Olet täällä

0

Moi! Mä niin rakastan kesää ja sen tuomaa energiaa. Mulla on ollut nyt muutaman viikon ajan kipujen puolesta vaikeampaa ja arki on ollut paikoitellen hyvinkin hankalaa. Rakastan liikuntaa niin paljon ja antaisin kaikkeni jos vain voisin liikkua. Mutta tänään on ensimmäinen melko kivuton päivä puoleentoista viikkoon ja nyt aijon mennä joko lenkille tai vaihtoehtoisesti salille. Jes Jes Jes!

Käytiin heinäkuun alussa J:n mökillä viettämässä mukava kolmen päivän miniloma. Mökistä erikoisen teki sijainti saaressa, ilman sähköä ja vettä. Meidänkään mökillä ei vesi kulje, mutta sähköt toimii. Yksi lisä haaste oli pakastimen puuttuminen. Olin hölmönä ostanut pakastemarjoja, pakaste vihannekisa, jäätelöä ja gluteenitonta leipää. Siinä oli sitten vähän naureskelemista, että mitäs nyt tehdään. Onnekseni meidän tulo päivänä J:n vanhemmat olivat mukana käymässä mökillä, joten jäätelö upposi heti. Muut pakasteet säilyivät tuon kolmen päivän ajan jääkaapissa eikä sen kummempia ruokakatastrofeja syntynyt.

Mökillä on mahtavaa päästä irtautumaan elektroniikasta. Puhelimista irtautuminen teki hyvää myös parisuhteelle ja huomasin kaiken stressin katoavan pikkuhiljaa. On huolestuttavaa miten paljon puhelimet ja tietokoneet vievät aikaa ihmisten keskeisestä kanssakäymisestä. Sovittiin muutmana päivänä, että jätetään puhelimet kiinni ja säästetään siten niiden akkuja. Oli ihan mahtavaa istua auringossa, juoda kahvia, jutella J:n kanssa ja lukea ostamaani lehteä.

Kuvia katsellessa tulee kova ikävä takaisin mökille. 

Tunnisteet: 
mökki

0

Hei ja erittäin aurinkoista torstaita kaikille! smiley

Ajattelin aktivoitua blogin kirjoittamisen kanssa ja kertoa teille heinäkuisesta Tallinnan matkastani. 

Mieheni kertoi järjestäneensä meille matkan Tallinnaan syntymäpäiväni kunniaksi. Pakettiin kuului yö Tallink Siljalla, parit kylpylät ja erittäin hyvät illalliset sekä tietysti yleistä kiertelyä ja ihmettelyä Tallinnan kauniissa vanhassa kaupungissa. 

Olen noudattanut gluteenitonta kasvisruokavaliota (en tosin täysin vegaanista) jo parin vuoden ajan, ja samoin olen saanut 'käännytettyä' mieheni samaan suuntaan ja tilasimmekin laivan Grill Housesta gluteenittomat 'Veggie burgerit', ja annoskoko ei jättänyt kumpaakaan meistä nälkäiseksi! Se oli ensimmäinen kerta kun maistoin mustapavuista tehtyä kasvispihviä, ja yllätyin positiivisesti. Suosittelenkin kaikkia astumaan välillä mukavuusrajojensa ulkopuolelle uusien makuelämysten löytämiseksi. :) 



Nukuttuamme masut täynnä yön laivalla, lähdimme aamulla kohti Tallinnan vanhaa kaupunkia. Onneksi sää oli kauneimmillaan ja saimme nauttia Tallinnasta kesäisin tunnelmin. Ohessa kuvaa Tallinnan torilta :) 

 



Spa:ssa käytyämme löysimme viimein mieheni varaamaan vegaaniravintolaan, Vegan Restoran V:hen, joka on yksi Tallinnan parhaimpia ravintoloita. Ravintola tarjoaa pelkästään vegaaniannoksia, ja lähes tulkoon kaiken listalla olevan sai gluteenittomana. Tässäpä esimerkkejä: 

Alkupalat: 

Pääruuat: (ylempänä näkyy mieheni valitsema seitan-ruoka, mutta seitanhan ei ole valitettavasti keliaakikolle sopivaa)



Ja vielä tietysti jälkiruuat :) (mangojäätelöä mustikoilla ja mansikalla sekä pistaasipähkinällä)

Suosittelen kyseistä ravintolaa lämpimästi: palvelu oli ystävällistä ja itse ravintolan miljöö oli todella kaunis ja tunnelmallinen. 

