Olet täällä

2

Aava täytti viime viikolla neljä vuotta. Juhlia oli suunniteltu kuukausia. Täytekakku, joka on Barbien hame, sitä oli pyydetty kauan. Kolmen parhaan ystävän nimeä toisteltiin viikkokausia ja askarreltiin hyvissä ajoin kruununmuotoiset kutsukortit, joissa oli paljon prinsessatarroja sekä toive, että vieraat pukeutuvat prinsessoiksi, prinsseiksi, kuningattariksi ja kuninkaiksi.

Ostettiin vaaleanpunaisia ja -sinisiä pahveja sekä kimalletarroja, joista askarreltaisiin kruunuja. Matilda lupasi maalata pieniin poskiin kasvomaalauksia. Minä otin haasteen vastaan ja katsoin, että kaikki tarjottava kekseistä karkkeihin ja kakkuihin olisi varmasti gluteenitonta, että Aavan ei tarvitsisi omissa juhlissaan kuulla luentoa siitä, mitä hän saa maistaa ja mitä ei saa. Kaikkea saat ottaa, ota paljon!

Päädyin tekemään barbiekakun (uhh, olipa vaikeaa tehdä se hame) lisäksi vain kinderpiirakkaa. En enää muista, mitä ohjetta käytin, mutta ehkäpä sitä ensimmäistä, joka pomppasi googletettuani gluteenitonta kinderpiirakkaa. Oli kyllä aivan ihanaa ja syntisen epäterveellistä, suosittelen! Lisäksi tarjosimme nakki-kurkku-tomaatti-juusto-viinirypäle-ananastikkuja sekä erilaisia karkkeja, keksejä, sipsejä ja popcornia. Aikuisille tein kiireessä kinkkupiirakan vehnäjauhoista, koska tiesin, että Aava ei piirakkaa halua.

Vihdoin kellon viisarit näyttivät sitä, mitä oli aamusta asti odotettu, ja ystävät vanhempineen ja sisaruksineen täyttivät kotimme jännittyneellä puheensorinalla. Tytöt istuivat prinsessamekoissaan rinkiin, ja Aava pyöritti tyhjää pulloa. Se, keneen pullo osoitti, ojensi ensimmäisenä lahjansa. Pieniä rakkaita tupa täynnä, niin innoissaan kaikki. Ajattelin siinä kortteja ääneen lukiessani ja Aavaa auttaessani hänen löytäessään kääreistä ihania pienen prinsessan lahjoja, että on uskomatonta, miten rakkaita ystäviä olemme koko perhe löytäneet täältä, vaikka olemme asuneet Pirkanmaalla vasta alle vuoden.

Muutama ystäväni asuu samalla paikkakunnalla vanhempiensa, sisarustensa ja melkein kaikkien ystäviensä kanssa. Lasten syntymäpäiville kokoontuu koko suku juhlimaan pientä aarretta. Meillä ei ole eikä tule olemaan sellaisia juhlia koskaan. Lasten isovanhemmat asuvat Itä-Suomessa 370:n ja 400 kilometrin päässä. Lasten kummien luo on 325 km:ä, 240 km:ä, 180 km:ä ja 160 km:ä. Serkkuihin on välimatkaa 160 km:ä ja 180 km:ä. Ei ole järkevää, että sukulaiset ajavat tuntikausia synttäreille, kun kaikki eivät mahdu yöpymään. Juhlimme, kun tapaamme. Keski-Suomessa asuessamme saimme vielä nauttia serkkujen lähelläolosta, mutta nyt olemme täällä ihan yksin.

