Olet täällä

allergiat

2

Kevättä ollaan saatu tänä vuonna odottaa pitkään. Auringolla on vieläkin lumensulatustehtäviä kesken pihallamme. Luottamus kevään ja kesän tulemiseen on ollut koetuksella. Vielä eilenkin saimme lumisadetta epätoivoisesti paikka paikoin vihertämistä yrittävälle nurmikolle. Linnut tuntuvat katselevan ikkunasta sisälle höyheniään pörhistäen. Katse saa minut tuntemaan petturiksi. Ei täällä olekaan vielä lämmintä. Anteeksi!

2

Tällä kertaa ajattelin kertoa meidän perheen nuorimman jäsenen viljattomasta elämästä. Hänen syynsä gluteenittomaan elämään on vilja-allergia. Ainakin tällä hetkellä. Vilja-allergiasta on mahdollista (toivottavasti) parantua, toisin kuin keliakiasta. Sitä odotellen, tässä siis juttua Kuopuksesta.

2

Hei! Tässä aloittelen tätä bloggaamista ihan ensimmäistä kertaa. Monia kertoja olen kyllä miettinyt, että kuinka olisikaan hauskaa kirjoitella kaikesta maan ja taivaan välillä. Perhe-elämästä, arjesta ja juhlasta. Keliakiasta ja allergioista. Tarjota vertaistukea toisille väsyneille äideille. Lukuisia blogeja olen itsekin lukenut, yleensä yön hämäryydessä, silmät väsyneinä kännykän näyttöä tihrustaen. Etsien sitä lohduttavaa tunnetta. Tunnetta, että emme ole yksin selvittämättömien tai jo selvitettyjenkin oireiden täyttämien öiden ja jättisuurten silmäpussien kanssa.

Tilaa syöte RSS - allergiat