Olet täällä

5

Ajattelin ilmoittaa lyhyesti myös tänne blogin puolelle: Pieni esikoisemme saapui pian edellisen blogikirjoitukseni julkaisemisen jälkeen melkoisen vauhdikkaasti, täsmällisesti laskettuna päivänä!

Kaikki meni hyvin ja tällä hetkellä olemme jo kotiutuneet. Elämä on ihmeellistä!

Tyttö 2754g ja 51cm, 24.11. klo 16.20.

 

Vauvantuoksuisin terveisin: Niina


2

Edellisestä tekstistäni on vierähtänyt kohta jo kuukauden päivät. Vähän hävettää, mutta samalla olen jollain tapaa ylpeä itsestäni. Se miksi en ole kirjoittanut, johtuu ajasta. Ajasta, mikä on käytetty oikein. Tällä hetkellä prioriteetti yksi on kirjoitukset, korjaan pitäisi olla prioriteetti yksi. Tärkein asia on nyt "minun" hevoseni kuntouttaminen ja Huikkauksen ratsuttamisen edistyminen. Sitten tulee kirjotukset minun pääni sisäisessä järjestyksessä. Aika on siis kulunut hevosten, lukemisen, vapaaehtoistyön ja kuntosalin/lenkkeilyn parissa. Tuntuu jotenkin niin hienolta, että minulla ei ole ollut halua tai aikaa viettää iltojani tietokoneen äärellä. Toinen asia, mikä tuntuu sanoinkuvaamattoman upealta on juokseminen. En ole voinut kahteen vuoteen juosta ilman kipua ja nyt. Vihdoin löysin tavan, jolla voin juosta. Metsässä ja pururadalla. Maasto on niin pehmeää ettei selkäni oireile juoksemisesta. Pahoittelut taas heppakuvista, mutta tuossa on tuo "minun" eläin.

Itse aiheeseen. Olen jälleen pohtinut elämän syviä syntyjä ja totesin, että ruokavaliokorvauksessa on kyse jostakin isommasta kuin vain 23, 60€. Rahanahan tuo normaalituloiselle ei ole mikään kummoinen eikä talous varmasti siitä ole kiinni. Toisin voi olla opiskelijoilla tai eläkeläisillä. En siihen kuitenkaan sen enempää kommentoimaan. Nyt ymmärrän sen. Koska meille ei ole lääkettä, joka estäisi suolinukan tuhoutumisen, me vain syömme eritavalla. Emme me ole sairaita, ainakaan valtion mukaan.. Tiedän, että nyt kuulostaa ristiriitaiselta, sillä kommentoin omia tunteitani edellisessä postauksessa enkä kokenut olevani sairas. Kuitenkaan en ole ainut keliaakikko vaan me olemme yhdessä keliaakikkoja. Koen ruokavaliokorvauksen poiston vähättelynä. Viedäänkö muilta sairailta lääkkeiden kela-korvaukset? Ei. Ruokavalio on meidän lääkkeemme.

Ruokavaliokorvauksen poisto saa minut tuntemaan alennetulta. Minä sairastan vaan keliakiaa. Yleinen gluteenittomuus buumi nuortenkeskuudessa on jo valmiiksi saanut gluteenittomuudesta normaalia ja vahinkoja puhtaasti gluteenittoman ruuansuhteen tuntuu sattuvan. Usein kuulen puolituttujen kanssa syödessä "hei eihän se nyt noin vakavaa ole, syöhän Millakin tota, vaikka siinä saattaa olla vehnää." Ruokavaliokorvauksen poisto kuulostaa sisällä syvemmällä aika rankalta. Meitä verrataan vilja-allergisiin ja sanotaan ettei niitä viljatuotteita ole pakkokäyttää. Senkun syöt 25 porkkanaa. 25g oli meidän kuidun tarpeemme ja terveillä ihmisillä kuidun saantisuositus taisi olla 40g. 

