Olet täällä

11

Heippa. Olen useaan otteeseen joutunut eräällä sukulaisellani tilanteeseen, jossa minulle yritetään väkisin tuputtaa tavallista ruokaa. Sanat maistahan nyt edes vähän ja no sylkäiset sitten vaan pois ovat todella tuttuja. Se ahdistaa minua. He eivät ymmärrä ettei maistaminen tai sylkäisy pois ole vaihtoehto. 

Joudun siis jokainen kerta selittämään tilanteen ja sanomaan, että en voi syödä tavallista ruokaa. Minulle oli hankittu kaupasta "gluteenittomia" tai ainakin heidän mielestään gluteenittomia tuotteita. Alkuun luotin, että tottakai kaupasta ostettu on gluteenitonta, kunnes eräänä kertana vieraillessani heidän luonaan päätin lukea itse pakkausselosteen. Noh, ohrahan sieltä paljastui. Olin siis aiemmilla kerroilla syönyt gluteenia sisältävää ruokaa ja ihmetellyt voimakkaita oireita kotona. 

Viimeisin vierailukerta oli kaikista stressaavin. Sain jatkuvasti kehotuksia maistaa tavallista ruokaa tai herkkuja. Gluteenittomia herkkuja oli tarjolla, mutta olen vuoden mittaisessa herkkulakossa niin kieltäydyin niistäkin. Minulle oli leivottu gluteeniton voileipäkakku, jonka syömisestä olisin halunnut kieltäytyä. Tiesin, että valmistusprosessissa kakun sekaan on varmasti joutunut gluteenia sisältäviä tuotteita. 

Pahinta tilanteessa oli se, että minua paheksuttiin kun kieltäydyin syömästä tavallista ruokaa. Katse, jonka sain aina vastatessani kieltävästi ei tuntunut hyvältä. Ei tämä minun vikani ole etten voi syödä niinkuin monet muut. Eikä ole oma valintani. Onko kenellekkään mulle käynyt niin, että teitä ei ymmärretä? Miten reagoitte asiaan?

 

