Olet täällä

0

Tänään tein sen. Keräsin kaiken rohkeuteni ja päättäväisyyteni. Kaikki alkoi siitä, kun olin kävelykadulla pysähtyneenä ja pengoin reppuani. Eräs mies kysyi minulta "onko sinulla rahaa?" ja tarjosi lippistään. Vieressäni seisoi huonoryhtinen kepistä tukea pitävä mies likaisissa vaatteissaan. Häkellyin suorasta kysymyksestä ja ikäväkseni jouduin sanomaan etten omistanut käteistä juuri tuolloin. Samalla huomasin haavan miehen päässä ja kysyin onko kaikki hyvin. Mies vastasi kaiken olevan kunnossa ja kiitteli huolenpidosta. Niin hän jatkoi matkaa ja minä myös.

Olin menossa R-Kioskille hakemaan Noccoa, sillä edellisillan lääkkeet väsyttivät vielä niin paljon ettei päiväni käynnistynyt ilman kunnon kofeiini annosta. Päästessäni kioskille mietin miestä ja päätin ottaa riskin, ostin mehua ja ruislastuja. Jos olisin edes hitusen varakkaampi olisin halunnut ostaa kunnon täytetyt leivät, mutta ilman opintotukea ja sairauspäivärahaa on varat tiukilla. 

Lähdin kioskilta sekavin fiiliksin ja päätin löytää miehen. Lähdin samaiselle kadulle missä tapasimmekin enkä nähnyt enää miestä. No enpä tuosta lannistunut ja päätin lähteä kiertämään katuja. Hetken aikaa kierreltyäni en voinut uskoa silmiäni, sama ontuva mieshenkilö likaisissa vaatteissaan onki selässään kulki edelläni. Juoksin miehen kiinni ja pysäytin hänet.

Kerroin, että olen aina halunnut tehdä näin ja avasin reppuni. Annoin miehelle juotavan ja ruislastut. Miehen ilme oli ällistynyt. Hän otti juotavan kiitollisena vastaan ja sanoi, että pidä nuo itse, kiitos. Samalla hän ojensi ruislastuja. Muistan ikuisesti miehen ilmeen,

kun hän sanoi: "siunausta sinulle, on upeaa että kaltaisasi ihmisiä on."

Tämän jälkeen toivotin hyvät päivän jatkot ja siunaukset myös hänelle. Kotia kohti kävellessäni mietin vain mikä ajaa ihmiset tuollaiseen tilanteeseen. On niin surullista nähdä kyseisiä ihmiskohtaloita. Jään aivan sanattomaksi. Mutta nyt tein sen, ostin ruokaa kodittomalle. 


0

Oletteko olleet tilanteissa, joissa ei-keliaakikot puhuvat gluteenia sisältävistä ruuista "normaaleille" tarkoitettuina? Esimerkiksi jossain kyläpaikoissa tai ravintoloissa? Olin jokin aika sitten kaupassa etsiskelemässä kylmäaltaasta jotain pakastetuotetta, kun viereeni tuli vanhempi nainen. Kalapuikot olivat tarjouksessa, sekä gluteenittomat että gluteenilliset. Nainen tuli viereeni ja katseli kalapuikkoja ja lopulta kysyi "Nämäkö on meille normaaleille?". Kyllä, ne olivat ei-gluteenittomia. Naisen kysymys herätti minussa hilpeyttä, sillä tiesin, ettei hän tarkoittanut sitä pahalla. Eikä hän aavistanut keliaakikon seisovan vieressään :D

Muiden ihmisten suhtautumisella keliakiaan on useimmissa tapauksissa vaikutusta siihen, kuinka keliaakikko itse suhtautuu sairauteensa tai käsillä olevaan ruokailuhetkeen, jos sellainen on meneillään. Etenkin, mitä tuoreempi diagnoosi on, sitä enemmän toivoo ja tarvitsee tukea ulkopuolelta. Itselleni keliakia on jo vahva osa identiteettiäni ja normaali, lähes huomaamaton osa arkeani, joten vaikka joku dissaisi keliakian maanrakoon, en hätkähtäisi. Ja miksi kukaan niin tekisi? Toisinaan ihmiset päätyvät pitämään keliaakikkoja hankalina, koska joudumme olemaan syömistilanteissa niin tarkkoja, että sen voi helposti ymmärtää väärin, jos keliakian vakavuus ei ole tiedossa. Mutta onneksi kohdalleni ei juurikaan sellaisia ihmisiä ole osunut. Onko teidän ja miten olette tilanteen hoitaneet?

    

Olin keväällä ystäväni ja hänen poikaystävänsä tupareissa. Ystäväni on tietoinen keliakiastani, mutta koin kuitenkin tarpeelliseksi varmistaa, että otanko omat eväät mukaan vai löytyykö tarjoiluista jotakin gluteenitonta. Ystäväni vastasi heti "et ota, p######". Hän piti itsestäänselvyytenä, että tekisi minullekin sopivaa syötävää. Siitä tuli lämmin fiilis ja sain illan aikana nauttia herkullisesta feta-pinaattipiirakasta ja taivaallisesta suklaakakusta muiden vieraiden kanssa. Tuollaiset jäävät hyvin mieleen, vaikka mukisematta olisin omat safkat mukaani pakannut.

