todella messualueella pyörimistä, bloggaajia, Noraa, Paulaa, Minnaa ja Hannaa. Samoin paneeli keskustelut kuulostavat mielenkiintoisilta, sillä itse olen miettinyt paljon gluteenitonta ruokavaliota noudattavia ihmisiä ja heidän syitään ruokavalioon. Keliakianuorten piste kiinnostaa myös, sillä en tunne yhtään keliaakikkoa omasta ikäluokastani.

Messuille lähden yhdessä äitini ja avopuolisoni kanssa. J toimii kuvaajana ja teemme videon kyseisestä päivästä. Samoin paljon kuvia on varmasti luvassa. Äiti toimii keliakia toverinani ja matka seurana. Toivon todella, että kuntoni antaa myöten messuille, sillä matka Lahdesta Tampereelle on pitkä. Nyt onneksi näyttää hyvältä. Mitä te odotatte messuilta?


0

Vaikka blogin pääteema pyörii Keliakian ympäröimänä, niin haluan pitää teidät lukijat lähempänä minua ja minun arkeani. Siispä kokoan aina tietyin väliajoin postauksia puhelimeeni eksyneistä arkisista kuvista. Muuten tunnen jääväni jotenkin sermin taakse enkä pääse niin lähelle teitä kuin haluaisin.

1. Iskä osti meille uuden auton, kun toisissaan kakkosautona toimi ennen ikivanha Mercedes Benzin Vito 112, pakettiauto. Se tietysti toimi ihan hyvin, mutta oli meidän aika nyt luopua siitä. Auto intoilijana olin tietysti kovin onnellinen.
2. Räpsäsin aika kivan kuvan rullailulla ollessa, ihan vaan vahingossa. 
 

1. Suosikki paita. Mulla on ollut painon kanssa ongelmia, kun nyt laihdun yrittämättäkin. Tässä kuvassa olen ehkä pienimmässä kunnossa. Siihen nähden, että se olen minä niin muutos on huomattava.
2. Pääsin aika hyvään kuntoon! Takaisin jalkojeni päässe ja kävelemään, se tosin kesti vain hetken..
3. Oltiin meidän ystävillä viikonloppu vierailulla ja vietiin heidän lapselleen paketti Legoja. Oli ihanaa nähdä miten innoissaan J oli tuosta. Oli ihan elementissään.
 

1. Yleensä tilanne ambulanssia odotellessa on kutakuinkin tuollainen. Tällä kertaa tilanne eteni tosi nopeasti, kun rojahdin vain huonosti sängylle. Se oli naps vain ja aivan sietämätön kipu. Pidin vain Juhanista kiinni ja toivoin loppumista. Sietämätön kipu hellitti, mutten kuitenkaan kyennyt liikkumaan.
2. Juhani oli harjoittelussa Paavolan pelastusasemalla ja tässä ambulanssissa, no nyt minäkin näin kyseisen ambulanssin. Harmi ettei ollut Juhanin ohjaaja autossa.
3. Tarkkailusta, en voinut kovin hyvin. Kuva on tosin raflaavampi kuin tilanne oli.
 

1. Ja taas. Ensihoitajat eivät meinanneet löytää suonta kipulääkitystä varten. Kolmannella se kuitenkin meni. Mulla tuppaavat suonet häviämään, kun voimakas kipu yllättää tai tulee päälle. Tilannetta ei helpota urheilukyvyttömyys.
2. Juhani on niin upea, kun jaksaa aina vaan tsempata ja tukea. Osastolla ollessani kävi päivittäin montat tuntia, olin sitten miten väsynyt tahansa.
3. "Coffee, that's all I need" Osastolla, kun ei saa päiväkahvia ja minä olen päiväkahvin juoja. Onneksi yleensä aina, jos kunto salli niin joku vei tai toi minulle ihanan ison päiväkahvin.
 
 
1. Emma, maailman ihanin ihminen. Miten voikaan olla, että voi löytää niin viisaan ja luotettavan ihmisen ja vielä ystäväkseni. 
2. Katselin aina osastolle ikkunasta auringon nousun ja laskun. Niin kauniit maisemat, kun huone on katon yläpuolella ja sänky kakkospaikalla.
3. Kotiin, aivan rapakunnossa. En pystynyt tekemään mitään ilman hoitajia, mutta onneksi on Juhani. Kotiuttava lääkäri oli niin törkeä, etten kyennyt sanomaan mitään omia asioitani edes hänelle. Samoin tein hänen ja hoitajien poistuttua huoneesta, purskahdin itkuun. Itkin koko loppupäivän omaa kuntoani, koska tiesin ettei se ole kotikunto ja samaa sanoi Juhani ja eräs hoitaja.
 
Tunnisteet: 
puhelimestasairaala

Sivut