Olet täällä

3

Aurinkoa, merta, vuoria, jäätelöä, kuumaa hiekkaa, hyvää ruokaa ja koko perheen ihanaa yhdessäoloa. Sitä oli meidän viisihenkisen perheemme matka Espanjan Torremolinoksessa toukokuussa 2015.

Matkustimme Norwegianin lennolla Helsingistä Malagaan, josta vuokrasimme auton viikoksi. Autovuokraus oli yllättävän halpaa, suunnilleen satasen maksoi viikko. Siihen päälle maksoimme vielä omavastuuosuutta pois sekä vuokrasimme Aavalle turvaistuimen, mutta kaikkinensakin vuokraus oli halpa. Perheemme isä on usein työreissuilla Espanjassa ja on siksi asentanut kännykkäänsä Espanjan kartat ja navigaattorin - helppoa siis ajella itsenäisillä reissuilla maassa.

Lomaamme kuului uintia hotellin uima-altaalla sekä meressä, ravintola-, kahvila- ja jäätelökioskielämyksiä sekä pyörähdys Rondassa, Malagassa ja Puerto Banuksessa. Hotellimme Los Jazmines oli aivan meren rannalla. Hotelli oli ihan kiva ja sen sijainti oli loistava. Sää oli toukokuun puolivälissä mahtava: 25‒32 C koko loman.

Meillä on aina tapana, että lapset saavat lomalla, oli se sitten Suomessa tai muualla, uudet rantalelut. Henrik suurena Paavo Pesusieni -fanina valitsi ison rapu-uimapatjan, jonka risti Erkiksi.  Sitä iloa kesti kuitenkin vain hetken. Hotellin uima-altaalla ei saanutkaan käyttää uimaleluja. Rannalle Erkki pääsi kerran ennen kuin tapahtui jotain mullistavaa: valtava tuulenpuuska heitti Erkin mereen. Matilda ryntäsi perään ja ui jääkylmissä aalloissa Erkin perässä vaikka kuinka kauan. Aina, kun hän saavutti karkulaista, heitti aalto sen kauammaksi. Lopulta huusimme Matildan takaisin ja katsoimme, kun Erkki oikein hyppeli tuulen mukana aalloissa voltteja kauas kauas ulapalle. Sinne meni Paavon luo innosta pomppien!

Merelle Erkki ei kuitenkaan jäänyt: tapasimme hänet myöhemmin töistä läheisestä ravintolasta! Siellä se Erkki teki rapupiirasiaan!

Tässä muutamia fiiliskuvia luonnosta, ruuista ja lomailustamme yleensä. Minulle reissu Espanjaan oli ensimmäinen, ja tykkäsin kyllä kovasti. Ainut mikä mietitytti lomalla oli Aavan syöminen, muu meni kivasti. Kirjoitin keliaakikon ruokailusta lomallamme aiemmin tässä kirjoituksessa. Tuo alla olevassa kuvassa näkyvä ruokalista oli ainoa, jonka näimme, jossa oli sin gluten -merkintä.

Alla olevassa kuvassa vasemmalla ylhäällä näkyy Copacabana-niminen baari rannassa Torremolinoksessa. Kävimme pari kertaa pötköttelemässä noilla patjoilla, joiden keskellä olevalle pöydälle tilasimme ihania juomia ja vaan chillailimme. Kun lapset saivat juotua pirtelönsä ja limsansa, lähtivät isot juoksentelemaan rannalle ja Aava tassutteli kuumalla hiekalla vieressämme ja tasapainoili kaiteella (kuva tämän kuvan alla). Me nautimme helteestä ja juomista, juttelimme kuluvasta päivästä ja suunnittelimme tulevaisuuttamme sekä viestitimme Wifin kautta Suomeen mummille ja ukille ja serkkujen perheelle, että kaikki on hyvin ja aurinko paistaa. Tuollaiset hetket ovat parasta lomassa!

