Olet täällä

0

Nyt on yksi elämäni ikimuistoisimmista hetkistä ohi, nimittäin penkkarit. Jännitin tapahtumaa useasta syystä, ensinnäkin miten sen jälkeen? Pystynkö seisomaan tuota aikaa? Jos joku menee pieleen? Entä jos en saakkaan siitä niin paljoa irti kuin haluaisin? Kaikki jännitys lähti pois sillä hetkellä kun käveltiin yhdessä muiden abien kanssa meidän koulun saliin, viskottiin karkkia ja huudettiin sydämmiemme kyllyydestä. Se oli ikimuistoista. Haluan muistaa sen aina, sen huolettomuuden, sen ilon. Matka rekkojen päällä oli viimeinen yhteinen matka samojen tuttujen kavereiden kanssa. Paitsi tietysti minulla ja parhaalla ystävälläni lukio jatkuu vielä neljännelle vuodelle. Mutta se sama viisikko mikä meitä oli, on enää kaksikko. Matka jatkuu eri suuntiin eri aloille ja kohti erilaisia unelmia. Teksti ei nyt liittynyt keliakiaan, mutta minun oli pakko tulla ja jakaa tämä ilo ja onni minkä tuosta päivästä sain. Muistakaa nauttia elämästä ihmiset! 

Sen verran upotan tähän keliakiaan liittyvää tekstiä. Olin päivystämässä ensiavussa salppurin kisoissa, eikä kisoissa oltu millään tavoin huomioitu erikoisruokavalioita. Se oli iso iso pettymys. Tänään matka jatkui aamusta sairaalan päähän päivystykseen potilaaksi, kun ei omat kipulääkkeet enää tuota toivottua kivunlievitystä. Tosi turhauttavaa, lääkkeet mitä syön on kuitenkin panacod, tramal, norflex. Niillä aina aiemmin on lähtenyt kipu kävelemään.

Olen muuten tuo masi-pallopää, eli vihreä yksisilmäinen otus.

Tunnisteet: 
penkkaritkipu

Lisää uusi kommentti