Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
0

Hyvää keliakiviikkoa kaikille! Toivottavasti se tuo viimein syksyn vilpoisat tuulet mukanaan ja puhaltaa pois kesän viimeiset rippeet.

Tämän vuoden keliakiaviikon teemana on tunteet; nuo pienet ja suuret aivojen kemialliset hypähdykset, ailahtelut ja tasaantumiset, jotka ohjaavat jokaisena päivänä meidän toimintaamme.

Ihmisen perustunteet ovat ilo, pelko, viha ja suru. Me kaikki koemme nämä tunteet elämämme aikana, toisinaan (ja pahimmillaan) elämä ryöpyttää meidät nämä tunteet lävitse muutamissa tunneissa. Sekä niiden variaatiot.

Kun sain tietää keliakiaviikon teeman mieleeni putkahti nopeasti näiden tunteiden kiertokulku, tietenkin liittyen kolme vuotta sitten diagnosoituun keliakiaan. Hullulta tuntuu, että siitä on niin paljon aikaa ja samalla vähän.

Ja vielä tänään pohdin erilaisia teelaatuja katsellessani; ”Voiko keliaakikko käyttää teetä, jossa on ruiskukkaa?” Tämän sairauden kanssa kysymykset eivät lopu kesken. Onneksi on niitä ihmisiä joilla on vastaukset!

Mutta nyt asiaan. Keliakia ja sen sairastaminen aiheuttaa monenlaisia ajatuksia ja mietteitä. Itse purin omia tuntojani jonkin aikaa sitten näiden viiden perustunteen kautta:

Olen iloinen, että sain diagnoosin, vaikka jouduin sen taistelemaan. Yksi perussairaus tekee minusta vähemmän sairaan, en enää joudu sinnittelemään elintilasta jatkuvien kipujen kanssa. Olen iloinen koska tiedän, että jokainen suupala jonka syön tekee hyvää elimistölleni kakkosaivoille eli suolistolleni. Nyt minun ei tarvitse pelätä että oireeni olivat vain mielikuvitustani. Tuntemus siitä, mitä elmistössäni tapahtuu olikin aivan totta.

Silti pelkään, milloin tapahtuu ensimmäinen kontaminaatio. Kuinka pahat oireet ovat? Missä olen tuolloin? Miten kauan oireet kestävät? Saanko koskaan selville mistä oireet tulivat vai joudunko arvuuttelemaan asiaa aikojen saattojen lävitst? Sairastunko tulevaisuudessa keliakian liittännäissairauksiin. Pelkään, etten koskaan uskalla syödä ulkona kontaminaation pelossa. Pelkään, että keliakia vaikuttaa liikaa sosiaalisiin suhteisiin.

Toisinaan vihaan keliakiaa. Miksi minä? Miksi juuri minulla on tämä sairaus? Miksi juuri minä joudun lukemaan jokaisen ostamani tuotteen selostukset? Miksi juuri minulta viedään ruokavaliokorvaus pois ja toiset saavat sen pitää?

Suru tulee sairauden loputtumuudesta. Sen on elinikäinen kumppanuus, jota en valinnut. Se valitsi minut. Toisinaan tuntuu, että minut on pakko naitettu kumppaniin jota en tunne tai halua tuntea. Olen surullinen, että olen antanut omien pelkojeni haitata syömistäni niin kauan. Olen surullinen, että olen laiminlyönyt ihmissuhteita koska niihin liittyy niin vahvasti suomalainen ruokakulttuuri. Olen surullinen, koska joudun uudestaan ja uudestaan selittämään mitä keliakia on, ja miksi sen kanssa täytyy olla niin sairaan tarkka.

Silti palaan iloisuuteen. Keliakia on pakottanut minut pohtimaan sitä mitä laitan suuhuni. Se on pakottanut minut sanomaan hyvästit niin monelle epäterveelliselle ruualle, jotka tuhosivat elimistöäni armottomasti. Olen iloinen, että moni ympärilläni on rohkaistunut kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota ja huomannut sen parantavan heidän oloaan ja terveyttään. En vaihtaisi keliakiaa pois, en edes ottaisi kenties tulevaisuudessa kehitettävää pilleriä, jolla gluteenia voisi syödä ”turvallisesti” keliaakikon suolistolla.

Palaan myös iloisuuteen, että jaksoin taistella itselleni varmuuden sairaudesta jonka tiesin lymyävän elimistössäni ja sen kautta sain lopulta niin paljon hyviä asioita elämääni.

 


8

pahaa unta. Keliaakikon pahin painajainen todellisessa elämässä on, että hän syö jotain gluteenipitoista. Vahinkoja ei aina voi välttää, eikä varsinkaan läheltä piti -tilanteita. Tämän vuoksi jotkut keliaakikot saattavat jopa välttää julkisissa paikoissa syömistä, kuten ravintoloissa, joissa eri syiden vuoksi kontaminaatioita saattaa tapahtua, vaikka niitä ei pitäisi. Onneksi meillä on aktiivinen Keliakiajärjestö, joka pitää huolen tiedottamisesta eri alojen asiantuntijoille, jotta vahingoilta säästyttäisiin yhä useammin.