Kommentit

Onpa aika tuputusta. Kannattaa olla tiukkana. Minusta sanonta "sairaantarkkaa" ja "murunenkin on liikaa" ovat hyviä. Olen ottanut tavaksi opettaa ihmisiä, vaikka se varmasti ärsyttää. "Ei samalle lautaselle, oma levite, ei samalla veitsellä jne. Olen ollut tarkka, siltikin joskus vatsaa vääntää. Oma eväs on hyvä ratkaisu, vaikka joutuukin hienohelman maineeseen. Tästä aiheesta voisivat kaikki varmaan kirjoittaa pitkän jutun.
Täytyy ensikerralla ottaa omat eväät ja jättää muuten syömättä kylmän viileästi. Kiitos kommentista!
Ota ihmeessä omat eväät mukaasi seuraavalla kerralla ja ei kannata välittää toisten tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä.
Täytyy ottaa. Olen yleensä niin vieraskorea etten kehtaa. Oma terveys on tärkein.
Kyse on sairauden hoidosta eikä nirsoilusta. kunhan sen itselleen pitää kristallinkirkkaana selviönä, niin jaksaa paremmin. Ymmärrän hyvin miltä tuntuu olla vieraana. Edesmennyt svärmor tuumi, että olemme hankalia kun olemme puolison kanssa niin nirsoja, hänellä laktoosi-intoleranssi ja ruoka-aineallergioita ja minulla keliakia ja 1-tyypin diabetes. Tapaan itse aina varata laukkuun varalle jotain mukaan, jos siltä näyttää, että ei ole syötävää ja haluan jotain kahvin kanssa. Muuten olemme helppoja vieraita toinen meistä juo kahvia ja toinen teetä, pärjäämme mainiosti ilman särvintä!
mäkin olisin mielelläni ilman ruokaa kuin söisin epävarmuudella "gluteenitonta".
Sukulaisilta itsekin olen saanut kommenttia että eihän siinä ole kuin vähän sitä, maista nyt vain. Tai ei suostuta kertomaan mitä jonkin sisältää. Välillä tekisi tosissaan mieli kieltäytyä tietyissä paikoissa syömästä tarjottavia kun epäilyttää vahvasti että joukossa voisi olla gluteenia (vaikka vain huolimattomuutta ottimien kautta mutta kuitenkin). Siinä kohdin koen vahvaa pistosta siitä onko minulla oikeus kieltäytyä kun takiani on kuitenkin nähty vaivaa. Usein tunnen itseni luulosairaaksi.
Sama ongelma minulla, kun mua varten on erikseen leivottu ja ostettu gluteenittomat tarvikkeet. Niin vaikea sanoa ei.
Tämä on valitettavan tuttu tilanne. Ei enää sukulaisissa monen vuoden perehdytyksen jälkeen, mutta muualla. Olen oppinut olemaan sairaan tarkka. Tässä tapaus parin viikon takaa. Tapahtui erään herkullisia gluteenittomia tuotteita leipovan leipomon kahvilassa, jossa tarjoillaan normituotteitakin. Kassalla oli uusi täti, jolla oli monta uutta asiaa opeteltavanaan. Edessäni jonossa oli syntymäpäivätilausta tekevä ja ristiäiskakkujaan hakeva. Ja taakseni kertyi kylän äijiä päiväkahville. Naaman kurtuista päätellen jo Kelan palkkalistoilla ja kiireet sen mukaiset. Ja sitten olin minä. Otin pakastimesta gluteenittoman, herkulliseksi tietämäni pizzan sulatettavaksi kahvin kera. Touhukas täti oli ajatustakin nopeampi, ja koppasi pizzan niiden samojen pihtien väliin, joilla hän hetkeä aiemmin oli järjestellyt ruisrevittyjä riviin. Kerroin rauhallisesti, että valitettavasti en voi enää syödä sitä pizzaa, kun se on nyt saastunut, otin uuden pizzan ja pyysin asettamaan sen mikroon ilman saastutusta. Täti oli epäuskoinen, mutta toimi toivomallani tavalla. Sitten pyysin kahviin laktoositonta maitoa. Kaikkeen tähän meni korkeintaan kolme minuuttia, ja jono takanani oli kuuden hengen mittainen. Kahvimaito lienee ollut se viimeinen pisara. Joku ukonköntsikäs nimittäin tuumasi hieman liian kovaan ääneen, että voi voi, kun se nyt on olevinaan tarkkaa. Eipä tiennyt ukkorukka, minkä luennon keliakiasta hän sai! Avasin savokarjalaisen sanaisen arkkuni. Sitten nautin rauhassa hyvän kahvin ja herkullisen pizzan. Kahvin jälkeen menin vielä haastattamaan kahvilan tätiä. Hän olikin sillä välin käynyt sivistämässä itseään leipomon puolella. Meillä oli hyvä keskustelu, ja luulenpa muiden keliaakikkojen saavan siinä kahvilassa hyvää ja asiantuntevaa palvelua herkkujen lisäksi. Ja entäs se ukkoparka sitten? No, jos ei muuta muista, niin varoopahan seuraavalla kerralla sanojaan. Ja tietää, että keliaakikko en ruokaa ei saa saastuttaa. Sitä termiä nimittäin itse käytän, kun olen huomannut sen olevan aika tehokas ja pysäyttävä tapa viestiä tarkkuudesta, jota asia vaatii. Iloa kevääseen! :)
Ihailen sanavalmiuttasi! Noin pitää toimia. Tämä ei ole leikin asia ja ei koskaan pitäisi joutua syömään huonolla omalla tunnolla. Annoit kyllä niin hyvän tsemppi esimerkin, että minäkin aijon sanoa rohkeasti jos jokin asia ei ole sairaan tarkkaa. :)
Itsekin olen törmännyt tuohon tuputtamiseen ja tarkkuuden vähättelyyn. Lisäksi olen yllättynyt siitä kuinka tietämättömiä jopa terveydenhuollon henkilöt ovat. Olen töissä sote alalla ja työnluonteen vuoksi käymme usein ulkona syömässä. Erityisen hyvin muistan ravintolan jossa oli hienosti gluteenittomat leivät erikseen, mutta levite olisi pitänyt ottaa samasta muruja täynnä olevasta rasiasta! Jouduin sitten lähteä etsimään tarjoilijaa puhdasta voita saadakseni. Tänä aikana työkaverini olivat jo ehtineet syödä ja minua odotellessaan päivittelivät syyttävään sävyyn, että eihän se nyt ihan oikeesti noin tarkkaa voi muka olla, että etköhän nyt vähän liioittele. Kummasti jokaiselta tuntui löytyväm kummin kaima suvusta joka keliaakikkona kyllä pystyy syömään samasta voirasiasta ja leivänpaahtimesta yms..

Lisää uusi kommentti