Olet täällä

0

”Heräsin viime yönä siihen, että en muuten muista, miltä ruisleipä maistuu…" Tämän viestin laitoin kaverilleni yhtenä aamupäivänä yöllisistä pohdiskeluistani.

Vuosi oli 2001 ja ikää reilu 4 vuotta, kun sain keliakiadiagnoosin. Pienelle lapselle tämä ei tietenkään sanonut mitään, mutta tilanne sairaalassa on jäänyt elävästi mieleen. Muistan olleeni toimenpidehuoneessa, jossa minulle tehtiin tähystys. Mutta tämä ei ole jäänyt mieleen, vaan enemminkin se, kuinka surullinen olin siitä, että oranssista paidastani oli leikattu hiha irti tutkimusta varten. Traumoista tärkein haha…

Tuosta päivästä lähtien olen elänyt kahden pitkäaikaissairauden kanssa: keliakian ja 1. tyypin diabeteksen, joka minulla todettiin jo muutama vuosi aiemmin. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia sopeutua näiden sairauksien hoitoon, koska ne ovat kulkeneet mukana koko elämäni. Vaikka välillä turhauttikin, kun en saanut syödä lakritsia tai ruisleipää enää kuten muut. Tai kun kavereiden synttäreille mennessä piti raahata mukana omat eväät, koska tarjolla ei ollut minulle kuin maissinaksuja. Kavereiden vanhemmat kun eivät uskaltaneet tarjota muutakaan. Turha trauma pt. 2..

Muistan, kun vielä ala-astetta käydessäni minulta kysyttiin ruokailutilanteissa seuraavanlaisia kysymyksiä:

”No saaks sä sit syödä perunaa? Tai entä salaattia?”

”Sä et varmaa voi syödä näitä, kun sä oot tommonen ruokakehveli.”

Ja nämä olivat vain keliakiaan liittyviä. Ei oteta nyt puheeksi diabetekseen liittyviä kummasteluja siitä, miten voin syödä karkkia, koska olenhan allerginen sokerille…

Minulta on joskus kysytty, että kumman sairauden kanssa eläminen on helpompaa ja kumman valitsisin, jos toisesta pääsisi eroon. Vastaus on aina ollut helppo: luopuisin ehdottomasti diabeteksestä ja jatkaisin elämää keliakian kanssa. Joillekin keliakia ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen päivittäisessä elämässä ymmärrettävästi tuntuu haastavalta. Jokainen tietysti kokee yksilöllisesti hoitotavat ja -keinot ja niiden haastavuuden. Itselläni ei tällaisia tuntemuksia kuitenkaan ole ollut. Mielestäni gluteenittomuus ei ole hidastanut elämääni millään tavoin, en koe sitä riippakiveksi ja sen hoitaminen on helppoa. Ehkä vastaukseeni voi vaikuttaa taustalla haastavamman sairauden hoito, mutta kauan ei tarvinnut vastaustani miettiä. Olen oppinut pienestä pitäen tekemään gluteenitonta ruokaa, jota koko perheemme söi. Lisäksi lähes kaikesta saa tehtyä hyvää ja maistuvaa ruokaa täysin gluteenittomasti. Oma bravuurini on tomaatti-jauhelihapasta sekä itsetehty pizza.

Gluteenitonta ruokavaliota lähemmäs 20 vuotta noudattaneena, olen nauttinut siitä kehityksestä, joka sairauden ymmärryksessä ja tuotteiden saatavuudessa on tapahtunut. Nykyään lähes joka paikasta löytyy jotakin syötävää minulle ja kauppojen hyllyt tulvivat uusia tuotteita, joita ajattelin, etten tulisi koskaan syömään.

Tämä voi olla joillekin pieni ilonaihe, mutta minulle, joka ei muista, miltä lakritsi tai ruisleipä maistuu, ovat gluteenittomat vastaavanlaiset tuotteet olleet parasta ikinä. Miksi siis valittaa, kun ei ole syitä valittaa.

- Kasper

Lisää uusi kommentti