Olet täällä

Viljapellon havinaa

Blogi gluteenittomasta elämästä
Anonymous (ei varmistettu)
0

Tänään olen pohtinut "ollako vai ei"-tyyliin, olenko sairas vai en. Kun keliakia on todettu, ruokavalio osa jokapäiväistä elämää ja voin hyvin, olenko silloin sairas vai en. Minun täytyy oikein pinnistää esimerkiksi kun lääkärissä tai muualla kysytään sairauksia, jotta muistan mainita keliakian. Joskus on jopa käynyt niin, että en ole ravintolassa muistanut mainita ruokavaliotani, mutta se on jäänyt onneksi vain muutamaan kertaan... Olenko siis sairas vai en.

Keliakia on pysyvä ja parantumaton tila, joten se on siis kai selkeästi sairaus. Terveen elimistön ohutsuolen nukka kun ei vaurioidu gluteenista. Siinä mielessä olen sairas, kun en koskaan voi enää syödä gluteenipitoista ruokaa. Mutta. Tällä hetkellä koen itseni sairaaksi flunssan vuoksi, mutta en keliakian. Sairaus ja terveyshän on saman janan eri päitä, ja me ihmiset sijoitumme tälle janalle eri kohdille sen hetkisen tilanteen mukaan.

Miten sitten on pitkäaikaissairauden kanssa elävä ihminen, jolla on esimerkiksi diabetes tai epilepsia tai vaikka näkövammainen ihminen - onko hän sairas? Jos pitkäaikaissairaus on tasapainossa ja vointi hyvä, ei kai hänkään voi itseänsä sairaaksi sanoa, vai mitä? Paitsi flunsassa...

Olen aikuinen ja saattaisin ajatella, että lapsella keliakia voi olla jollakin lailla isompi ja stressaavampi juttu. Vai onko sittenkään. Olen itse kasvanut kuurojen vanhempien lapsena ja vanhempien kuurous oli itsestäänselvyys. Lapsena moni asia on ehkä yksinkertaisempaa ja ongelmattomampaa, kun siihen kasvaa luonnollista tietä eikä välttämättä ole vielä kokemusta muusta. Lapsen keliakia voikin olla vanhemmille ja muille aikuisille vaikeampi asia käsitellä. Äitiysneuvolassa piti aikoinaan mainita suvun sairaudet enkä aina muistanut vanhempieni kuuroutta mainita. Jonkun toisen mielestä se voi olla sairaus, mutta minulle kummallisempi asia oli se, että kavereiden vanhemmat olivat kuulevia.

Tälle pohdinnalle ei varmasti löydy lopullista vastausta, mutta välillähän on hyvä vain pohdiskella, vaikka ympyrää kulkisikin laugh

Loppukevennys: Yle Fem esittää ruotsalaista sarjaa Solsidan - onnea onkimassa, jota voi katsoa Yle Areenassa kuukauden ajan. Viime sunnuntaina alkoivat uudet, 5. tuotantokauden jaksot. Olen aiemmin seurannut sarjaa vain satunnaisesti, mutta nyt katsoin uuden kauden ensimmäisen jakson, jossa järjestettiin lapsen synttärijuhlat. Eräällä sankarin kaverilla oli vanhempien mukaan "gluteeni- ja laktoosiallergia" ja heidän mukaansa juhlissa pitäisi sen vuoksi tarjota kaikille samaa, siis gluteenitonta ja laktoositonta. Sankari jäi tästä syystä ilman toivomaansa kakkua. Hupaisaa oli seurata vanhempien perusteluja ja vajoamista alkukantaiselle tasolle omassa käyttäytymisessään. Komediahan se oli, mutta ajattelin, että todellisuudessa monissa yhteentörmäyksissä on varmasti kyse puhtaasta tiedon puutteesta monessakin asiassa. Katsohan tuo jakso ja kommentoi, mitä ajatuksia se sinussa herättää!

Näin hirvenmetsästysaikaan yllätin hirviemon vasansa kanssa naapuripellolta juuri yöunilta heränneenä wink

Tunnisteet: 
keliakia

Anonymous (ei varmistettu)
121

Teksti Tarja Korpinen

En ole kovin syksyihminen. Syksy saa minut aina enemmän tai vähemmän apeaksi. Yritän kyllä piristää itseäni kynttilöillä ja kivalla puuhastelulla tai sitten paiskia töitä väsyksiin.

