Olet täällä

1

Kävimme eilen Taysissa neljävuotiaan Aavamme kolmannessa gastroskopiassa eli tähystyksessä. Meidän päivämme kulki näin:

Meille oli varattu aika kello 8 Lasten päiväsairaalaan. Aava oli syönyt ja juonut viimeksi edellisenä iltana 19.30. Olimme oikeassa odotusaulassa hetkeä ennen kello kahdeksaa.

Kello 8.10 sairaanhoitaja kutsui meidät sisään. Aava sai valita vaihtaako sairaalan vaatteet vai pitääkö omat päällään. Hän valitsi omat vaatteensa. Aavalta mitattiin pituus, paino ja verenpaine ja hänen käsiinsä laitettiin Emlat, eli "taikarasvaa", joka vie pipin pois. 

Aava sai samasta paikasta sängyn kuin viime kerrallakin: ihan leluhyllyn vierestä! Lasten päiväsairaalassa on mielestäni todella hyvä valikoima kirjoja, lautapelejä, leluja ja dvd-levyjä. Aava sai käteensä rannekkeen ja sänkyynsä nimilapun. Viime kerran tapaan kysyimme, voisiko Pupu Pupunenkin saada oman rannekkeen. Saihan Pupu toki oman rannekkeen! Pelailimme hetken sängyllä erilaisia pelejä.

Kun Aava oli käynyt vessassa klo 8.45, lähdimme sängyllä kohti gastroenterologian poliklinikkaa. Poliklinikalla Aava varmisti heti kaikilta, että saahan Pupu kokeilla nukutusmaskia ennen häntä, kun hän ei halua olla ensimmäinen. Tietysti Pupu sai kokeilla. Jokainen täti ja setä tuli kertomaan Aavalle nimensä, ja hänelle juteltiin rauhoittavasti. Nukuttaminen jälleen pelotti ja itketti, mutta onnistui aika nopeasti. Kaikki toimenpiteet tipan laittamisesta lähtien tehtiin vasta, kun Aava oli nukahtanut. Lähdin salista klo 9 odottamaan kahvioon. 

Kello 10 menin sovitusti takaisin Lasten päiväsairaalaan. Aika pian pääsimme lähtemään hakemaan Aavaa heräämöstä. Aava yski kovasti ja kurkussa tuntui kurjalta, mutta hän katseli rauhallisena ympärilleen kädessään narkoosihoitajien antamat ihanat tarrat. Pitempään nukkuville hoitajat laittavat kuulemma tarran käteen, josta pienet ilokseen ne löytävät myöhemmin. Aava sai kuitenkin valita itse.

Päiväsairaalassa Aava sai juoda pillimehua ja syödä sämpylää. Hän väritti värityskuvia merenneidosta ja koirasta ja katseli Barbie-elokuvaa. Reippauslahjaksi Aava sai meiltä tällä kertaa pienen TY-pehmon, jonka hän todella ansaitsi, sen verran kaikki toimenpiteet aina verenpaineen mittaamisesta lähtien häntä jännittivät.

Aava oli heti hyvällä tuulella ja oma pirteä itsensä toisin kuin ensimmäisen humautuksen jälkeen, jolloin palautuminen kesti hyvin kauan. Joko liian vahva annos tai kahden vuoden ikä tekivät sen, että Aava oli hyvin aggressiivinen ja sekava pari tuntia heräämisen jälkeen. Hän karjui, heitteli tavaroita ja raivosi, mutta nyt hän oli hyvin rauhallinen.

Kello 12.30 lääkäri kävi kertomassa hyvät uutiset: suolistossa ja ruokatorvessa kaikki näytti hyvältä! Lopulliset tulokset tulevat parin viikon kuluttua. Pääsimme lähtemään kotiin, kun Aava oli käynyt onnistuneesti pissalla.

Tuttuun tapaan kävimme vielä hetken leikkimässä Lastenpolin liukumäkihuoneessa sekä vielä lounaalla ja jäätelöllä.

Rankka päivä, mutta hyvin meni kaikki! Parasta koko päivässä oli jälleen kerran kaikkien hoitohenkilökuntaan kuuluvien todella sydämellinen hoitotyö ja asiakkaan kohtaaminen. Lapsi ja hänen perheensä otetaan Taysissa vastaan lämpimästi, ja lapsi huomioidaan ihanasti. Pupunkin mielestä päivä oli mukava.