Ei, emme ole yksin. Olemme löytäneen jo nyt niin ihania ystäviä, että en olisi ikinä uskonut. Meille ystävät ovat aina olleet osa perhettä. Koen, että minulla on monta siskoa. Yksi oikea ja maailman rakkain sisko, ja hyvin monta itselleni adoptoimaa siskoa ympäri Suomen. Samoja kilometrimääriä etäisyyttä: 160, 165, 325, 375, 410. Niin tärkeitä siskoja Jyväskylässä, Kuortaneella, Rantasalmella, Savonlinnassa, Punkaharjulla ja nyt myös täällä, missä asumme. Heitä, joiden kanssa jatketaan siitä, mihin jäätiin viimeksi, kun tavattiin, kun meikit naamoilta me naurettiin. Heitä, joiden kanssa hihittelen Whatsappissa pitkin iltaa samalla, kun tyhjennän astianpesukonetta ja keitän puuroa ja saan mieheltä ja teiniltä ilmeitä, jotka tarkoittavat, että olen pahempi kännykkäni kanssa kuin yläkoululainen.

Viime viikolla halasin peräkkäisinä päivinä kolmea ystävääni, jotka kaikki halatessani alkoivat itkeä. Kaikki kävivät läpi vaikeaa tilannetta. Toissapäivänä sain samaan aikaan kaksi viestiä, joista toisessa ystävä sanoi, että me olemme hänen perheensä ja toisessa naapurissa asuva ystävä lähetti valokuvan, jossa sateenkaari kaarsi asuntomme ylle. Viestissä luki, että sateenkaaren päässä on aarre: naapurit. Upeita hetkiä, jotka eivät unohdu.

Elämän tarkoitus on rakastaa.

Ja juhlia, erityisesti syntymäpäiviä, erityisesti sitä ihmistä, joka on laulun ja juhlan arvoinen. Itse täytän 35 vuotta vappuaattona. Juhlin keski-ikäistymistä parhaalla mahdollisella tavalla: matkustamme koko serpentiinin- ja kuoharinsumuisen juhlaillan rakkaidemme luo Itä-Suomeen juhlimaan samana päivänä 60 vuotta täyttävää isääni.  Sulloudumme siis viideksi tunniksi autoon samaan aikaan, kun muut puhaltelevat ilmapalloja ja tanssivat. Se on onnellinen matka: vappuna saamme halata rakkaitamme, lasten kaikkia isovanhempia. Sitä ei tapahdu usein.

 


0
Meillä ei tosiaan ole leivottu vehnäjauhoilla vuosikausiin. Kun perheessä on vain yksi ”tavis” eli mieheni, niin hän on tottunut meidän muiden gluteenittomiin leivonnaisiin. Joistakin hän on sanonut tykkäävänsä jopa enemmänkin kuin vehnäjauhoversioista.
 
Kaapissa oli kuitenkin vehnäjauhopussi ja mieheni päätti, että hän tekee siitä pannaria. Olin ajatusta vastaan, koska en halunnut meidän gluteenittomaan keittiöön vehnäjauhopölyä. Sitten ajattelin vielä, että jaksaako hän puhdistaa uunipellit ja muut välineet käytön jälkeen kunnolla. No, lopulta myönnyin tähän vehnäjauhopannarin tekoon. Mä päätin tehdä myös meille keliaakikoille oman pannarin ennen mieheni leipomista. Kaikki meni ihan hyvin ja mussutettiin pannaria hyvällä halulla mansikkahillon kera. Pannukakkua jäi vielä ylimääräiseksi ja loput laitettiin jääkaappiin.
 
Aamulla Julius halusi syödä pannarin palan ennen kouluun lähtöä. En enää yhtään muistanut, että siellä oli sitä vehnäjauhoversiookin toisella lautasella. Siinä syötiin sitten yhdessä ja Julius söi hyvällä ruokahalulla pannarinsa. Vein hänet autolla kouluun ja päivä alkoi mukavasti.
 