Faktahan on se, ettei kaikki oikeasti tarvitse tätä tukea eivätkä kaikki tarvitse lääkekorvauksiakaan. Mutta ne jotka sitä tukea tarvitsevat, he eivät siitä turhaan taistele. Täältä on helppo huudella ratkaisuja, kuten tuloraja. Tietyn tulorajan alittavat saisivat tuen, mikä saisi puolestani olla vielä kattavampi esimerkiksi 30€ luokkaa. Silloin sillä olisi jo merkittävä taloudellinen vaikutus. Tuo tuki viedään nyt myös opiskelijoilta ja esimerkiksi työttömiltä, mikä voi osalle tarkoittaa sitä riisikakku-elämää tai ruokavaliosta lipsumista. Minulle tämä tarkoittaa opiskelukaupungin valinnan muutosta ja ehkä sivutyötä? Mahdollisesti riisikakku-elämää ja kuitulisää. Toistaiseksi asun kotona, eikä korvauksella ole suurempaa vaikutusta perheeni talouteen. Onhan se kiva lisä, mutta ei meidän taloutemme siihen kaadu. Kuitenkin nyt ei ole kyse pelkästään rahasta, vaan myös meidän arvostuksestamme, josta meillä on myös oikeus pitää kiinni.

Tässä minun pohdintojani. Lopuksi korostan vielä tämän ruokavaliokorvaus-hässäkän tuomia tunteita. Koen, että minua vähätellään, keliakiaa vähätellään. Vielä törkeämmäksi koen sen, miten on ehdotettu viljatuotteiden pois jättämistä. Minun vatsani tarvitsee viljatuotteita, samoin kuin myös monen muun. Jos syön yli kolme normaalikokoista porkkanaa, on minun vatsani kipeä useamman tunnin. Eli hups, en voi syödä 25 porkkanaa. Viljatuotteiden pois jättäminen meni aavistuksen verran "tunteisiin" mielestäni kyseisellä kommentilla ei ollut enää tekemistä ruokavaliokorvauksen kanssa vaan siinä haettiin jo jotain muuta. Korvauksen poiston kanssa on elettävä ja toivottava, että se myönnettäisiin edes eläkeläisille ja opiskelijoille. Kivoja talvipäivien jatkoja, toivotaan ettei tuo lumi lähde ihan hetkeen pois. Olen saanut itse ainakin niin paljon virtaa tuosta valkoisesta ihmeestä.


8

Se oli maaliskuun puoliväli, kun tikussa loisti kaksi iloisen punaista viivaa vessakäynnin jälkeen. Olin raskaana, varovaisesti. Erittäin varovaisesti. Takana oli kaksi keskenmenoa puolen vuoden sisään. Ne olivat saaneet ajatukset laukkaamaan. Mistä johtuu, ettei tämä onnistu? Onko minussa tai meissä jotain vikaa vai onko tämä tosiaan vain huonoa tuuria? En voinut olla miettimättä myös keliakian osuutta keskenmenoihin, vaikka olin ollut jo vuosikymmeniä tiukalla dieetillä ja vasta-aineetkin ovat luonnollisesti nollassa. Tutkimusten mukaan keskenmenot saattavat johtua nimenomaan hoitamattomasta keliakiasta, mutta luonnollisesti sitä tulee miettineeksi kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Keskenmenot ovat yhteiskunnassamme jollain tavalla tabu. Niistä ei puhuta, eikä niihin oikein osata suhtautua. En itsekään erityisesti kuulutellut asiaa, mutta läheisimmät toki tiesivät ja olenkin puhunut ongelmista avoimesti. Yllätyin siitä, kuinka yleisiä ongelmat raskautumisessa tai raskaudessa itsessään ovatkaan.