Kävimme päivän reissun Malagan kaupungissa, jossa kävimme muun muassa Alcazaba-linnakkeessa. Sisäänpääsymaksu oli vain muutamia euroja koko perheeltä, jotain kympin maksimissaan yhteensä. Jätimme rattaat alas ja läksimme kipuamaan linnoituksen portaita ja muureja. Sisältä löysimme näyttelyitä sekä hulppeita puutarhoja, joita hoidettiin koko ajan siinä kävellessämme. Ylhäällä näimme mielettömät maisemat: meren, härkätaisteluareenan, kaupungin vilinää sekä lisää muureja ja vuoria. Nautimme juomat ja jäätelöt linnoituksen tunnelmallisessa kahvilassa, minkä jälkeen Henrik lähti vielä iskän kanssa kapuamaan kauempana siintävään toiseen linnakkeeseen. Me tytöt läksimme etsimään jääkaappimagneettia, jonka ostamme reissuilta jokaisesta kaupungista, jossa käymme yhdessä. 

Miesväen tultua takaisin kävimme syömässä reissun ainoan paella-ateriamme. Lapsille otimme kanapaellan, josta tehtiin gluteeniton jättämällä mausteseos pois. Meille otimme merellisen paellan. Kanapaella oli mielestäni merkullisempaa, ja mietinkin, oliko mausteet muistettu jättää pois... Toivottavasti, gluteenittomuus käytiin nimittäin keittiössä tarkistamassa ennen tilaustamme.

Meri ja aallot! Muuta eivät lapset lomalta kaipaa (paitsi jäätelöä)! Meille aikuisille kohteisiin tutustuminen sekä illan tunnelmallinen ravintolahetki on se loman paras juttu. Lapset ymmärsivät jujun jo hienosti. He jaksoivat kävellä paljon sekä odottelivat tosi nätisti ruokaa ravintoloissa, kun tiesivät, että kiitoksena siitä seuraava päivä on taas rantapäivä. Muutama päivä mentiin aikuisten ehdoilla, yli puolet lasten ehdoilla.

Meren rannalla ollessa toinen meistä seisoi koko ajan ihan rannalla ja piti tiukasti silmällä lapsia. Hotellin allasalueella saimme kaikki rentoutua kunnolla. Turvallisen lastenaltaan lähellä pystyi hyvin lukemaan kirjaakin samalla, kun vahti lasten leikkiä. Toinen meistä oli kyllä paljon altaassakin lasten riepoteltavana milloin tappajahaina, milloin prinsessan hevosena.

Koska perheen miehet ovat ihan hurahtaneita veneisiin, on satamiin päästävä. Puerto Banuksessa kävimme kävelemässä ja katselemassa upeita jahteja ja mielettömän hienoja autoja. Tuli tunne, että moni ajeli bemareillaan satamassa ympäriinsä vain esiintyäkseen. Kävimme satamassa jäätelöllä sekä vielä suuressa ostoskeskuksessa, josta ostin Aavalle gluteenittomia eläinkeksejä ja suklaamuroja, joita ei Suomesta saa. Niistäkin kirjoitin aiemmin.

Kävimme Rondan kaupungissa, joka on rakennettu korkealle vuoristoon. Tie kaupunkiin oli pitkä ja nousu korkea: nousimme yli kilometrin korkeuteen ja korvissa paukkui. Kaupungin halkaisee 120 metriä syvä El Tajo -rotko, jonka yli on rakennettu 1700-luvulla silta Puente Nuevo. Kävelimme vanhassa kaupungissa ja kävimme siellä myös lounaalla. Samalla ihastelimme kymmenien ja kymmenien paikallisten perinteisiä espanjalaisia asuja. Ihan pienilläkin lapsilla vauvoista alkaen oli nuo ihastuttavat asut päällä. Pojilla oli tietysti mukana puinen ase, musketti. Henrikiä harmitti, että kaikilla lapsilla oli sellainen, mutta hänellä ei, että kuulemma epäreilua... Näin jopa kaksi pientä tyttöä, jotka tappelivat kiukuspäissään, vähän huvittavasti, juuri sellaisesta musketista. Meille ei selvinnyt, miksi he olivat pukeutuneet asuihin. Ehkä se oli joku perinnepäivä, tuolloin oli lauantai 16.5. Ihmiset juttelivat, kävelivät, ruokailivat ja shoppailivat tuona lauantaina Rondassa noissa hienoissa asuissaan.