Elokuun alussa olin serkkuni häissä, joihin olin saanut kutsun jo puoli vuotta sitten. Siitä huolimatta unohdin ilmoittaa keliakiastani ajoissa, sillä siskoni ilmoitti minut häihin samalla kun itsensäkin, joten asia jotenkin jäi. Pari viikkoa ennen häitä havahduin miettimään, että pitäisikö vähän kysellä, onko häissä tarjolla jotain keliaakikolle sopivaa. Onneksi menuun kuului perunaa, kalaa, kananmunia ja ihan tavallista salaattia, niin niistä sain koottua herkullisen ja turvallisen aterian. Morsian oli pahoillaan, ettei ollut aikaisemmin tiennyt keliakiastani, nyt sen huomioon ottaminen paremmin oli jo myöhäistä, koska menu oli suunniteltu jo kauan aikaa sitten. Ja ymmärrän sen, oma mokani.

Kakun kuitenkin leipoi hänen ystävänsä, joten minulle tehtiin oma gluteeniton suklaakakku. Ja se oli taivaallinen! Tuli todella hyvä mieli, kun itse sulhanen kävi kertomassa minulle, että "tuo kakku on gluteeniton, voit syödä sitä". Ja illan lopuksi hän kysyi, että kai söin koko kakun :D En ihan, mutta olisin kyllä voinut! Niin hyvää se oli.

Ennen häitä näin kuitenkin unta, jossa olin pitopöydässä, enkä ehtinyt katsoa, mitä lautaselleni otin, joten söin paljon gluteenia. Tulin unessani todella kipeäksi. Herättyäni olin ihan varma, että häät olivat ohi ja olin syönyt jotain kiellettyä. Mutta onneksi se olikin vain todella pahaa unta. Ilmeisesti alitajunnassani stressasin jo viikon etukäteen, miten selviän hääruokailusta turvallisesti.

Tässä alkuruoan ensimmäinen annos. Kaikki turvallisesti gluteenitonta. Ja minulle räätälöity gluteeniton suklaakakku näytti näin hyvältä:

Ruokailu siis sujui lopulta hyvin. Onko teillä jotain vastaavanlaisia unia, joista herättyään olette hetken olleet ihan varmoja, että olette pistäneet suuhunne jotain kiellettyä? Niitä sellaisia unia ei ihan joka yö tahdo nähdä!

T. Nora

Tunnisteet: 
gluteenitonjuhlat

0

Hei taasen!

16.8. oli jälleen pitkään odottamani Ravintolapäivä. Helsingissä olen tavannut kiertää Punavuoressa sijaitsevan Ruttopuiston, Espan, Kallion Karhupuiston sekä muita satunnaisia paikkoja joita olen bongannut netistä. On aina yhtä ilahduttavaa kun löytää gluteenittomia ruokia tai herkkuja myyviä kojuja.  Mukavaa vaihtelua kaupan valikoimille ja itse tehty on aina itse tehty :-) 

Tällä kertaa päädyin Ruttikseen ja bongasin sieltä ilokseni Kakkuriihen kojun, jossa myytiin pelkästään gluteenittomia tuotteita. Löytyi suolaista ja makeaa ja hinnatkin olivat kohdallaan. 7,00 eurolla sain tosca-kakkupalan, marjapiirakan palan sekä kirsikkatomaatti-piirakkaa. Palvelu oli ystävällistä ja ilmeisesti en ollut ainoa keliaakikko joka oli löytänyt tiensä kojulle! Klo 16 aikoihin herkut olivat luonnollisesti hiukan vähissä ja ensi kerralla tiedän tulla hiukan aiemmin paikalle vielä runsaamman valikoimman perässä. 



Tarkoituksenani oli jakaa ostamani herkut eri päiville, mutta toisin kävi.. ihan mielettömän hyviä! Suosittelen jokaista menemään rohkeasti kaupungille Ravintolapäivänä ja tiedustelemaan löytyykö gluteenitonta. Itse olen hyvin arka etnisten ruokakojujen kanssa, mutta ehkä uskaltaudun joskus kokeilemaan jotain eksoottisempaakin. 

Millaisia kokemuksia teillä muilla on Ravintolapäivästä? Toivottavasti gluteenittomat paikat lisääntyvät entisestään eikä sopivan syötävän etsiminen ole haastavaa ja aikaa vievää vaan jokainen pääsisi nauttimaan uusista makuelämyksistä ruokavaliostaan huolimatta!

Mukavaa alkanutta syksyä toivotellen

Tiina :)  

Tunnisteet: 
ravintolapäivä

Sivut