Olet täällä

0

Joskus vanha ja tuttu juttu muuttuukin ihan uudeksi asiaksi. Joku joutuu opettelemaan ehkä menettämäänsä taitoa uudelleen. Joku joutuu karsimaan vanhoja totuttuja tapoja elääkseen uudella tavalla. Joku ehkä kokee koko vanhan minänsä olevan hukassa ja etsimään itseään uudestaan. Joku havahtuu siihen, että jokin lähellä oleva tuttu juttu onkin itselleen ihan uusi maailma.

Edellinen vuosi pääteltiin monissa tunnelmissa. Vuoden lopussa tuntui, että viimeisiin kuukausiin tunkeutui ihan liian paljon kaikkea. Epäonnistumisia ja onnistumisia. Uusia juttuja ja vanhoja rutiineja. Menemisiä ja tulemisia. Tehtäviä ja tutkimuksia.

Yläaste on ollut uutta sopeutumista Esikoiselle, ja kotitalouden tunneillakin sattui harmillisia "Mitäs minä sitten leivon?" -hetkiä, vaikka syksyllä se niin hienosti alkoi. Pelätty vahinkokin sattui gluteenijäämiä sisältävillä riisihiutaleilla. Opettajan vastuu on suuri, koska teini-ikäinenkään ei välttämättä hoksaa kyseenalaistaa opettajan tietämystä eri ruokavalioista. Toivomme, että uudet ohjeistukset tarkkuudesta riittävät ja uusia altistuksia oireineen ei tulisi.

Keskimmäinen jännitti syksyn soittoharrastuksen yhteissoittoesitystä niin paljon, että harjoituksissa käytiin miltei vastentahtoisesti. Kuitenkin, kun harjoitukset menivät hyvin ja esitys oli ohitse, on koko juttu ollutkin ihan mukavaa. Uudet asiat jännittävät usein mahdottomasti. Vanhassa tutussa pysyminen voi olla vähemmän pelottavaa ja turvallisen tuntuista, mutta joskus on kokeiltava uutta, vaikka piparkakkutaikinaohjetta. Oli jännittävää ja jotenkin eksoottista tehdä jotain tuttua uudella tavalla, mutta kun ne levinneet pipariklöntit tuijottivat minua pelliltä, oli huokaistava, että joskus on vain parempi pysytellä siinä missä ennenkin. Lapset olivat onneksi tehneet pipareita jo mummunsa kanssa, joten tilanne ei ollut mikään katastrofaalinen.

Juuri ennen joulua oli Keskimmäisen puolivuosittainen diabetestutkimukseen kuuluva TEDDY-käynti (The Environmental Determinants of Diabetes in the Young). Olemme käyneet siellä mielellämme, koska mukavan hoitajan luona käynnit ovat tulleet jo niin tutuiksi, että käyntejä miltei odotamme. Käynnit ovat menneet omalla tutulla kaavallaan, mutta nyt tuo käynti alkoikin ihan uudella jutulla. Tai pitäisikö sitä sittenkin kutsua vanhaksi tutuksi?

Tutkimukseen kuuluu joka vuotinen keliakiavasta-aineiden tutkiminen. Ne ovat olleet aina negatiivisia, paitsi nyt. Hoitaja selitti amerikkalaisen testin arvon olevan ihan siinä rajoilla, mutta se hyvin mitätön rajan ylitys oli siis positiivinen tulos. Lapsi näytti kuuntelevan, mutta ei sanonut mitään, vaan jatkoi Kuopuksen kanssa kinastelua piirtolevystä. Hoitaja selitti, että katsotaan sitten vuoden alusta, että mitä tutkimuslääkärit päättävät jatkosta.