Yksi Matildan loman kohokohdista oli Dr Fish -hoito, jossa pienet kalat syövät jalkojen ihoa. Matilda ja Henrik tykkäsivät siitä niin paljon, että halusivat välttämättä käydä hoidossa kaksi kertaa. Minä kävin kerran, mutta jalkapohjassani oleva haava oli suojattu huonosti ja kalat satuttivat todella. Mutta hauskalta se tuntui muualla jaloissa!

Meillä oli mukava loma. Kaikki onnistui hienosti ja jäi mukavat muistot! Jälkikäteen olen kuullut hehkutuksia keliaakikoiden all inclusive -matkoista esimerkiksi Kreikassa ja Rodoksella. Yleensä emme sellaisesta tykkää, koska rakastamme valita eri ravintolan joka ilta välillä meren läheltä, välillä torin ihmissykkeestä. Keliaakikkomme ruokailu oli todella haastavaa, joten ehkäpä joskus sitäkin voisi harkita... Muuten kyllä suosittelen Torremolinosta, jos meri, aurinko ja hyvä ruoka on se lomanne juttu. Baareista ja discoista meidän jengi ei mitään tiedä.

Lue aiemmat päivitykseni myös: osa 1 ja osa 2.

 

Tunnisteet: 
espanjaTorremolinos

3

Luen muutamia lapsiperheblogeja säännöllisesti. Näissä blogeissa äidit ovat kauniita, muotitietoisia, mukavia ja täydellisiä, lapset ovat supersöpöjä ja hyväkäytöksisiä ja mies on puolijumala sekä ulkonäöltään että käytökseltään perhettään kohtaan. Kodit ovat viimeisen päälle tyylikkäitä ja aina siistejä ja äidit puuhailevat koko ajan jotain lastensa kanssa. Siis lasten, joiden välikausiasut sointuvat saappaista rukkasiin toisiinsa ja ovat aina puhtaita kuin kaupan rekiltä puettuja. Näitä blogeja lukiessa tulee tunne, että saa kurkistaa täydelliseen elämään, johonkin, jota kohti itsekin haluaisi kulkea. Niitä lukee sillä tavalla hypnoottisesti kuin hyvää kirjaa tai katsoo hyvää, laadukasta televisiosarjaa. Ihaillen ja huokaillen. Niin kaunista, harmonista ja ihanaaaaa!

Sitten, kun uusin blogikirjoitus on luettu, iskee tyhjyys. Kun katseen kääntää älypuhelimen tai tietokoneen näytöstä, näkeekin täydellisesti käyttäytyvien, aikuisten toiveiden mukaan pukeutuvien lasten sijaan omat apinat, jotka tappelevat Xbox-pelivuoroista, heittelevät likapyykit huoneensa lattialle, pukevat sukat leggingsien päälle ja valitsevat farkkujen sijaan itsepäisesti reikäiset ja liian lyhyet collegehousut. Sen jälkeen näkyy kodin kaaos ja löytyy taas se huono omatunto siitä, että taaskaan ei ole aloittanut blogimammojen tavoin juoksuharrastusta, ja kohtahan on jo marraskuu ja liian liukasta edes yrittää. Turha siis opetella edes toukokuussa juoksemaan.

