Olet täällä

0

Kuva ei nyt kyllä tee oikeutta tälle ihanuudelle, jolla herkuttelimme pääsiäisenä. Nappasin ohjeen netissä surffatessani Maku-lehden Lunni leipoo -blogista ja kehittelin siitä gluteenittoman version. Paljon ei tarvinnut kehitellä, sillä valkosuklaan lisäksi kakun pohjaan tuli vain desi jauhoja, ei muuta. 

Ohje on todella yksinkertainen. Vain kakun pohja paistetaan uunissa, täytteen annetaan hyytyä yön yli kylmässä. Minä vuorasin irtopohjavuoan elmukelmulla: hyväksi havaittu keino, jonka avulla kakku on helppo nostaa tarjoiluastiaan ja ujuttaa sitten kelmu alta pois.

Vinkkinä mainittakoon, että minulla jäi tuo valkosuklainen pohja hieman liian pieneksi. Katso siis, että levität pohjataikinan todella huolellisesti vuoan pohjalle, sillä se ei sieltä kyllä leviä itsestään, vain kohoaa.

Ajattelin heti, että pohjaa voisi hyvin hyödyntää muissakin kakuissa, vaikka marjapiirakan pohjana. Pitääpä kokeilla!

 


0

Elämä on näyttänyt taas ilojaan ja surujaan. Olemme miettineet niin kuolemaa, kuin myös syntymää. Kaikkiin näihin tapahtumiin on aina liittynyt myös makuja. Ruoka kulkee meidän mukanamme elämässä, koska pitäähän jokaisen syödä elääkseen ja välillä ihan tuntuu, että elän syödäkseni, niin mukavaa on kokkailla ja syödä hyvää ruokaa. :) Maut jäävät monesti muistoihimme ja myöhemmin jotain tapahtumaa tai vierailua mieleen palauttaen, tulvii muistoistamme yleensä myös makuja. Mummon täydellinen mansikkahillo kovalla parafiinikuorella, naapurin Matin keittämä kalanpääkeitto ja neljänviljanvelli Primavera-lautasella palautuvat hetkessä mieleeni lapsuutta muistellessani. Maut voivat tuoda myös huonoja muistoja. Ala-asteen ruisjauhoilla paneroidut silakkafileet. Niistä vielä tänäkin päivänä muistan pelon vanhaa opettajaani kohtaan, kun hän pakotti syömään jo kerran lautaselle pulauttamaani (koetan sievistää sanani..) ruotokasaa. Ynf!

Myös omilla lapsillani muistoja kertyy makujen kautta. Makuja, joiden jälkeen on oltu kipeänä ja makuja, jotka tuovat takaisin ilon onnistuneesta leivonnaisesta tai mukavasta tapahtumasta. Esikoinen maistoi muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa kokista. Saman päivän yönä alkoi mahatauti. Esikoista ei saanut kokispullon lähellekään sen jälkeen. Vasta viime vuonna makeanhimo voitti mahatautimuiston ja tuo musta juoma on maistunut erikoistilanteissa, kuten synttäreillä. Monet kodin ulkopuolella tarjolla olevat leivonnaiset tuovat Esikoiselle mieleen ne muutamat vahinkoaltistukset, joko gluteenista tai kananmunasta. Varuillaan, kuin kissa koirapuistossa, hän miettii tarkkaan uskaltaako kokeilla uusia makuja. Jokaisen maut ovat omiansa. Toiset tykkää ja toiset ei. Samainen Esikoinen on nyt vihainen erään valmistajan muutettua riisipiirakoiden reseptiä. Hän kuului siihen harvinaiseen vähemmistöön, joka tykkäsi kovansitkeästä kuoritaikinasta ja täytteen vähäisyydestä. Nyt nuo riisipiirakat ovat vain yhtenä lapsuusmuistona, eikä itsepäisyys ole vielä antanut muodostaa uutta makumuistoa uusista piirakoista.

Helmikuun lopussa olimme mummoni hautajaisissa. Lapsille tämä "viittä vaille sata" -vuotias isomummo oli sellainen ikuisuusikoni, jonka kuvitteli elävän ihan aina, mutta niin vain hänenkin aika koitti lähteä keskuudestamme. Keskustelimme lasten kanssa elämän rajallisuudesta ja muistelimme niitä vierailuja isomummon luona. Lapset muistaa kiikkutuolin natinan, tarttuvan naurun ja kettukarkit. Siunaustilaisuus oli kaunis ja rauhallinen. Kuopuksen mielestä hieman liiankin rauhallinen, koska lapsemme olivat miltei ainoat lapset muistotilaisuudessa. Meidän mielestämme myös nämä surullisetkin tapahtumat kuuluvat elämään, ja on vain itsestäänselvä asia, että lapsetkin tulevat kunnioittamaan tätä tilaisuutta. Sievät kukat lumen keskellä, havujen peittämän kummun päällä, jäi kauniiksi muistoksi kirpeässä talvisäässä.