Syyskuussa kävin siskojeni, kummipoika Milon ja isäni kanssa Tallinnassa. Menomatkalla söimme buffetpöydästä. Oli muuten tosi kova aallokko ja laineet löi keulaikkunaan. Onneksi gluteenittomat leivät oli mukana koska tarjolla ei ollut kuin riisikkakkuja ja nekin tavallisten leipien kyljessä, kun huomautin asiasta, tarjoilija vain tuhahti kiukkuisesti. Hämmästyin muutenkin kuinka töykeitä virolaiset voivat olla, ei onneksi kaikki. Reissu oli muuten oikein kiva. Vaikka olimme vain yhden yön ehdimme rauhassa käydä katsomassa TV-tornia ja ihailemassa vanhaa kaupunkia. Ruokailu paikanpäällä sujui hyvin gluteenittomasti. Illalla Amarillossa kun ei jaksettu kokeilla mitään extriimiä. Aamupa Viru-hotellissa oli tosi hyvä, tosin omat leivät mukana. En olisi kyllä aamupalalle välttämättä tarvinnut niitä leipiä koska siellä oli ihan oma gluteeniton pöytä kohtalisella valikoimalla.

Tässä kummipoikani Milon kanssa katselen kuinka laiva lähtee Tallinnan satamasta.

Paluumatkalla ruokailimme buffetissa jälleen ja huippupaikalla keulaikkunan vieressä kaunista merimaisemaa ihaillen. Gluteenitonta löytyi hyvin, tosin lämmin ruoka oli kovin mautonta. 

Lyhyelläkin reissulla voi kaikkea sattua. Minä jouduin ensimmäisen kerran sairaalan ulkopuolella elvytystilanteeseen kun elvytin matkustajan vähän ennen Helsinkiä. Onneksi elpyi ja päätyi sitten sairaalaan. Toivottavasti hänellä syy selvisi kuinka tuohon tilanteeseen joutui.

Sitten kesäinen muisto tyttärieni ja minun viikonlopusta Kolilta. Se viikonloppu oli kyllä kesän tressittömin. Meillä oli mökki vuokrattuna Hattusaaresta. Sää suosi, soutelimme, saunoimme, teimme hyvää ruokaa ja söimme ulkona, ihailtiin tähtitaivasta. Tytöt yrittivät narrata kaloja mutta toisin päin kävi. Kotimatkalla kävimme ihailemassa Ukko-Kolilta maisemia.

Sitten syksyinen vesistömaisema vuoden takaa Kallavedeltä. 

Kävin tyttäreni Ninnin kanssa yhtenä lomapäivänä shoppailemassa ja kävimme sitten Kuopion Muumikahvilassa syömässä ihanat pannukakut, suolaista ja makeaa, gluteenittomana tietenkin....nam....voin suositella. Torilta ostimme omenoita ja tein illalla ihanan gluteenittoman omenapiirakan. Nyt on syyslomaviikko takana ja arki alkaa jälleen.

Pidetään mieli virkeänä pimenevistä päivistä huolimatta!

Tunnisteet: 
Muumikahvila

Anonymous (ei varmistettu)
47

Joka torstai meidän kulmilla, noin puolen kilometrin päässä on feira eli tori. Oikeastaan kyseessä on linja-auto, joka on lastattu täyteen hedelmiä ja vihanneksia. Bussi leiriytyy koko päiväksi kadun reunaan ja levittäytyy ympäristöön hyllyineen ja pöytineen. Tunnelma on tiivis ja ihmisiä riittää pitkin päivää täyttämään ahtaat hyllyjen välit.

Minulla on yleensä mukana reppu ja kaksi isoa kauppakassia. Tapana on ostaa vähintään koko viikon rehutarpeet tai niin paljon kuin jaksan kantaa. Varsinkin kuumina aikoina kun ruoka ei maistu hedelmät ovat lähestulkoon ruoan korvike. Ja mikäs se parempaa ravintoa ei todellakaan gluteenia tai laktoosia smiley

Menetelmä on yksinkertainen. Keräät tyhjään maassa olevaan koriin haluamasi tavaran, menet jonoon ja maksat painon tai kappalemäärän mukaan. Oma satsini maksaa yleensä noin 30 euroa. 