Vaikka noista ihanista blogeista saa sellaista haavekuvamaista energiaa, antaa erityisesti Huono äiti -blogi ja muut vastaavat virtaa painaa taas eteenpäin. Kyllä se vaan niin on, että pessimisti ei pety ja murheita ei lakaista maton alle vaan karjutaan parvekkeelta koko kylän kuultavaksi. Kun aloitin blogin pitämisen, sanoi ystäväni Minna, että et kirjoita sitten mitään täydellistä elämää, ei semmoista jaksa kukaan lukea. Siksipä ajattelin kirjoittaa, että olen ollut ihan pohjamudissa pari päivää.

Muutimme Pirkanmaalle tasan vuosi sitten, kevätjuhlapäivänä. Siitä asti olen hakenut toimittajan ja tiedottajan töitä sekä muita vastaavia hommia, mutta en ole edennyt työnhaussa yhtään. Keskimäärin yhtä paikkaa on hakenut aina semmoiset 90 hakijaa. Varasuunnitelmana ajattelin vaihtaa alaa ja hain ammattikorkeakouluun: en päässyt edes pääsykokeeseen! On aika turhauttavaa todistella ammattitaitoaan ja mielettömän hyvää persoonaansa viikosta ja kuukaudesta toiseen - ja epäonnistua viikosta ja kuukaudesta toiseen. Aina yhtä pirteänä tekemään uusia hakemuksia ja ottamaan yhteyttä - ja aina huomaamaan, että alan työtilanne on surkea ja hakijoiden taso on huippukova. Erityisen kurjalta tuntuu tipahtaa jatkosta siinä vaiheessa, kun on käynyt jo haastattelussakin. Onneksi nyt tulee kesä ja on taas kädet täynnä töitä lasten kanssa ja samalla myös koko perheen lomailua mökeillä ja ihan kotonakin. Mutta hei vinkatkaahan, jos jotain viestintäalan töitä löytyisi Pirkanmaalta!

Lasten viimeisen koulupäivän kunniaksi, ennen huomista todistustenjakoa, ajattelin leipoa gluteenitonta pullaa. Rakastan leipomista ja koen olevani siinä ihan hyvä. Bravuurini ovat jääkaapissa tekeytyvät juustokakut, joihin oli helppo vaihtaa Aavan diagnoosin jälkeen keksipohja gluteenittomaksi. Nyt päätin yrittää pullaa toisen kerran marraskuun alun diagnoosin jälkeen. No... ei menny niin kuin Strömsössä. Ahneuksissani päätin tehdä kaksinkertaisen taikinan ja huomasin jauhomäärän vasta, kun jauhot vaan yksinkertaisesti loppuivat kesken. Lisäsin jyttejauhoja ja sokeria ja tein pullat muffinivuokiin. Vuokia riitti kahteen pellilliseen - loput tuosta löysästä ja valuvasta taikinasta heitin roskiin. Pullat valmistuivat niin myöhään, että Aava oli jo nukkumassa. Onneksi, koska me muut maistoimme pullia ja ne olivat kamalan, ihan hirveän pahoja emmekä olisi voineet Aavan takia teeskennellä, että "ihania gluteenittomia". Toivon, että syynä oli minun mokailuni, ei se, että gluteenittomat pullat ovat pahoja, eihän? Viimeksi tein korvapuusteja jouluna ja ne ihan onnistuivat ja maistuivat kaikille.

Jotenkin tuntuu, että kun yksi asia kaatuu ja v***ttaa niin sitten kyllä kaatuu kaikki. Pullatkin perskules! Missä oli se kehuttu taikinaterapia? Kaadoin lasillisen raakaa kananmunaakin pöydälle leipoessa. Niin ja rikoin lasin. Mies onneksi huokaisi, haki imurin ja ryhtyi hommiin, kun näki, että siruja oli koko keittiö täynnä ja lapset pyörivät jaloissani "auttamassa". Mies <3

EDIT la 30.5.: Aava söi aamulla yhden pullan ja sanoi silmät loistaen, että "tosi hyviä"! Me muu perhe katsoimme pikkukeliaakikkoa vähän säälien... Kiva, että maistui. Yleensä suutun, jos joku haukkuu gluteenittomia ruokia tai leivonnaisia pahoiksi, koska ne eivät ole, mutta nuo pullat oli pahoja. Oikeesti. Aikuisten oikeesti.