Kerroinkin joskus, että Keskimmäisellä oli ihottumaa, mistä ihotautilääkäri epäili ihokeliakian mahdollisuutta. Tuo ihottuma kuitenkin rauhoittui ja on pysynyt poissa. Itse epäilen, että syynä olisi ollut ennemminkin sisäilmaongelmainen koulurakennus. Ihottuma hävisi, kun vanha homeinen koulu suljettiin ja lapsi pääsi "evakkotiloihin". Tutkija-osa minussa haluaisi ottaa sisäilmaongelmien aiheuttamat vaikutukset myös huomioon yhtenä mahdollisena ympäristötekijänä erilaisten sairauksien puhkeamisessa, mutta pelkään, että ajatus on ihan liian iso ja kallis otettavaksi suurempaan tarkasteluun, vielä. Tuon ihottuman hävitessä oli hävinnyt myös epäily keliakiasta Keskimmäisen kohdalta. Mitään uutta mahdollista oiretta emme olleet huomanneet, joten verikoetulos oli yllätys.

Tuolta TEDDY-käynniltä autoon päästyämme aloitti Keskimmäinen kyselynsä. "Äiti, onko se varmaa, että minulle tulee keliakia?" "Äiti, voiko sitä jotenkin estää tulemasta?" "Onko keliakiaan keksitty mitään lääkettä?" Kysymyksiä oli paljon. Samalla, kun vastailin parhaani mukaan, niin mietin, että niinkin tuttu juttu kuin keliakia meille on, niin lapselle se oli todellakin iso, pelottava ja uusi asia. Sain selittää koko keliakian ihan alusta lähtien lapselle uudestaan. Vaikka olen itsekin tiedostanut geneettiset riskit, eikä keliakia ole meille mikään kamalan painava taakka, niin tämä uusi ja yllättävä käänne lapsen elämässä sai aikaan murhetta, mikä tuntui puristavan minut pieneksi.

Esikoinen mökötti, kun Keskimmäisen huoli ja suuri pelko HÄNEN sairaudestaan vaikutti loukkaukselta häntä kohtaan. Kuopus puhui keskustelun päälle koko ajan inttäen, että hänelläpä se on vaikeampaa, kun on VILJA-ALLERGIA, ja ei saa vehnätärkkelystä tai gluteenitonta kauraakaan käyttää! Esikoinen huomautti sitten, että kananmuna-allergia yhdistettynä keliakiaan on paljon rajoittavampaa, ainakin valmistuotteissa. Siinäpä sitten yritin saada rauhaa autoon kotimatkan ajaksi. Tyypilliseen tapaansa lapset kyllä pian keksivät lohduttavia asioita, kuten sen, että moni gluteeniton juttu on Keskimmäisestä ollut paremman makuista tai sen, että mahdollisen keliakiadiagnoosin jälkeen ne tietyt hyvät keksit eivät ole vain Esikoisen herkkuja, vaan jaettava ilo.

Elämän uudet mutkat ja vanhat suorat kiisivät ohitsemme ja kaipasimme joululomaa lepäämiseen enemmän kuin koskaan. Joskus on hyvä sulkea mielestä kaikki "pitäisi" -sanalla alkavat lauseet. Emme tehneet lomasuunnitelmia. Emme listanneet tehtäviä ja aikomuksia. Olimme ja otimme päivän vastaan sellaisena kuin se meille sitten itsestään muodostui. Lepäsimme ja keräsimme voimiamme takaisin raskaalta syksyltä.

Vuoden viimeisiin päiviin kuului myös tätini hautajaiset. Elämän rajallisuus tuo niin aikuiselle kuin lapsellekin mieleen monenlaisia ajatuksia. On taas juteltava lasten kanssa kuolemasta ja sairauksista. Tähän ehkä kaikkein parasta "lääkettä", on ruveta muistelemaan menneitä aikoja. Katselimme paljon valokuvia, ja muisteltiin jokainen omia muistojaan niistä kuvista. Lapset tykkäävät kuunnella vanhempiensa lapsuusmuistoja ja muistavat hämmästyttävänkin paljon kaikkia pieniä yksityiskohtia omista taaperoajoistaankin. Uutta vuotta lähdettiin odottamaan, jotta saadaan niitä uusia muistoja.

