Olet täällä

1

Tänään leivoimme kiireessä Henrikin huomisille kaverisynttäreille. Minä, Henrik ja Matilda yritimme tehdä turkinpippuri- ja mansikkamarenkeja eri ohjeita yhdistellen, mutta ne menivät kaikki roskiin. Huoh, tuntien työ. Ei todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä.

Leipomissession jälkeen tein vielä meille pitsaa - kiireessä, koko perheen ollessa jo tosi nälkäinen. Teen joka kerta pitsapohjan eri reseptillä, koska en ole vielä löytänyt täydellistä pohjaa. Äkkiä vain pohja, sitten täytteet: lapsille kinkkua ja ananasta, aikuisille ilmakuivattua kinkkua, aurinkokuivattua tomaattia, mozzarellaa ja rucolaa. Pitsa uuniin, nopea salaatti ja perhe pöytään.

Kaiken tämän keskellä mies pyörähti keittiössä ja tokaisin hänelle, että "en ehtinyt alkaa säätämään mitään gluteenipitsaa". Mies sanoi, että ei se mitään, ei tartte ollakaan. Kun olin tuon sanonut, pysähdyin.

En ehtinyt alkaa säätämään mitään gluteenipitsaa. Vehnäjauhopitsaa.

Aavan diagnoosista on seitsemän kuukautta, ja jo kauan gluteeniton on ollut meille se normaali, se helppo, se tutumpi jo joissain ruuissa. On paljon helpompaa, nopeampaa ja keliakiaturvallisempaa tehdä vain yhdenlainen leipomus. Mies on meillä se pääkokki, ja hänkin tekee kaiken suoraan gluteenittomana.

Pitsa hupeni niin nopeasti, että en ehtinyt ottaa kuvaa. En äkkiä keksi, mistä Aava on joutunut keliakian takia luopumaan, mistä ei löytyisi gluteenitonta versiota. Keksittekö te?

PS. Löytö perjantailta: Punnitse & Säästä myy gluteenittomia pasta-annospusseja ja suklaamuroja!

 

 

Tunnisteet: 
keliakiapitsa

0

Kirkkaanvihreinä loistavat koivut ja nurmikko. Keltainen kukkakeinu, hiekkalaatikossa punaisia ämpäreitä, sinisiä lapioita ja oransseja hiekkamuotteja. Kumisaappaita joka koossa ja kaikissa sateenkaaren väreissä. Vaaleanpunaisia, tummanpunaisia, sinisiä ja monivärisiä kurahousuja ja sadetakkeja.

Villasukat kumppareissa, takkien huput päässä. Kesäkuun loppu 2015, 13 astetta, kaatosade, joka välillä hiipuu pisaroinniksi.

Rengaskeinussa Aava ja paras ystävä Omppu. Äiti antaa vauhtia, koska rengaskeinussa se ei kahdestaan suju. Kaverusten lempileikki lähtee käyntiin keinun heiluessa sateessa puolelta toiselle.

‒ Tää olis gluteeniton!

‒ Tää olis vehnä!

‒ Iik! Tää ei saa koskea siihen vehnään!

Sitten nauraakiherretään ja juostaan hiekkalaatikolle. Äidit löytävät itsensä puun alta sateensuojasta. Lapset kikattavat ja ottavat huput pois, koska ne haittaavat kakkujen tekemistä. Pojat hakevat kuormureilla kakkuja kyytiin. Sitten juostaan isolle kivelle.

Kivellä on lätäkkö. Ongitaan lätäköstä kaloja! Kun muut menevät sisälle lämmittelemään ja laittamaan perunoita kiehumaan, jäävät parhaat ystävät kastelemaan kukkia. Niinhän se Peppikin tekee.


0

Tehtiin pieni vajaan viikon reissu asuntoautolla täältä Tampereelta Savoon. Kävimme Pieksämäellä ja sieltä reissasimme Kuopioon. Juliuksella oli kaveri mukana reissussa.Meidän gluteenittomat ruokailut hoituivat helposti. Auton jääkaappi oli pullollaan kotoa mukaan otettua ruokaa, jota sitten itse valmistimme paikan päällä.

Olimme sopineet, että menemme mieheni ystävälle kylään Kuopioon yhdeksi yöksi. Mieheni oli kertonut, että minulla ja Juliuksella on keliakia, eikä heidän tarvitse tehdä meille mitään ruokia, kun kuljemme jääkaappi mukanamme.

Kun saavuimme perille, niin kahvipannu laitettiin kyläpaikassa porisemaan. Olin jo valmistautunut hakemaan vaniljapullat meille asuntoautosta, kunnes meille kerrottiin, että kääretorttu on tehty varta vasten perunajauhoista, jotta voimme syödä sitä. Voi kuinka siitä tuli hyvä mieli! Juliuksen puolesta erityisesti olin onnellinen, sillä hän pitää kääretortusta paljon enemmän kuin pullasta. Illalla vielä isäntäväki oli varustautunut meitä varten ruokatarjoiluun. Tarjolla oli herkullista uunissa haudutettua porsasta porkkana- ja lanttuhaudassa. Muutenkin kyläreissu oli mukava.

Pojilla oli polkupyörät mukana ja niillä sitten hurauttivat Kuopion keskustaan katsomaan vähän kartsalle. Torilta oli saanut herkullisen pehmiksen gluteenittoman vohvelin kera. Nam, kyllä olis mullekin maistunut. Sen siitä saa, kun ei viitsi lähteä pyöräreissulle.

Kotiin päin tullessamme ei ollutkaan sitten ihan onnistunut reissu syömisen suhteen ABC-asemalla. Tarjolla oli porsasta olutkastikkeessa ja merkitty G. Söimme sitä hyvällä ruokahalulla, kun oli helposti saatavilla noutopöydästä. Mulle sitten tulikin myöhemmin pahat mahaoireet. Olisi sitten pitänyt taas kerran vaan varmistaa varmistamisen jälkeenkin, että on varmasti gluteeniton. Onneksi Juliukselle ei tullut oireita siitä. Harmitti kuitenkin. Mun maha on muutenkin tosi herkkä ärtyvän suolen vuoksi ja maha voi oireilla mistä vaan, niin arvoitukseksi jäi, oliko ruoka sitten gluteenitonta vai ei.

Miksi aina kaikki pitää varmistaa? Miksei voi luottaa merkintöihin? Jotenkin turhauttavaa. Eikö teistä muistakin jatkuva varmistaminen ole stressaavaa ja rasittavaa? Aina saa jonossa aiheuttaa ruuhkaa kysymysten vuoksi. Olisi niin mukava voida vain luottaa. Toiveajattelua kai.

Ilmat suosivat meitä ihan kivasti, vaikka kesä onkin ollut vähän mitä on. Naamaankin sai vähän rusketusta.

Kiva on aina lähteä reissulle, mutta vielä mukavampi on palata kotiin. :)

 

 


Sivut