Muistotilaisuudessa saimme hyvää kermaista kalakeittoa ja erikoisruokavaliot oli myös jälkiruuissa huomioitu, jopa meidän kananmuna-allerginen keliaakikkomme. Kuopukselle olimme kotoa ottaneet mukaan omaa evästä, kuten yleensäkin. Viljattomat keksit leivoimme hautajaispäivän aamuna. Hetken kyllä mietin, voiko muistotilaisuudessakin mennä kyselemään tarkemmin gluteenittomuudesta, mutta ajatus siitä, että muisto hautajaisista säilyisi ehkä hieman kauniimpana ilman mahakipuja, sai minut hiippailemaan keittiöön. Kalaliemikuutioiden gluteenittomuudesta kysellessäni sain perinteisen kummeksuvan kysymyksen, että "Pittääkö sellainenkin tietää?". Rauhallisesti huokaisin ja vastasin kyllä, jonka jälkeen selitin miksi. Toivon, että kyselyjeni jälkeen seuraavan gluteenittoman kyselijän ei tarvitse huokailla vastauksille, muuten kuin helpottuneesti.

Hiihtoloma koitti sopivasti surullisten aikojen jälkeen ja oli aika ihan vain rentoutua ja unohtaa hetkeksi arki. Säät eivät niin kovasti meitä hellineet, mutta me hellimme siitä edestä toisiamme. Herkuteltiin hyvällä ruualla, leivottiin herkkuja, viihdyttiin pitkään pyjamoissamme ja ulkoiltiin. Perheen keliaakikot eli isä ja Esikoinen kävivät viettämässä keliaakikkojen spesiaaliaikaa läheisellä mäennyppylällä. Esikoinen sai ensimmäistä kertaa kokeilla laskettelua. Muropatukka oli välipalana taskussa, mutta eihän sitä maltettu missään välissä syödä! :) Esikoinen ei ole koskaan niin välittänyt hiihtämisestä, mutta lasketteluinnostus paistoi kasvoilta ihan koko kotimatkan.

Lomien jälkeen taas arkea hetken aikaa ja sitten olikin jo Keskimmäisen syntymäpäiväjuhlat. Seitsemänvuotias halusi ensin ihan vain perhejuhlat, mutta viime tingassa muutama tuttu ja turvallinen kaveri ehdittiin kutsua juhlimaan. Kakusta oli tällä kertaa toive, että "Se kans olisi hyvää!". Eli ensimmäistä kertaa synttärisankari sai kakun, mikä ei käynyt aivan jokaiselle. Tavallisesti meidän the synttärikakku on oikea tontontonton.... eli maidoton, munaton, gluteeniton, viljaton, manteliton, jne. Nyt sankari sai kakun, mikä oli "vain" laktoositon, pähkinätön, manteliton ja viljaton. Kananmuna-allergiset, kuten Esikoinen, saivat sitten makoisaa suklaapiirakkaa kakukseen kaiken muun sopivan tarjottavan kera. Esikoinen mietti hetken kananmuna-allergiaansa, mutta tuumasi, että hänen synttärit kyllä tulevat vielä ja siellä hän on pääosassa ja saa valita kakkunsa.

Kuopus sai maistaa ensimmäistä kertaa varsinaista täytekakkua, mutta typerä äiti (minä siis) oli tehnyt sellaisen virheen, että täyte oli ihan pinkkiä. Kuopus EI tykkää pinkistä väristä eikä auttanut kuin katsoa, kun kinuskikuorrute ja hieman kermavaahtoa katosi suuhun, mutta loput jäi syömättä. Alanpa siis suunnitella sinistä tai vihreää täytekakun täytettä heinäkuisiin 4-vuotissynttärijuhliin. :)