Yöllä Aava itki mahakipua muutamaan otteeseen ja sai siksi särkylääkkeen.

 

 


2

He kumpikin rakastavat prinsessoita ja haluaisivat itsekin olla prinsessa.

He kumpikin haluavat pukeutua mekkoihin ja hameisiin ja näyttää kauniilta.

Kummallakin on tosi pitkä tukka.

He kumpikin pitävät prinsessa Sofiasta ja Ryhmä Hausta.

Kumpaakin pelottaa hirviöt, ja kumpikin itkee yöllä äitiä, jos unessa tulee hirviö.

Molemmat pitävät herkuista ihan hirmuisesti!

He ovat lähes samanikäisiä, ikäeroa on vain muutamia kuukausia.

Kumpikin on päiväkotityttö, ja kummankin päiväkotiryhmän nimi on viljelykasvi: toisella kaura, toisella pellava. 

Kumpikin heistä oli joku aika sitten todella kipeä kauan, mutta enää ei kumpikaan ole. Kummankin perheet ovat olleet hirveän huolissaan, mutta eivät ole enää.

Kummallakin on päiväkodissa erilainen ruoka-annos kuin muilla, varsinkin silloin, kun muut syövät mustaamakkaraa.

Kumpikin tapasi ensimmäistä kertaa elämässään toisen pienen tytön, jolla myös on keliakia.

Kummallakin heistä on nyt ikioma gluteeniton ystävä! Odotettu, kaivattu, itkien toivottu vertaistuki.

Samikset.


0

Saimme muutama viikko sitten kylään ystäväperheemme. Kauppalistaa ja viikonlopun menua suunnitellessamme tarkistin heiltä vielä ruokavaliot. "Ei mitään allergioita, kaikki käy", tuli vastaus neljähenkiseltä perheeltä.

Koko perhe voi syödä mitä vain!

Pohdin hetken millaista se olisi. Voisi valita minkä tahansa ravintolan ja valita minkä tahansa annoksen listalta. Kaupassa voisi ostaa mitä vain haluaa ja mikä hyvältä näyttää.

Toisaalta taas monet muutkin asiat kuin allergiat ja keliakia vaikuttavat kaikkien meidän ostopäätöksiin. On ajateltava ruokaan käytettävissä olevaa budjettia ja ruuanlaittoon käytettävissä olevaa aikaa. Moni suosii erityisesti kotimaista, luomua tai superfoodia, moni on kasvissyöjä, yksi ei syö koskaan kalaa tai vaikka sieniä ja joku on niin allerginen, että vain muutama ruoka-aine käy. On ajateltava terveyttä ja erotettava arki ja juhla. On päätettävä, suositaanko meillä mehukeitossa sokeria vai aspartaamia ja kuinka monta prosenttia sokeria saa olla jugurtissa, ja ovatko suklaamurot aamupalaruokaa vai karkkipäivän karkkeja. Saako kaakaota juoda joka päivä?

Kun Aavan keliakia lopulta todettiin, opetettiin meille, että nyt täytyy alkaa lukea tuotteista tuoteselostukset. Se vähän nauratti. Meidän ostoksemme ovat gluteenittomia, laktoosittomia ja pähkinättömiä ja kyttäämme sokerimääriä, joten voi kyllä, me luemme. Itse kävin juuri muutamassa eri allergiakokeessa ja menen vielä lisätutkimukseenkin. Voi olla, että allergialuetteloni kasvaa, mutta ei se haittaa. Minulle on suositeltu myös fodmap-ruokavaliota, jossa gluteenittomuus on vain pieni osatekijä. Kotioloissa ja arjessa erikoisruokavaliot ovat niin arkea, että ei niitä edes ajattele. Aspartaami mietityttää enemmän kuin gluteeni!

Harvoin muistamme edes koko keliakiaa. Tai tottakai muistamme sen joka päivä monta kertaa, mutta kuitenkin. Se on niin arkea.

Tällä viikolla keliakia on vahvasti läsnä: tänään saamme vihdoinkin kylään pienen keliaakikkotytön perheineen, jotka löysimme ystäviksemme Facebookin kautta. Kaivattu, odotettu, itkien etsitty vertaistuki! Kirjoitan tapaamisestamme myöhemmin. Huomenna taas on se jokaisen keliaakikon ja hänen läheisensä kurjin päivä: on aika mennä jälleen gastroskopiaan. Pitäkää peukkuja sekä tyttärelle että äidille!

 

 

 

 

 


Sivut