Olet täällä
Teksti Ann-Mari
Vappu meni, mutta ajattelin silti jakaa teille tosi helppotekoisten munkkien ohjeen. Tein näitä vapuksi, ja tämä tarjoilulautasellinen hupeni nopeasti. Näitä on mukava tehdä vaikka lastenkutsuille, mökkivieraille tai muuten vain herkutteluun. Ja parhaimmillaan ne ovat tietenkin ihan tuoreina.
Ohje on Marjo Jokisen ja Leila Kekkosen verrattomasta Hapanimelästä sacherkakkuun -kirjasta (Otava, 2004), joka meillä ainakin on sellainen gluteenittoman leivonnan perusteos, jonka reseptejä hyödynnän miltei viikottain.
Munkit, noin 20 kpl
3 dl maitoa tai vettä
25 g hiivaa
1 rkl jauhettua kardemummaa
½ dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl raastettua sitruunan kuorta
2 munaa
7 dl gluteenitonta jauhoseosta
Paistamiseen öljyä
Kierittelyyn sokeria
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
Lisää taikinaan muut aineet ja vatkaa sähkövatkaimella 3 minuuttia.
Kohota taikina lämpimässä kaksinkertaiseksi.
Kuumenna öljy kattilassa ja kokeile öljyn lämpötila taikinapalalla.
Nostele kahden lusikan avulla taikinakokkareita kypsymään kuumaan rasvaan. Paista kullanruskeiksi, käännä reikäkauhalla ympäri paistamisen puolivälissä.
Nosta munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle ja valuta liiat rasvat pois. Kierittele sitten munkit sokerissa.
Tyttö saa kutsun koulukaverinsa syntymäpäiville. Ekaluokkalaisen käsialalla kirjoitetun kutsun lopussa lukee: "ilmoitathan allerkioista". Lähetän viestin syntymäpäiväsankarin äidille: "Kiitos synttärikutsusta, Adalmiina on tulossa. Tytöllä on keliakia, syö siis vain gluteenitonta. Onko hankala järjestää...?" Viesti on arviolta noin kymmenes samalla sabluunalla muotoiltu. En halua olla hankala, ja toisinaan tarjoudun jopa huolehtimaan itse tyttären gluteenittomista herkuista. Tällä kertaa jätän tarjouksen esittämättä, mutta yritän muuten kuulostaa sovittelevalta.
Vastaus on lyhyt ja ytimekäs: "Ei oo. Kiva kun tulee!"
Ei oo. Siis mitähäh?! Minulla on tarve jatkaa vielä keskustelua. Siis vehnä, ohra ja ruis. Eikä sitten pienintäkään murusta. Haluaisin puhua suolinukasta ja kertoa, mitä tapahtui, kun tyttö epähuomiossa sai päiväkodissa vehnäjauholla leivitettyä kalafilettä. Oksennusta voi tulla aluksi paljon ja vauhdilla. Soita vain heti, niin tulen hakemaan tytön. Heikotus voi kestää useamman tunnin. Ja tiesithän, että suolinukan palautuminen ennalleen voi viedä jopa puoli vuotta!
Kiva kun tulee! Nielen kauhuskenaariot ja päätän luottaa ihmisen sanaan: ei oo hankalaa.
Juhlapäivänä olen töissä. Mies vie tytön autolla. Käsken muistuttaa keliakiasta vielä ovella. Että tässä on nyt se gluteeniton tyttö. Että tämän kanssa sitten tarkkana. Työpaikalla vilkuilen puhelinta. Täällä sattui semmoinen pieni vahinko, että... Soittoa ei kuulu. Illalla kyselen syntymäpäivistä. Että oliko kivaa. Että mitäs touhusitte. Ja mitäs vielä muuta. En halua paljastaa epäluottamustani, ja menen ruoka-aiheeseen vasta lyhyen johdannon jälkeen. "No, mää söin kääretorttua ja sipsiä ja vaahtokarkkia." "Joo, oli hyvää." "Äiti, määkin haluan omille synttäreille vaahtokarkkia!"
Hyvää lapsettomien lauantaita!
Olen aloittanut tämän blogitekstin ensin päässäni ja sitten kirjoittaen ainakin kymmenen kertaa tänään. Haluan ehdottomasti kirjoittaa, mutta on vaikea löytää sanoja. Haluan vain sanoa, että et ole yksin ja että sunnuntaina, äitienpäivänä, saat olla pahalla päällä. Saat huutaa, raivota, itkeä ja surra. Saat olla ihan yksin tai käpertyä puolison, vanhempiesi tai ystäviesi syliin, mikä vain tuntuu hyvältä.
En osaa sanoa mitään hienoa enkä koskettavaa, koska en ole kokenut lapsettomuutta itse. Olen kuitenkin yrittänyt ymmärtää. Olen kuunnellut, lukenut ja kirjoittanut. Olen itkenyt.
Työssäni toimittajana olen kirjoittanut hyvin paljon sekä lapsettomuudesta että adoptiosta erilaisia lehtijuttuja. Olen tavannut lapsettomia sekä lapsen saaneita lapsettomia, kuunnellut heidän tarinoitaan ja sukeltanut kaikista syvimpiin tunteisiin ja mustimpiin vesiin heidän kanssaan. Olen yrittänyt kirjoittaa asian ylös niin kuin asiat ovat olleet. Miten on tehnyt mieli potkaista jokaista vastaantulevaa isomahaista naista, miten hyvän ystävän lapsen ristiäiset on ollut pakko jättää väliin, koska ei ole vain voinut mennä ja miten lapsettomuushoidot ovat jälleen kerran epäonnistuneet samaan aikaan, kun yhtä aikaa perheestä haaveilleet ystävät odottavat jo toista tai kolmatta lastaan.
Keväästä 2011 kevääseen 2012 sain kunnian tehdä yhteistyötä 15 upean ihmisen kanssa. He kertoivat minulle, mitä tarkoittaa lapsettomuus ja mitä se heidän kohdallaan tarkoitti. Minä kuuntelin ja kysyin lisää, ja yhdessä me kirjoitimme kaikki nuo syvät haavat jälleen auki repineet muistot kirjaksi Ei kenenkään äiti - kertomuksia lapsettomuudesta (Atena Kustannus 2012).
Uskallan sanoa, että pääsin niin lähelle lapsettomuutta ja sen erilaisia tunteita, kuin lapsettomuutta henkilökohtaisesti kokematon voi ikinä päästä. Olen otettu siitä, että nämä mahtavat tyypit uskalsivat kertoa asiasta.
Haluan sanoa lapsettomuutta kokeville: kertokaa ja uskoutukaa, me haluamme yrittää ymmärtää ja itkeä kanssanne, vaikka sylissämme olisi lapsi. Jos vain haluatte. Jos ette halua, emme kysele.
Hyvää lapsettomien lauantaita!