Pääsiäisviikko on alkanut. Sunnuntaina lapset kävivät virpomassa ja tottuneesti jakoivat palkkansa siten, että jokainen sai jotain mitä pystyivät syömään ja loput annettiin sitten papalle. :) Lakupötköt kelpasivat Keskimmäiselle, gluteenittomat suklaamunat Esikoiselle ja Kuopus sai vaihtaa äidin herkkukaapista löytyviin sopiviin herkkuihin kaikki epäsopivat. Hieman kettukarkkien kohdalla kuultiin inttämistä, että "Kyllä VARRRRMASTI sopii, kun mummo ne antoikin!!", mutta hetken muistelimme glukoosisiirappien aiheuttamaa mahakipua ja ripulia, jonka jälkeen karkit vaihdettiinkin mielellään sopivampiin. Kaupassa nämä suklaamunat ja muut erikoiset sesonkiherkut syynätään tarkasti läpi, josko jotain uutta ja sopivaa olisi ilmestynyt markkinoille. Gluteenitonta mämmiä ihastelin eilen lähikaupassa, mutta hinta oli vielä sen verran hurjahko yhden ihmisen herkuksi (meillä kukaan muu ei sitä söisi, kuin minä), joten rove jäi vielä kauppaan. Ehkä pääsiäisen jälkeen löytyisi yksi punaisella tarjouslapulla varustettuna...? Toivotaan! :)

Makuja ja muistoja. Makumuistoja. Kalakeitosta tulee nyt jonkin aikaa hieman surullinen olo, mutta vaaleanpunaisesta kakuntäytteestä ja kinuskista muistellaan hauskoja syntymäpäiväjuhlia. Suklaamunia ja mämmiä kohti ollaan menossa. Takapihan lumihevosen hiljalleen sulaessa kevätauringossa, mietimme, että mitähän muita makumuistoja onkaan vielä tulossa, gluteenittomasti tottakai! Ehkäpä se uusi riisipiirakkakin vielä maistetaan... laugh


4

Seurasin ja kirjasin helmikuussa ylös perheemme ruokamenoja. Toki minulla oli siitä jonkinlainen käsitys jo ennalta, mutta oli todella avartavaa kirjata ylös kaikki menot, eritellä sieltä ruoat ja muut päivittäistavaratuotteet ja tietenkin erityisesti gluteenittomat tuotteet.

Meidän nelihenkisen, urheilevan perheemme ruokaan kului helmikuun aikana 790,58 e. Noudatin ihan normaaleja ostosrutiinejani ja ostin paljon tarjoustuotteita. Minulla on tapana ostaa esimerkiksi gluteenittomat leivät 30% alennuskorista, paloitella valmiiksi annospaloiksi ja laittaa pakkaseen. Leivon leipää myös itse. Käyn pääosin K-ruokakaupoissa, joista varsinkin Citymarketista löytyy aina useita gluteenittomia tarjoustuotteita. Tosin onhan tuo naurettavaa, että ostan itselleni 750 gramman kaurahiutalepaketin reilusti alle eurolla, kun tyttäreni vastaava kilon gluteeniton kaurahiutalepaketti maksaa 4,89 e. 

Kaikista säästötoimistani huolimatta yhden keliaakikon ja toisen FODMAP-diettiä noudattavan perheessä gluteenittomiin tuotteisiin meni kuukaudessa 115,08 e. Aika paljon siis. 

Nyt kun tuo keliaakikon ruokavaliokorvaus poistui vuoden alussa, näkyy se erittäin selvästi ainakin meidän perheen rahapussissa. Vuonna 2014 tehdyn hintaselvityksen mukaan keliaakikolle koituu kuukaudessa keskimäärin 68 euron ylimääräiset ruokakustannukset. Näyttää selvitys olevan hyvässä suhteessa tuohon omaan laskelmaani, se kun käsittää kaksi henkilöä. Olihan 23,60 euroa kohtuuttoman vähän tuosta keskimääräisestä kustannuksesta, mutta kuitenkin sentään jotakin.

Harmittaa vietävästi kaikkien keliaakikkojen puolesta. He kun eivät ole sairauttaan valinneet, mutta joutuvat sen seurauksista kärsimään monin tavoin koko loppuelämänsä, myös rahallisesti.

Siksi toivonkin nyt gluteenittomia tuotteita valmistavien uusien yritysten esiinmarssia ja sitä mukaa tarjonnan ja kilpailun lisäämistä, ehkä se saisi meidän kuluttajien maksamia kustannuksia vähän alemmaksi. Siihen asti käytän kyllä hyödyksi kaikki mahdolliset tarjoukset, joita ruokakaupat onneksi nykyisin osaavat kohdentaa käsittämättömän hyvin. Laittakaa kauppiaat edelleen niitä gluteenittomien tuotteiden kohdennettujakin tarjouksia vaan tulemaan!