 
 
 
Tullessani takaisin kotiin, katsoin jääkaappiin ja kauhukseni näin meidän gluteenittoman pannarin yhä lautasella ja vehnäjauhopannari oli hävinnyt. Voi apua sitä harmitusta, mikä minulle asiasta tuli. Julius on tarkka dieetistään ja tietää kyllä yleensä aina, mitä voi syödä. Mutta kun ei meillä aiemmin oo ollut tällaista tilannetta, että olis ollut myös toista lajia tehtynä. 
 
Viestitin Juliukselle ja kerroin, mikä vahinko oli sattunut. Hän oli itsekin asiasta harmistunut. Ette usko kuinka ottaa päähän tällainen kotona sattunut virhe, kun yleensä kaikki kotioloissa sujuu mallikkaasti ilman ongelmia. Stressin aiheet ovat olleet vain kodin ulkopuolisessa ruokailussa. 
 
Oireita pojalle ei onneksi tullut, mutta se suolinukka…..
 
Tästä eteenpäin meillä laitetaan vehnäjauholeivonnaisten päälle maalarinteipillä iso teksti: ”VEHNÄÄ!”
 
Toivottavasti seuraava tarinani on iloisempaa luettavaa. Ai niin, tämän onnettoman episodin jälkeen meillä on ehditty leipoa jo tosi hyvää gluteenitonta pizzaa. :) Nyt pitäisi alkaa suunnitella vappumunkkien tekoa. Hyvä resepti pitäisi ensin löytää. 
 

4

Lontoo on suosikkikaupunkini. Kävimme Kaisan kanssa kahdestaan Lontoossa viime lokakuussa. Matkan aikana oli tietysti tarkoitus tutustuttaa neiti Lontoon nähtävyyksiin, shoppailumahdollisuuksiin ja herkutella. Ja tytön oma toive oli päästä käymään jalkapalloseura Chelsean kotistadionilla Stamford Bridgella. Kaikki tämä kolmessa päivässä!

Koska kokemuksesta tiesin, että hyvästä säästä kannattaa Lontoossa ottaa kaikki irti, suuntasimme jo saapumispäivänä katselemaan nähtävyyksiä. Silloin ei nimittäin satanut. London Eye on Thamesin varrella, vastapäätä Big Beniä ja Westminsteriä oleva iso maailmanpyörä, josta käsin saa ehdottomasti parhaan käsityksen kaupungin laajuudesta. Siispä suunnistimme ensiksi sinne. Älä anna pitkien jonojen hämätä: maailmanpyörät isot hytit vetävät reippaasti asiakkaita ja jono etenee hyvällä tahdilla. Mekin pääsimme sisään jo vartin jonotuksella. Ja se kannatti, näkymät olivat jälleen huikaisevat, vaikka sää olikin hieman pilvinen.

Toinen suositeltava elämys on risteily Thamesilla. Parissakymmenessä minuutissa pääset vaikka Toweriin ja voit hypätä laivasta pois katsomaan Tower Bridgea ja Towerin vankityrmiä.Takaisin pääset sitten noin puolen tunnin välein taas Westminsteriin palaavilla laivoilla. Matkan aikana kuulet huumorilla sävytettyjä tarinoita Thamesin varrella olevista silloista ja nähtävyyksistä, kuten Shakespearen teatterista ja sotalaiva HMS Belfastista.

Lasten ja teinien mieleen on myös vahakabinetti Madame Tussaud´s, joka kieltämättä olikin hieman muuttunut - positiivisesti - sitten ensikäyntini 80-luvun lopulla. Sieltä löytyvät tunnetut näyttelijät ja popparit, urheilijat ja poliitikot hämmästyttävän aidoiksi muovattuina. Ja olihan siellä tietysti kuninkaallinen perhekin.

Ihan vahakabinetin vieressä on muuten kaikkien salapoliisiromaanien ystävien hyvin tuntema osoite Baker Street 221, Sherlock Holmesin kotitalo.

