Olet täällä

2

Hetki sitten vietettiin Suomen 100-vuotisjuhlia ja olipa hienoa huomata, kuinka koko vuoden #suomi100-jutut kulminoituivat suureen, arvokkaaseen juhlaan. Ehkä liikuttavinta oli se, kuinka myös muut maat onnittelivat Suomea. Koen arvostavani kotimaatani, mutta huomaan, että pitäisi olla vieläkin kiitollisempi mm. ilmaisesta koulutusjärjestelmästämme jne., sillä helposti asioita pitää itsestäänselvyytenä. Keliaakikoille Suomi on erinomainen maa asua!

Nyt kun olen asunut Helsingissä pian puoli vuotta, olen alkanut kotiutua. Tuntuu kuin minulla olisi kaksi kotia, Turku ja Helsinki. Olen viime aikoina tutustunut Helsingissä muutamaan kahvilaan ja ne saattavat kyllä saada minusta vakioasiakkaan. On ihanaa mennä istuskelemaan kahviloihin hyvässä seurassa ja syödä jotain herkullista. Pidän perinteisistä voi-sokeri-herkuista, mutta myös raakakakut maistuvat ja niitä usein suosin. 

Eilen kävin siskoni kanssa Paulig Kulmassa, jossa on vitriini täynnä niin maittavia herkkuja, että edessä on joka kerta valinnan vaikeus. Päädyin appelsiini-suklaaraakakakkuun ja siskoni otti amppari-raakakakun. Oli todella hyvää ja omassa kakussani appelsiini maistui mukavasti. Kävin Paulig Kulmassa edellisenä päivänä yhden ystäväni kanssa ja silloin maistoin tuorepuuroa, jossa oli reilusti kardemummaa. Hyvää sekin.

Tällä viikolla kävin ystäväni kanssa myös Goodio Cafessa, joka sijaitsee Helsingin Kanavarannassa. Paikka oli aivan upea ja tunnelma lämmin. Sielläkin on raakaherkkuja. Otin Snickers-leivoksen ja teetä, ystäväni valitsi jouluisen Smoothie bowlin. Sinne on päästävä myös uudestaan!

Tämä viikko on ollut kahviloidentäyteinen, sillä ehdin käymään vielä yhdessä paikassa, jonka nimeä en valitettavasti muista. Se sijaitsee ihan Helsingin keskustan tuntumassa. Sieltä löytyi yksi raakakakku-vaihtoehto, jonka otin ja pidin siitäkin, sillä siinä oli jotain jouluista. Mutta siellä vitriini oli täynnä myös perinteisempiä leivoksia ja löytyi suolaistakin. Kahvilan yhteydessä oli kirjakauppa ja ylhäällä kirjasto.

Syksy on ollut hurjan kiireinen opintojen ja uuteen kaupunkiin sopeutumisen myötä. Mutta vähitellen palaset loksahtavat kohdilleen ja ainahan elämään kuuluu muutoksia. Kahviloissa käydessä oppii tuntemaan kaupunkia ja saa lämpöisiä muistoja, jotka auttavat painamaan arjen kiireessä. Onko teillä jotain kivoja kahvilavinkkejä Helsingistä tai muualta? 

Mukavaa tulevaa viikkoa!

- Nora

Tunnisteet: 
keliakiakahvilat