Yritän tässä nyt piristyä ja ajatella, että lasten kesäloma on huippukiva juttu. Onhan se, mutta... Kuva puhukoon puolestaan. Minun ja ystäväni Elisan henkireikä äitiydessä on Onhan tässä palautusoikeus? Joka naisen opas äitiyden iloihin, Anne Taintor (Atena 2013). Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

Mutta tein minä tänään jotain hauskaakin. Käytiin perhekerhon retkellä kotieläinpihassa. Kuvan tilanteessa Aava lähti juoksemaan ja huusi, että "minä haen äitilampaalle nurmikkoa!".

Kotona askarreltiin Aavan kanssa Lidlin mainoksesta jäätelökioskileikkiin jäätelöitä niin kuin kymmenet ellei sadat muutkin mammat Facebookin Lasten kanssa askartelevan ideapankki -ryhmässä tällä viikolla. Kaiva roskiksesta uusin Lidlin mainos, leikkaa jäätelöt irti, liimaa pahville ja päällystä kontaktimuovilla. Ja sitten leikkimään!

Pessimisti ei pety ja valituksesta voimaa! Sainko lisää lukijoita vai menetinkö viimeisetkin? :)

 

 

 

 


2
 
 
Uusi hallitus sitten on päättänyt riistää sairaita ja vielä eriarvoisessa asemassa ovat eri pitkäaikaissairaudet. Keliakian ainoa oikea lääke on gluteeniton ruokavalio. Keliakiaa ei vielä toistaiseksi voi hoitaa pillereillä, vaikka se kuinka kiehtova ajatus olisikin ja helpottaisi elämää kummasti. 
 
Suurin osa pitkäaikaissairaista saa tarvitsemistaan lääkkeistä erityiskorvattavuuden. Vaikka erityiskorvauksiakin ollaan hallituksen toimesta vähentämässä, niin niitä ei kuitenkaan lakkauteta kokonaan. Sen sijaan keliakiaan tarvittavan lääkkeen eli ruokavalion korvaus lopetetaan täysin. Törkeää eriarvoisuutta! Gluteeniton ruokavalio on paljon kalliimpaa kuin tavallinen ruokavalio. 
 
Mietin, että kuukauden spagetit ja pastat on saanut ostettua sillä 23,60 euron ruokavaliokorvauksella, mutta kaikki muut ovat menneet sitten ylimääräisenä omasta pussista. Nyt vielä lähitulevaisuudessa murrosikäinen poikani täyttää 16 vuotta, joten hän putoaa tukikelkasta samantein nollalle, kun lapsen saama hoitotuki päättyy. Vain toiset murrosikäisten poikien vanhemmat tietävät, paljonko tämänikäinen poika syö!
 
Tämä tulee vaikuttamaan ainakin meidän perheessä ruokavalintoihin. Meitähän on kaksi keliaakikkoa. Aamupalalla meillä yleensä syödään gluteenitonta leipää tai puhtaasta kaurasta tehtyä puuroa tai muroja. Kaikki nämä ovat moninkertaisesti kalliimpia kuin vastaavat normaaliruokavalioisten tuotteet. Nyt jo perunan kulutusta on lisätty vähentäen makaroniruokia, niin mietinkin, että syödäänkö meillä jatkossa perunaa aamupalallakin? Se on halpaa ja täyttävää. Riisikakkukin on melko edullista, mutta kuivaa ja mautonta. Mutta onko tämä oikein? Muut voivat mussuttaa tyytyväisenä halpaa vehnäleipää ja keliaakikot vaihtavat perunaan ja riisikakkuun. Tähän se pahimmassa tapauksessa menee työttömillä, opiskelijoilla ja vähävaraisilla perheillä. 
 
Miksi keliaakikon hoitoa ei arvosteta?

Sivut