Olet täällä

2

Viime aikoina olen lukenut netin syövereistä aiheesta useita kokemuksia ja omallekin kohdalle niitä "sopivasti" kertynyt. Siis kokemuksia lounasravintoloiden epämääräisistä erikoisruokavaliomerkinnöistä. Ja siis vielä erityisesti juuri gluteenittomaksi merkityistä.

 

Kävi tässä kevään aikana, että kävin lounaalla pienessä lounasruokalassa jonka omistaja itse on kertonut sairastavansa keliakiaa. Katselin lounaslistaa, ja kas! Päivän lounas näytti olevan jauhelihakatsike ja spagetti - ja perässä komeili merkintä G. Hetken katselin epäilevänä lounaslistaa, mietin että voisiko olla oikeasti niin että spagetitkin ovat gluteenittomia, mutta totesin että nyt on terveellisintä kysyä. Tiedusteluuni vastattiin käsiä levitelleen, että "Ei tietenkään ole gluteenitonta! Onpa hassua että se G oli eksynyt sinne vaikka kyseessähän oli laktoositon ruoka! No kiva kun kysyit!" No niinpä, olipa kiva...oikein kiva. Entä jos joku ei tajunnut kysyä? No niin, eihän siihen kuole, ei kerta homoksi tee ja muita viisauksia.

 

Isompien huoltoasemien noutopöydässä on aina (minun rajallisten kokemuksien mukaan) tarjolla myös gluteeniton lisuke, se on aina plussaa kun ylipäänsä voi ruokailla sotkematta kastikkeita salaatin sekaan tai äänestämättä jaloillaan. Mutta turhan usein ihmiset kertovat kuinka suosituissa ja luotettavaksi mielletyissä kahvilaketjuissa on näitä samoja lapsuksia, pääruoka lisukkeineen on saanut merkinnän G peräänsä ilman perusteita. Onko keliakia muka niin vähän tunnettu sairaus ettei ravitsemusalan ammattilaiset osaa tai vaan ymmärrä leikkivänsä autoimmuunisairautta sairastavien terveydellä lätkimällä G merkkejä vähän "sinne päin"? Pidetäänkö gluteenitonta ruokavaliota yleisesti vaan jonain muotioikkuna ja ehkä painonhallintakeinona tms.ihmediettinä?

 

Keliakiaa sairastava saa todella vahtia ostoksiaan ja syömisiään tarkasti jottei oireita ilmene. Sen sain karvaasti kokea pari viikkoa sitten kun kävin lounaalla isolla huoltoasemalla...Ajatuksissani otin ruokajuomaksi kotikaljaa ajatellen etten olekaan varmaan vuosiin sitä juonut. No niin, siihenhän on syy...ja se syy jonka hetkeksi unohdin valkeni kyllä ennen kun ensimmäinen kahdesta lasista oli tyhjä. Mahaan alkoi sattumaan ja olo muuttui kurjaksi, yökötyksen vallassa sain sitten kaapia lautasen tyhjäksi ja hoippua takaisin työntekoon. Sen loppupäivän kamalan olon ja ihan jäätävän väsymyksen muistan taas hetken aikaa, tuskin sorrun kiellettyihin herkkuihin...ennen seuraavaa kertaa ;)

Nyt jatkan Euroviisujen jännittämistä, 16. maa eli Georgia on esiintymisvuorossa. Saa nähdä viekö uni mennessään ennen kun edes suuntaa-antavat tulokset selviävät! Onneksi voi ottaa valvojaisevääksi gluteenitonta pizzaa. Ja tähän merkintään voi luottaa, olin valvomassa valmistusprosessia alusta loppuun, myös itse syön tuotteen ;)

 

Kommentit

Juuri tämän takia minä en syö ulkona.
Ai? :) Mää olen jo tottunut kysymään melkein aina erikseen gluteenittomuudesta jos on epäilyttänyt. Ja kaikissa "oikeissa" ravintoloissa joissa olen käynyt on kysymällä saanut räätälöityä melkein mistä tahansa annoksesta gluteenittoman, en itse ole tämän takia nähnyt mitään syytä luopua satunnaisista ulkonasyömisistä :)

Lisää uusi kommentti