Olemme koettaneet nyt ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että gluteeniton ruokavalio saattaa olla tulossa tänä vuonna viimeisellekin ei-gluteenittomalla ruokavaliolla olevalle perheenjäsenellemme, joten olemme antaneet hänen herkutella useilla gluteenipitoisilla tuotteilla tavallistakin enemmän. Gluteenia sisältävät tuotteet ovat ostoslistalla niin kauan, kuin lääkäri toisin määrää, jottei diagnoosiin sitten jää mitään epäselvyyttä. Ennen tarkempia tutkimuksia on hyvä jatkaa gluteenin saantia, vaikka sen epäilisikin aiheuttavan jo haittaa lapsen suolistossa. Kakkajutut ovat palanneet keskustelun aiheiksi, kun kyttäämme vanhalla kokemuksella suoliston toimintaa ja muita oireita. Kasvukäyrissä ei vielä ole näkynyt mitään notkahduksia. Tämä äiti huokaisee helpotuksesta, että tämä nurkan takana odottanut uusi yllätys onkin ensijärkytyksen jälkeen se vanha ja tuttu.

 


0

Hyvää alkanutta vuotta!

Joulu meni, mutta piparit jäivät. Teemme gluteenittomia joulupipareita jo hyvissä ajoin joulukuun alussa, ja niitä jaksaa kyllä syödä jouluun saakka. Joulun jälkeen pipareiden menekki kuitenkin laskee. Onko tuttua?

Olen jo monen vuoden ajan jauhanut syömättä jääneet gluteenittomat joulupiparit Runebergin torttujen sekaan, mutta tänä vuonna päätin käyttää niitä juustokakun pohjana. Pipari toimi hyvin mustikan kanssa, mutta toki tähän voi käyttää myös gluteenittomia digestivekeksejä, jos piparin mausteet eivät ole mieluisat.

Tästä gluteenittomasta mustikkajuustokakusta tuli heti perheemme uusi suosikki. Se on raikas eikä mitenkään ylimakea. Ilman uunia valmistetun juustokakun tapaan se pitää kuitenkin tehdä jo tarjoilua edeltävänä iltana, eli maltti on valttia. Kannattaa kokeilla!

Gluteeniton mustikkajuustokakku

Pohja:
150 grammaa gluteenittomia digestivekeksejä tai gluteenittomia piparkakkuja
75 g voita

Täyte:
100 g pakastemustikoita
400 g vaniljatuorejuustoa
1 dl sokeria
2 dl vispikermaa
5 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua

Päälle:
100 g pakastemustikoita
2 dl mustikka- tai mustaherukkatiivistettä
2 liivatelehteä

Tee näin:

Sulata jäiset mustikat hitaasti jääkaapissa tai nopeasti mikrossa tai huonenlämmössä.
Murskaa keksit monitoimikoneessa tai puukauhalla jauhaen. Lisää niihin sulatettu voi.
Laita halkaisijaltaan 20 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja levitä reunoihin ohuesti öljyä. Painele keskiseos vuoan pohjalle.
Soseuta sulaneet mustikat. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.
Sekoita tuorejuusto ja sokeri keskenään, lisää mustikkasose joukkoon. 
Vaahdota vispikerma kuohkeaksi vaahdoksi. Kiehuta sitruunamehu ja liota siihen vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada mehu täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Sekoita kermavaahto lopuksi joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja tasoita.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia ja mielellään yön yli.

Valmista kiille: Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Kiehauta mehu (voit laimentaa täysmehua vedellä suhteessa 1:1) kattilassa ja sekoita vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon. Anna seoksen jäähtyä hetki.
Levitä jäiset mustikat kakun pinnalle. Lusikoi vähän jäähtynyt mehuseos kakun pinnalle.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa vielä pari tuntia tai kunnes kiille on kunnolla hyytynyt.