Olet täällä

2

Keliakian liitännäissairauksia, eli sairauksia, joita esiintyy enemmän keliaakikoilla kuin muilla on muutamia. Yksi näistä on ongelmat kilpirauhasessa. Niin myös minulla.

Palataanpa ajassa taaksepäin muutamia vuosia. Oli kevät vuonna 2011. Elämäntilanteeni oli vakaa, mitään kovin stressaavaa ei ollut näköpiirissä, kun minuun iski yhtäkkiä paha unettomuus. Muutaman viikon kärvistelin, mutta mikään ei muuttunut. En yksinkertaisesti nukahtanut ja jos nukahdin joskus aamuyöstä, oli uni pinnallista ja katkeilevaa. Oli pakko mennä lääkäriin, olin erittäin loppu. En ymmärtänyt, mikä tähän oli syynä. Muistan vain, että koko lääkärin aula näytti usvaiselta ja pyöri silmissä, olin niin väsynyt. Lääkäri kyseli stressistä ja määräsi nukahtamislääkkeitä. Pakkohan se oli sellainen ottaa. Nukahtamislääke kuitenkin väsytti entisestään, eikä uni ollut normaalia. Ehkä niihin kestää tottua, mietin silloin.  En kuitenkaan jaksanut totutella, enkä halunnut jäädä koukkuun. Jossain vaiheessa tilanne sitten tasoittuikin ja nukuin monta kuukautta hyvin. Unettomuus jäi kuitenkin kaivelemaan mieleen, mistä ihmeestä se tuli?

Vuoden lopulla alkoi tulla muitakin outoja oireita. Hiukset katkeilivat, iho oli kuiva. Olin vaatekaupan sovituskopissa peilaamassa ja käänsin peiliä niin, että näin vaatteen takaosan. Samalla huomasin pitkien hiusteni karmean kunnon: Iso tukko keskeltä katkenneita. Käytän myös usein piilolinssejä ilman mitään ongelmia. Linssitkin alkoivat tuntumaan huonoilta ja silmien pinta halkeili kuivuuden vuoksi. Nukkumisongelmatkin tulivat takaisin ja paino alkoi salakavalasti nousta. Olin väsynyt.

Jossain vaiheessa pääsin käymään työterveydessä, joka määräsi laboratoriokokeita. Olo tuntui huonolta ja mielikin oli maassa. Mietin erilaisia sairauksia, jossain vaiheessa kuvittelin olevani jo masentunut. En osannut kuvailla, millä tapaa olo on huono. Se oli kuin iso vyyhti ja yksinkertaisesti tuntui, että mikään ei vain toimi!

Labratesteistä soitettiin kotiin: ”Kaikki on ihan viitteissä, ei tarvetta ottaa lisäkokeita! Pärjäile! Moi!” Tästä alkoi itsenäinen asioiden selvittely. Kaikki ei tosiaan ole ok. Pyysin saada verikokeiden tulokset itselle ja aloin selvitellä asiaa. Monet oireistani täsmäsivät kilpirauhasongelmiin. Arvot olivat juuri ja juuri viitteissä, mutta hetken selviteltyäni asiaa sainkin tietää, ettei ne missään nimessä ole hyvät. Kotikaupungissani kukaan ei ottanut oireita tai arvoja tosissaan, päätin etsiä apua muualta. Eräs päivä lähdinkin Helsinkiin  arvostetun endogrinologin vastaanotolle. Hän oli ensimmäinen, joka kuunteli ja alkoi hoitaa oireita arvojen orjallisen kyttäämisen sijasta.

Palasin kotiin odottavin mielin Thyroxin-reseptin kera. Nopeasti tilanne alkoikin muuttua. Kärsin edelleen satunnaisesti unettomuudesta, mutta muut oudot, selittämättömät oireet alkoivat kadota. Elämä alkoi taas tuntua elämisen arvoiselta. Muutaman kuukauden jälkeen tuntui kuitenkin, että oireet tulivat takaisin, arvotkin heittelehtivät. Lääkitystä jouduttiin säätämään, tämä voisi kestää kauan.

Keväällä 2014 olo tuntui vihdoin normaalilta. Lääkitys alkoi olla balanssissa ja oireet melko vähäiset. Labroissa käyn edelleen usein, noin neljän kuukauden välein, jonka jälkeen lääkitystä säädellään voinnin ja arvojen mukaan.  

Olen monesti miettinyt, miten jaksaisin, jos en olisi itse ollut aktiivinen. Jos en olisi lukenut netistä muiden kokemuksista ja suosituksista ja jos olisin vain luottanut sokeasti lääkäriin, joka puhui viitteissä olevista arvoista. En edes halua tietää.

Kommentit

Tuo on uskomatonta, miten tuijotetaan vain veriarvoja! Ihmisen oma kokemus ja juuri nuo oireet, kertovat paljon enemmän tilanteesta. Onneksi jaksoit taistella diagnoosin!
Ei kuulosta mitenkään helpolta! Onneksi pidit pintasi. Tsemppiä jatkoon!

Lisää uusi kommentti