Olet täällä

Viljapellon havinaa

Blogi gluteenittomasta elämästä
0

Seinfeld oli tunnettu televisiosarja, joka kertoi ei mistään. Arkipäivän tapahtumat saivat pullistuen puhkuvat mittasuhteet, vaikka lopulta jaksoissa ei monesti päästy alkupisteestä kovinkaan pitkälle. Ruoka oli sarjassa tärkeässä osassa, sillä useimmat tapahtumat sijoittuivat päähenkilön keittiö/ olohuoneeseen, läheiseen kahvilaan tai ravintoloihin. Samaa miljööasettelua tapahtui myös suositussa Frendit-sarjassa.

Eräs asia, johon silmäni kiinnittyi Seinfeldissa, olivat päähenkilön keittiön hyllyssä komeilevat muropaketit. Niitä oli useaa sorttia ja joskus tuli mietittyä, syököhän henkilö mitään muuta kuin muroja. Meillä keliaakikoilla murovalikoima on ollut pitkään melko laihanlaista enkä ole mieluista oikein löytänyt. Yksi oli liian makea, toinen vettyi liian nopeasti ja kolmas ei vain muuten maistunut. Ajattelin, että näinköhän minun pitää luopua muroista kokonaan.

Sairastuin ihokeliakiaan jo teini-iässä, joten en enää oikein tarkalleen muista, miltä perusmurot maistuivat. Sen muistan, että tykkäsin riisimuroista. Kun sain kuulla, että nyt olisi tarjolla itselle sopia riisimuroja, en empinyt lähteä etsimään näitä kauan himoittuja kultajyväsiä. Jos tämä olisi Seinfeldin jakso, joutuisin todennäköisesti taistelemaan arkkiviholliseni kanssa viimeisestä riisimuropaketista ja matkani olisi muutenkin kommelluksia täynnä. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan melko rauhallisesti pääsin työpäivän jälkeen ostosteni kanssa kotiin.

Olivatko nämä sopuisasti juttelevat, sarjakuvattomassa pahvilaatikossaan uinuneet riisimurot muistojeni kaltaista herkkua? Ehkeivät ihan, mutta silti pidän leuhkana omassa keittiön avohyllyssä muropakettia ja toivon, että jatkossa se saa kaverikseen jonkun uuden, herkullisia muroja sisältävän pahvilaatikon.

 


2

Olen niin kiireinen ihminen, että en ehdi itse paljoakaan leipomaan gluteenittomia leivonnaisia. Menen usein sieltä mistä aita on matalin eli suuntaan itseni usein pakastealtaan luokse kaupassa.  Monen suomalaiset gluteenittomat valmistajat leipovat niin hyviä tuotteita, että mun ei edes oikeastaan tarvitsekaan leipoa kaikkea itse. Toinen syy miksi en leivo itse usein on se, että silloin tulisi syötyä myös liikaa. Nyt syön yhden pullan ja se riittää pitkäksi aikaa. 

Vaikka en siis usein leivo, niin mä saatan välistä "tuunata" valmistuotteita. Olen usein kertonut Pinkit korkokengät blogissani näitä mun tuunausvinkkejäni. Ajattelin, että jaan täälläkin yhden mun suosikkini. Vaikka periaatteessa laskiainen tuli ja meni jo, mutta tämä pulla voi maistua, vaikka juhannuksena, jos niikseen tulee. 

Tänään alkoi töissä tehdä mieli ihan hillittömästi laskiaiaspullaa ja päädyin suuntaamaan itseni kaupan pakastealtaalle ja mulla oli ajatus ihan vaan tästä yhdestä ja ainoasta pullasta, jonka halusin laskiaispullani pohjaksi. Gluteenittomia pullia on monenlaisia, mutta jostain syystä tästä on tullut mun suosikkini nimenomaan laskiaispullana.

Menin töistä suoraan kauppaan ja kaupasta sitten äidin luokse käymään. Nämä gluteenittomat pullat maistuivat sekä miehelleni että myös äidilleni. 

Ihania pullahetkiä myös muillekin. 

Maiju

Tunnisteet: 
leivontagluteeniton

10

Elämä on täynnä juhlapyhiä, joita sitten juhlitaan yleensä jollain tietyllä leivonnaisella. Helmikuussa tällaisia päiviä on Runebergin päivä ja laskiainen. Sitten tulee vappu, jolloin koko Suomi syö munkkeja. Jouluisin syödään joulutorttuja. Näitä juhlapyhiä ja niihin liittyviä tarjoiluja riittää.

 

 

Muistan kuinka itse viime vappuna meinasin menettää järkeni, kun joka tuutista tuli kuvia munkeista. Minä, joka en usein edes tällaisia herkkuja syö. Tuolloin munkista alkoi tulemaan ihan pakkomielle. Facebook, instagram ja koko sosiaalinen media täyttyi munkeista ja minä täytyin munkkikateudesta. Katselin vierestä, kun miehelle tarjottiin munkkeja anopilla, hänelle tarjottiin munkkeja äitini luona, hänelle tarjottiin munkkeja kun käytiin vielä kylässä. Minä vaan katselin. Kun olin aikani katsonut näitä munkkeja, joka puolella, niin mulle tuli pakkomielle, että mä haluan vaan yhden munkin. Mulle olisi riittäänyt siis yksi munkki, siis vaikka kuinka pieni vaan. Ajettiin sitten mökiltä Sammatista varmaan sellaisen 100 kilometrin säteellä olevat kaikki 10 pikkukauppaa, mutta mistään ei löytynyt gluteenittomia munkkeja. Mä ajattelin, että mä kuolen siihen munkkikateuteen. Melkein menetin yöuneni sen kateuteni kanssa. 

 

Lopulta kun vappu oli ohi ja mä pääsin isompaan kauppaan Helsingissä löysin munkkipussin pakastinaltaasta ja mun munkkikateus oli sillä kuitattu. Huh, huh, kun se oli raskasta. 

 

Olen monta kertaa miettinyt, että miksi tämä asia tuntuu niin järkyttävän suurelta juuri silloin, kun joutuu sivusta seuraamaan tällaisia tilanteita. Sitä tuntee ikään kuin itsensä ulkopuoliseksi, kun muut herkuttelevat isolla porukalla ja sinä kaivat sitä omaa pientä eväsrasiaasi, jossa on se näkkileivän palanen. Nielet kiukkua ja koitat vakuuttaa itsellesi, että ihan sama, että jäitkö ilman. Tosiasiassa se ei kuitenkaan ole ihan sama. 

 

Minä sanon usein oman torttu- tai munkkikateuteni muille. Tämän kateuden tietää varmasti vain sellaiset ihmiset, jotka ovat tätä joutuneet kokemaan. He tietävät, mistä nyt puhun. Lopulta kun päivä on ohi, niin elämä taas jatkuu. Sinä päivänä se kuitenkin tuntuu pieneltä kuolemalta. 

 

Toisaalta ehkä mä olen onnellinen, että ne tortut ei sittenkään olleet tänäkään Runebergin päivänä sitten lopulta mun vyötärölläni. Se on se millä mä lopulta lohdutan itseäni. 

Hyviä kateuspäivä kaikille meille gluteeniyliherkille ja keliaakikoille. Meillähän on lupa näihin tunteisiin. Lupa kaikenlaisiin tunteisiin. Loppupeleissä en mä olisikaan halunnut niitä syödä. 

 

Maiju


Sivut