Stamford Bridgelle ajoimme metrolla reissumme toisen päivänä. Chelsean kauniissa kaupunginosassa sijaitseva jalkapallostadion on kaikkien futareiden mielenkiinnon kohde, mutta jos jalkapallo ei kiinnosta, voi muiden ollessa stadion- ja museokierroksella itse käydä vaikka samalla suunnalla olevassa Hyde Parkissa kävelyllä. Ta ihan vain kävellä ympäri kauniita katuja ja ihastella Chelsean somia taloja ja hyvinhoidettuja puutarhoja. Kaisalle opastettu stadionkierros oli kuulemma reissumme kohokohta, eikä se äidistäkään ollut kyllä yhtään hullumpi kokemus.

Paluumatkalla ajoimme metrolla Knightsbridgeen ja kävimme Harrodsin tavaratalossa ihastelemassa sen kerrassaan upeaa valikoimaa. Parasta oli Food Hall, alakerran ruokaosasto, josta ostimmekin niin tuliaisia kuin itsellemme vähän herkkusuklaata. Hyvin tiesivät myyjät kertoa Godivan osastolla mitkä laadut olivat gluteenittomia.

Ai niin, se herkuttelu tosiaan! Kun paljon käveli ja näki uutta, tuli nälkä myös joskus ihan yllättäen. Olin etukäteen etsinyt sopivia gluteenittomia ruokapaikkoja netistä. Hakusanalla gluten free restaurants london löytyy useita ravintolasuosituksia sisältäviä sivustoja. Laitoin silloin ylös muutaman, kuten hampurilaisia tarjoavan Honest Burgersin. Se sijaitsee Sohossa pikkukadulla nimeltä Meard Street, jota ei kyllä ollut helppo löytää. Katso tarkempi kartta osoitteesta www.honestburgers.com/uk, siltä löytyvät muutkin ketjun ravintolat. Gluteenittomasta sämpylästä joutui maksamaan vähän enemmän kuin tavallisesta, mutta kannatti kyllä. Burgereihin sai valita mieleisensä pihvit ja lisukkeet seinällä olleelta listalta. Todella maukas burgeri ja kiva ruokakokemus muutoinkin!

Ja tältä se näytti käsintehtyjen ranskalaisten kera tarjoiltuna.

Kaisan isosisko oli pari vuotta sitten Lontoossa käydessämme ihastunut japanilaistyylistä ruokaa tarjoavaan Wagamama-ketjuun, joten päätimme Kaisan kanssa käydä katsomassa josko heidän listaltaan löytyisi gluteenitonta ruokaa. Ja löytyi, tosin vaihtoehtoja ei ollut monta. Kaisa söi ramen-annoksen, joka räätälöitiin hänelle gluteenittomaksi. Ja hyvältä maistui!

Lontoossa oli yleensäkin yllättävän helppo löytää gluteenitonta syötävää. Kiitos kuuluu varmaan tällä hetkellä vallalla olevalle gluteenittoman ruoan boomille. Kaikissa käymissämme ravintoloissa keliakia tunnettiin hyvin ja siihen suhtauduttiin asiantuntevasti ja tarkkuudella. Esimerkiksi gluteenitonta pastaa ja pizzaa tarjoavia ravintoloita löysimme ihan sattumalta useita.

Ainoa huono puoli oli se, että kahviloista ei löytynyt gluteenittomia vaihtoehtoja. Joka kadunkulmasta löytyvä kahvilaketju Pret a mangerin valikoimassa ei esimerkiksi ollut mitään gluteenitonta. Mutta kahvilakäynnitkin hoituivat meiltä kahvikissoilta mallikkaasti, kun olin osannut varautua asiaan ja ottanut mukaan gluteenittomia keksejä ja muffinsseja. Sitäkään ei kyllä olisi tarvinnut tehdä: paikallisista Tesco-kaupoista löytyi ihan mallikkaat valikoimat gluteenittomia tuotteita.Kotiin toimme mukanamme esimerkiksi gluteenitonta couscousia!

Tunnisteet: 
Lontooravintolat

Sivut