Olet täällä

0

Kesä 2018 on hellinyt meitä aivan käsittämättömillä lämpötiloilla ja hellepäivillä. Kun celsiuslukemat nousivat liian korkeiksi yleiselle jaksamiselle, koin hyväksi ideaksi lähteä merelle veneilemään. Samalla Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla veneillessäni oli hyvin aikaa tarkistaa vierasvenesatamien gluteenittomien annosten tarjonta.

Tarjonnan määrä yllätti

Tarkkojen tutkimustulosteni pohjalta voin todeta, että meille gluteenitonta ruokavaliota noudattaville on tarjolla yllättävän paljon syötävää monissa Saaristomeren vierasvenesatamissa.

Esimerkiksi ravintola Kamu Paraisilla tarjosi hyvin gluteenittomia vaihtoehtoja. Suurimpana yllätyksenä tuli, että jopa pizzaa ja burgeria saa gluteenittomana. Ravintola sijaitsee aivan vierasvenesataman läheisyydessä ja on kokeilemisen arvoinen.

Myös Nauvon vierasvenesataman pizzeria Najadenissa ja ravintola L´Escalessa sekä Houtskarin Näsbyn vierasvenesataman ravintola Skagenissa gluteenitonta ruokavaliota noudattava löytää hyvin itselleen sopivaa syötävää.

Iniön Norrbyn vierasvenesataman kaupasta löysin gluteenittomia kaurahiutaleita, granolaa, pastaa, leipää ja jopa mutakakkua pakastealtaasta. Täytyy todeta, että valikoiman laajuus yllätti erittäin positiivisesti.

Venereissumme suuntautui myös Ahvenanmaan saaristoon. Tällä Suomen ainoalla itsehallinnollisella maakunnalla on myös paljon tarjottavaa gluteenittomille ruokailijoille. Maarianhaminan itäsataman (MSF) läheisyydessä sijaitsevat laivaravintola F.P. von Knorring, Pizzeria Diablo sekä kahvila Bagarstugan tarjoavat valikoimissaan useita gluteenittomia vaihtoehtoja.

Lappon vierasvenesatamassa, Ahvenanmaan Brändössä, Ravintola Galeasen tarjoaa valikoimassaan myös paljon gluteenittomia annoksia. Lisäksi sataman ruokakaupasta löytyi elintarvikkeita gluteenittomana, ainakin leipää ja pastaa.

Ahvenanmaalla veneillessäni pääsin mukavasti harjoittamaan myös ruotsin kielen taitoani. Jos toinen kotimainen ei kuitenkaan luonnistu, niin ravintoloiden ja kauppojen henkilökunta palvelee yllättäen mieluummin englanniksi kuin suomeksi.

Vaikka vierasvenesatamat ympäri saariston tarjoavatkin hyvin vaihtoehtoja myös gluteenittomasti, kannattaa veneilemään lähtiessään aina varata mukaan myös omat eväät.  Ikinä ei voi olla varma, millainen tarjonta valitsemassasi pysähdyskohteessa onkaan. Ja oma juttunsahan on toki myös se veneessä ruokailu.

Jos ei ole mahdollisuutta veneillä itse, niin saaristossa liikennöi useita yhteysaluksia. Yhteysalusten reiteillä näkee ainutlaatuisen saaristomme lähes veneilijän silmin.

 

Toivottavasti kaikki ovat nauttineet tästä ennätyksellisen lämpimästä kesästä sen arvoisella tavalla! Mukavaa elokuuta jokaiselle!

- Kasper

 

Lisää uusi kommentti