Suhtaudun keliakiasta puhumiseen avoimesti, "valistan" mielelläni asiasta tietämättömiä ja kiinnostuneita ja uskon, että suurin osa ihmisistä haluaa ymmärtää ja yrittää parhaansa mukaan luoda ruokailutilanteista stressittömiä keliaakikoille. Koko ajanhan tieto keliakiasta lisääntyy ja sairastuneitakin on yhä enemmän. Mutta yhtä asiaa ihmettelen: aloitan nyt kolmannen yliopistovuoteni ja kuulun kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestöön, jossa on paljon opiskelijoita ja teemme paljon yhteistyötä yleisen kirjallisuustieteen ainejärjestön kanssa, mutta silti taidan olla ainut keliaakikko siellä. Meillä on neljä kertaa vuodessa esimerkiksi nk. vohvelipäivystys, jossa paistetaan vohveleita ja puretaan opiskelustressiä huolirinkien muodossa, eikä siellä koskaan ole gluteenittomia vohveleita, sillä en ainoana keliaakikkona viitsi muiden joutuvan näkemään vaivaa siinä, että gluteenittomia vohveleita voitaisiin valmistaa turvallisesti. Vegaanisia vohveleita sen sijaan löytyy "normaaleille" suunnattujen ohessa ;) Mutta nykyisin ainejärjestömme hallituksen kokouksissa on usein tarjolla myös gluteenittomia keksejä, jos muillekin on herkkuja. Edistystä siis :) 

Keliakiaviikko lähestyy, sitä vietetään 5.-11.9. teemalla "Keksitkö gluteenitonta? Ilahduta ystävääsi!" . Sen tarkoituksena on puhutella erityisesti meidän keliaakikoiden läheisiä ja rohkaista heitä tulemaan tutuksi keliakian kanssa. Kahvipöydän saa helposti katettu maukkailla gluteenittomilla herkuilla! Viedään ilolla ja kannustavin sanakääntein tietoutta keliakiasta eteenpäin ja tuetaan läheisiämme luottamaan itseensä siinä, että he osaavat valmistaa meillekin sopivia maukkaita herkkuja :)

Aurinkoista viikonloppua!

-Nora

 


2

Mun mielestä keliakian paras asia on vertaistuki. Mikään ei tunnu yhtä mahtavalta kuin löytää se toinen keliaakikko tai tuttavallisesti kellu. Tällä hetkellä en tunne ikäisiäni keliaakikkoja lainkaan. Haluaisin niin kovasti löytää toisen 20 iän rajamailla olevan kellun. Itselläni on todella hyvä tilanne sillä kuitenkin oma äitini, serkkuni ja setäni ovat keliaakikkoja, joten en ole yksin.

Tämä saikin minut miettimään, mitä jos olisin ollut alusta saakka yksin? Olen persoonana melko vahva ja en ollut moksiskaan Keliakia diagnoosista tai sen tuomista muutoksista, sillä eiväthän ne ainakaan elämänlaatuani huonontaneet. Päinvastoin löysin paljon hyvää diagnoosista. Vaikka minä en ollut yksin, onko tai oliko joku teistä yksin? Mistä olette vertaistukea hakeneet?

Facebookista löytyy jos jonkin näköistä ryhmää missä voi kysellä ja kertoa tuntemuksistaan, mutta onko se riittävää? Itse olen ainakin sellainen ihminen, että tykkään jutella kasvotusten, tehdä jotain konkreettisesti. En vain täältä näppäimistön takaa. Myös tämä uusi Suunta-verkkopalvelu on tosi hyvä juttu mielestäni, tietoa löytyy ja teillä on mahdollisuus seurata myös meidän bloggaajiemme arkea ja tarnoita.

Suuntaakin mahtavampi asia on marraskuussa järjestettävät Gluteeniton elämä- messut Tampereella. Sinne kokoonnumme kaikki! Vitsi miten siistiä! Ainakin minun mielestäni. Siellä me kaikki ollaan keliaakikkoja, yhtä suurta perhettä. Kukaan ei ole erilainen, ei tarvitse arastella ruokailun kanssa, vaan saa rauhassa kysellä kaikki ruoka-aineet, puhun nyt siis esimerkiksi laktoosittomasta ruuasta, kaalittomasta jne. Mieletöntä, että siellä tosiaan on niitä muita keliaakikkoja. Olen niin innoissani tulossa messuille, toivottavasti nään teitä lukijoita siellä!

Lisää mun ottamia kuvia http://heidik.kuvat.fi/ ja Facebookissa Heidi Korkalainen Photography.


Sivut