 

 

Tiesin jo raskauden alkuvaiheessa, että raskauden myötä tulee myös ruokavalioon joitakin uusia muutoksia. Tai oikeastaan, että on ruokia tai ruoka-aineita, joita ei suositella syötävän koko raskauden aikana. Tämä ei tuntunut keliaakikosta enää missään! Tai ehkä kuitenkin vähän, sillä itse olen ottanut kiellot ja rajoitukset hyvinkin tosissani, muiden mielestä varmaan välillä vähän liiankin tosissaan. Keliaakikkona sitä on kuitenkin tottunut olemaan tarkka ja mitäpä sitä ei tekisi raskauden hyvän kulun eteen! En silti voi olla miettimättä tällä hetkellä muun muassa kylmäsavulohta tai vaikkapa vuohenjuustoa erityisellä lämmöllä...

Raskauden puolenvälin jälkeen minulla todettiin sokerirasituskokeessa raskausdiabetes. Arvot olivat hyvinkin korkeat, vaikka söin terveellisesti, olen normaalipainoinen, enkä herkutellut normaalia enempää. Lisää huolta, lisää tarkkailua. Ei haittaa, tänne vaan! Toki tässä vaiheessa kävi taas mielessä keliakian ja diabeteksen mahdollinen yhteys. Kävi myös mielessä, mahdanko tulevaisuudessa sairastua diabetekseen pysyvästi, vai onko tämä vain raskaudesta johtuva ”poikkeustila”. Sain kotiini verensokerin mittaukseen tarkoitetut välineet ja olenkin lähes joka päivä sokereitani mittaillut. Arvot ovat pysyneet hyvinä. Tosin syöminen on otettava nykyään melkoisen tosissaan! Yksikin liian pitkä väli syömisissä ja olosta tulee todella huono ja heikko. Jää nähtäväksi, miten arvot käyttäytyvät raskauden ja synnytyksen jälkeen.

 

 

Hoitamatonta keliakiaa sairastavalla on tutkimusten mukaan suurempi riski ennenaikaiseen synnytykseen tai pienikokoiseen vauvaan. Itse olen käynyt ultrissa hieman useammin, koska pikkuisen kasvu näytti jossain vaiheessa hieman hidastuneen. Arvatkaapa vain, epäilinkö tässäkin vaiheessa keliakian mahdollisuutta pienikokoisuuteen? Kyllä vain! Tosin seuraavassa ultrassa pikkuinen olikin jo ottanut kasvupyrähdyksen ja edelleenkin keliakia on hyvin hoidossa, joten tämänkin teorian voinee osaltani heittää mahdollisesti romukoppaan?

Raskauden aikana on myös erityisen tärkeää pitää huoli vitamiinien, foolihapon, raudan ja kuidun saamisesta. Tähän voisi heittää keliaakikolle erityisen ison huutomerkin! Itse olen koittanut pitää huolta tästä osiosta syömällä monipuolisesti ja muistamalla syödä vitamiineja päivittäin. Sairastan myös kilpirauhasen vajaatoimintaa, joten nämäkin arvot ovat olleet erityisen suurennuslasin alla koko raskauden ajan. Myös rautakuurit ovat välillä tulleet tarpeeseen, eikä hemoglobiiniarvoissa tälläkään hetkellä juurikaan juhlimisen aihetta ole.

Kuulostaapa näin kirjoitettuna hiukan raskaalta, kirjaimellisesti! Olen kuitenkin kaikesta huolimatta nauttinut näistä yhdeksästä kuukaudesta täysillä, vaikka elämä onkin aina välillä heittänyt niin pieniä kuin suurempiakin vastoinkäymisiä eteen matkan aikana. Ja arvatkaapa mitä, huomenna on the day, laskettu aika! Suurin koetus on vielä edessä, eikä tässä vieläkään oikein uskalla huokaista helpotuksesta. Toivottavasti kaikki kuitenkin menisi hyvin...

 

 

Voitte ehkä kuvitella, että täällä alkaa jo vähän jännittää..

 

Terveisin: Niina

Tunnisteet: 
raskaus