Helsinkiin palatessani minua odotti seuraavana päivänä mieheni Pâtisserie & Chocolatier Mayra:sta ostama syntymäpäiväkakku hellittelynimelläni 'cutiepai' koristeltuna. blush


Huomasin näin blogi-kirjoitukseni lopuksi, että päivityksestäni tulikin aika kuvapainotteinen laugh Mielestäni tässä tapauksessa on kuitenkin parempi antaa kuvien itse puhua puolestaan. 

Onnellinen syntymäpäiväsankari kiittää ja toivottaa kaikille lämmintä ja herkullista kesää! 

- Tiina 

Tunnisteet: 
tallinna

0

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten keliakia on vaikuttanut elämäntapoihini. Se miten suuresti taudin toteaminen vaikutti ruokailuuni kokonaisvaltaisesti, oli hyvinkin iso harppaus positiiviseen suuntaan. Olen laihtunut, olen oppinut syömään terveellisesti ja monipuolisesti. Ennestään jo liikunnallinen puoleni minussa vahvistui. Nyt olen omatoiminen, en käynyt vain lentopallo treeneissä.

Keliakia motivoi minua hakemaan sitä parhainta oloa, minkä voi fyysisesti saada. Hyvinvointia. Aiemmin söin hyvinkin epäsäännöllisesti ja usein mitä sattuu. Nyt syön tietyn määrän leipää päivässä, ruokailen tietyin väliajoin ja harrastan ainoastaan omatoimista liikuntaa. Voisin sanoa kokonaisvaltaisesti elämäntapojeni olevan aika hyvät. Voi kuulostaa typerältä tai jokseenkin naurettavalta, mutta elän ilman leivonnaisia, karkkeja ja muita teollisia herkkuja. Samoin olen päihteetön enkä syö punaista lihaa. 

Okei jos nyt totta puhutaan, minun kulmakiveni on ruokailuajat. Osaisimpa vaan pitää ne säännöllisinä useammin kuin muutaman kerran viikossa. Samoin hedelmät eli toisin sanoen hedelmäsokeri on koukutukseni. Mulla todettiin muutama viikko sitten sapessa sakkaa ja muuta syytä siihen en löydä kuin hedelmien syönti. En syö punaista lihaa, en rasvaista ruokaa, en käytä edes margariinia. Taitaa joutua nyt hedelmät tarkkailun alaisuuteen...

Haluan motivoida teitä elämään terveellisesti. Olen varma, jos en kärsisi kroonisista selkäkivuista  ja muista psyykkisistä ongelmista, voisin todella hyvin. Niin mahdottoman hyvin, sillä jo nyt huomaan eron, mutta kivun tuoma väsymys ei anna minun nauttia siitä hyvästä olosta ja energiasta. Nauttikaa te siis. Pienet valinnat ovat tärkeitä, viime kesänä lopetin päihteet, loppiaisena lopetin herkkujen syömisen, sokeri koukusta päästyäni loppui lihan syönti. Vähitellen kaikki toimii. 

Tässä avasin siis kiitollisuuttani keliakialle, se herätti paljon keskustelua ja kyseenalaistamista. Oikeasti en olisi löytänyt näitä elämäntapoja ilman keliakiaa. Hyvät elämäntavat ovat nyt äärimmäisen tärkeitä, kun kroppa ei minusta riippumattomista syistä voi hyvin.

Onko teidän kotikaupungeissa saatu nauttia auringosta vai vesisateesta? Täällä Lahdessa on 13 astetta lämmintä ja vettä sataa.


Sivut