Myynnissä on monenmoista kasvavaa tavaraa. Löytyy tuttuja ja tuntemattomia. Ostin jokin aika sitten ensimmäisen kerran raakaa maniokkia. Maniokki eli paikallisesti aipim on erittäin suosittu Etelä-Amerikassa, mutta minulle se oli ennestään täysin vieras. 


Kassajonossa minua valistettiin, että kasvi kuuluu keittää pehmeäksi ja sitten siitä voi tehdä muusia tai paahtaa pannulla öljyssä suikaleina. Mausteeksi riittää suola. Päätin tietenkin kokeilla molempia. Maukasta tuli, mutta ehkä kuitenkin keitän mielummin perunoita, sillä maniokin kiehumisaika oli melkein tunti. Tulipahan kokeiltua. Myöhemmin minulle selvisi, että raakana kyseinen kasvi on myrkyllinen, onneksi en maistanut kasvia raakana.


Maniokista valmistetaan myös jauhoja. Tosin jauhoa kutsutaan tapiocaksi. Näistä gluteenittomista jauhoista voi valmistaa monenmoista suolaista ja makeaa. Koostumukseltaan ne vastaavat ehkä perunajauhoja ja niitä voi löytää Suomestakin perunajauhojen läheisyydestä. 


Toinen uusi tuttavuus on ollut batata baroe. En oikein tiennyt mikä se suomessa on mutta googlamalla selvisi, että kyseessä on perunapalsternakka. Ihastuin uuteen makuun. Sopii erinomaisesti uuniin tai sosekeittoon  porkkanan ja bataatin kanssa.


Joka kerta omaan koriini menee lähes samat tuotteet peruna, parsakaali,porkkana, kurkku, kolme eriväristä paprikaa, kesäkurpitsa,inkivääri, valkosipulu, sipuli, bataatti, salaatti, omena, päärynä, appelsiini, ananas, mango ja erilaiset melonit. Joskus viinirypäleet ja mansikat. Paikallisten suosikeista maracujasta eli passionhedelmästä ja papaijasta emme ole innostuneet muutakuin vanukkaiden muodossa.


Jokusen kerran olen ostanut goiabaa eli guavaa. Goiabaa olen oppinut syömään ensimmäisen vasta täällä. Siitä saa loistavaa mehua. Maku on ehkä hieman ruusunmarjan tyyppinen ja vähintäänkin yhtä terveellinen.


Vesimelonin ostaminen on aina ongelmallista, koska ne ovat täällä ihan jättikokoisia. Ostan yleensä 1/8 melonia ja silti se on ongelma kuljettaa tai säilöä, sillä halkaisija lähenee toisinaan puolta metriä. Hunajamelonia menisi varmaan yksi päivässä jos jaksaisin vain kantaa. Ananas on samanhintainen valmiiksi pilkottuna kuin kokonaisena.


Torilla on aina tiivis tunnelma, väkeä riittää tungokseenkin asti. Henkilökuntaa on noin viisi henkeä leikkaamassa tavaraa pienenmpiin osiin ja kantelemassa asiakkaiden koreja kassalle.  Maksuton kotiinkuljetus on myös mahdollista. Itse en kyseistä palvelua ole kokeillut, kuljetan mielummin omat ostokseni omin voimin kotiin. Huomiota herättävää sekin, koska rouvat täälläpäin ei tee niin.


Vaikea arvioida onko hedelmien ostaminen torilta edullisempaa kuin kaupasta. Ainakin laadultaan ne ovat lähes tulkoon aina parempia ja tuoreempia. Lisäksi kokemuksena torstai torit ovat aina miellyttäviä. Toisinaan myös söpöt pikkuapinat tulevat katselemaan kaupankäyntiä ja urkkimaan, josko heltiäisi jotain herkkuja. 


Torivisiitin kruunaa aqua de coco. Juon pillillä kookoksen sisällä olevan nesteen, jota täällä kutsutaan nimellä aqua de coco. Näitä terveellisiä kookosdrinksuja myydään myös lähes jokaisessa rantakioskissa. Hinnat vaihtelevat eurosta kolmeen euroon. Tämä kookos on ehdottomasti jokaisen must kokeiltava vaikka maku ei olisikaan niitä parhaita. Jos ei muuta niin terveydeksi! Saude!

 


Sivut