Olet täällä

4

Nyt urkakoin juttuja. Joulupöytään istuutuminen ei aiheuta ongelmia. Omatekoiset ruuat, laatikot, salaatit ym, niistä tietää mistä ne on tehty. Toki ne on olleet pakasteessa jo viikkoja. Kaupastakin saisi varmaan valmiina, mutta kiva on tehdä itse. Joulujuomat hiukan harmittaa, ennen tein kotikaljaa, nyt muut saavat tyytyä Julmust -juomaan. Siinä on mallasuutetta. Ei sovi minulle. Jos innostun teen inkiväärijuomaa, on sellaistä tymäkkää simaa. Kivennäisvesikin on ihan hyvää. Maitoa en tykkää juoda.

Leivät on erikseen gluteenittomat ja yleensä aika kaukana normileivistä. Kaikki eivät ole vielä oppineet olemaan murustelematta. Kaikki leivät yritän pitää erillään ruuista.

Kinkku on viljaporsaan kinkku. Aika hassua!  Se kuorrutetaan mantelijauhoilla, jos kuorrutetaan. Pöytään istuu myös kasvissyöjä. Hänelle ja muillekin ajattelin tehdä korvasienikastiketta maissisuuruksella. Kasviksista pitävät kaikki.

Jälkiruokana meillä on jo vuosien ajan ollut jouluhalko. Se on leivottu perunajauhoilla ja ehkä hieman riisijauhoa joukossa. Täytteet ja kuorrutus vaihtelevat lakkaa, kermaa, suklaata tai luumua. Tietysti juodaan kahvit 1700 -luvun tyylisistä kahvikupeista!

Jouluaamut aloitetaan lempeästi riisipuurolla. Maistuu yöllisen suklaansyönnin jälkeen.

Kommentit

Kuulostaa kovin tutulta kuulumiset tulevasta joulupöydästäsi. Inkiväärijuoma on myös omasta mielestäni hyvä vaihtoehto, jos kaipaa erilaista juomaa pöydän antimeksi. Soveltuu melko hyvin esimerkiksi porkkanalaatikon kanssa, vaikka ne eivät ehkä mielikuvissa heti sopisikaan toistensa kavereiksi. Olen tänä jouluna menossa jakamaan joulupöytää kasvissyöjä/ vegaaniystäväni kanssa ja onkin mielenkiintoista nähdä, mitä herkkuja saamme aikaan sekoittaessamme mukaan luontaisesti gluteenittoman ruokavalion antamat rajoitukset. Mainitsemasi korvasienikastike ei kuulosta lainkaan hullummalta vaihtoehdolta.
Laatikoiden lisäksi ei välttämättä tarvitse lämpimiä kasviksia. Halloumi-juusto on pannulla paistettuna herkkua, tai tofu. Olin jouluaterialla, jossa g.kastike oli sienikastike, jostain syystä. Hyvää oli. Kinkunpaistoliemestähän on helppo tehdä maissisuurukuksella ja kermalla kastike.
En tiedä, mistä hankit/hankkisit julmustin, mutta tässä rajanpinnassa asuvana tutkailin Ruotsin Celiakiförbundetin sivuja ja siellä kerrotaan, että keliaakikko voi juoda kohtuudella julmustia, 1-2 lasillista: http://www.celiaki.se/vanliga-julfragor-och-svar/. Toinen sivusto on listannut gluteenittomat julmustit: http://www.glutenfrikost.se/gluten-i-ol-julmust-sprit/. Gluteenittoman raja-arvo on Ruotsissakin alle 20 mg/l.
Kiitos tiedosta. Meidän Julmust on Suomessa valmistettua, saman makuista taitaa olla kuin ruotsalainen. Mieli tekisi, mutta on se turhan makeaakin meikäläiselle. Vaihdettiin uudet patterit vaakaan, hyvin tuntuu ravinto imeytyvän nykyään.

Lisää uusi kommentti