Olet täällä

Kriisikakkuja

Nuorten ja nälkäisten gluteeniton blogi
Anonymous (ei varmistettu)
0

Puhelimen herätyskello soi, se näyttää aikaa 7.20. Harkitsen kyljen kääntämistä, mutta päätän kuitenkin nousta ylös. Lotta- koirakin on jo innoissaan: ”Nyt se mamma nousi, mennään jo!” Käytän Lotan nopeasti pihalla ja tämä katsoo anelevasti, josko voisimme mennä yhdessä takaisin nukkumaan. Alan kuitenkin laittamaan aamupalaa itselleni: Yksi gluteeniton sämpylä, enempää ei tänään ehdi. Mietin joka työaamu, miten mukava olisi syödä rauhassa aamiainen. Kuitenkin jokainen aamu-uni vie voiton. Pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan!

Parin tunnin työnteon jälkeen lähdemme työkavereiden kanssa käymään läheisessä kahvilassa. Muut ihastelevat wienereitä ja mansikka täytteisiä pullia, jotka on juuri otettu uunista, kauhovat niitä lautasilleen täynnä intoa. Itse juon kahvin ja syön jugurtin. Tässä kahvilassa on pienet, huonot valikoimat. Huonot ajatellen minua. Onneksi ei ole vielä ollenkaan nälkä. En nykyään jaksa edes harmitella, etten aina saa sitä parasta syötävää. Se on arkipäivää, keliaakikon arkipäivää, siiihen on tottunut. Kunhan nyt jotain sentään saa, huomaan ajattelevani usein. Pitäisi osata vaatia parempaa, mutta välillä ei vain jaksa.

Lyhyehkön työpäivän ja omien eväiden jälkeen muistan, että olemme sopineet illaksi ravintolatreffit kaverin kanssa illaksi. Ihanaa, ei tarvitse miettiä ruoantekoa tälle päivälle!

Ei muuta kuin koiran kanssa lenkille.

Kevät on jo pitkällä, vaikka säästä sitä ei huomaakaan. Alkuun on kylmä, mutta pennulla riittää vauhtia. Siinä menossa alkaa itsekin lämpiämään!

Lenkin ja lyhyiden päikkäreiden jälkeen viestittelen kaverin kanssa. Päätämme suunnata ravintolaan, jossa on superhyvää ja melko terveellistä ruokaa ja mikä ihaninta, melkeinpä kaiken näistä saa myös gluteenittomana. Vaihdamme kuulumisia pitkästä aikaa ja päätämme syödä hitaasti nautiskellen. Kerron tarjoilijalle haluavani aterian gluteenittomana. Hän kirjoittaa tämän ylös tottuneesti: Onnistuu!

Mietin ala-asteaikojani ja kuinka onnekkaita voimme nykyään tähän tilanteeseen olla. Jos 90- luvulla pyysit saada annoksen gluteenittomana, oli vastaus yleensä: ”Tarkoitatko maidotonta?” Ei, en tarkoita. Sitten asiaa selvitettiin kokin, pomon ja koko työyhteisön kesken. Lopputuloksena saattoi useinkin olla, että jouduimme poistumaan ravintolasta nälkäisenä. Minä en saanut ruokaa ja tunsin oloni vaikeaksi, nöyryytetyksi. Nykyään on toisin. Kaikki ymmärtävät, mitä on gluteeniton ja kuinka tarkkana sen kanssa täytyy olla. On luksusta käydä syömässä ilman, että siitä tehdään isoa numeroa!

Poistumme ravintolasta tyytyväisinä ja lupaamme mennä kyseiseen ravintolaan toistekin. Loppuillan olenkin niin täynnä, ettei juuri ruualle ole enää tarvetta. Vyöryn sohvalle ja laitan telkkarin päälle. Mies miettii huomista ruokaa jo valmiiksi. Teemme usein vain yhden ruuan ja syömme siis pääsääntöisesti gluteenitonta molemmat. Tästä ei oikeastaan enää edes jutella, vaan molemmat syövät gluteenitonta automaattisesti. Vain leivät meillä on erikseen ja satunnaisesti myös pastat ja tämäkin vain gluteenittomien tuotteiden hinnan vuoksi.

Iltalenkin jälkeen alkaa uni jo voittaa. Päivä keliaakikkona on ollut helppo, ruoka-asioita ei juuri ole tarvinnut pohtia.Aina ei näinkään ole ollut, joten tyytyväinen saa olla. Huomenna olisi edessä vapaapäivä! Tiedossa siis kokkailua ja lepoa!

 

Miten teidän ihan tavallinen arkipäivänne keliaakikkona sujuu? Joudutteko usein kyselemään ja stressaamaan ruokavalionne takia?

Tunnisteet: 
arki

Anonymous (ei varmistettu)
3

Tuoteselostukset toimivat karttana kaupassa. Ne ovat keliaakikon paras ystävä, mutta myös suurin vihollinen. Erityisesti ne pienet maininnat: ”saattaa sisältää pieniä määriä gluteenia”. Voi pirujen pärinät.

Nämä ss-merkinnät saavat usein aikaan ”keskustelua” eli kiivaita taistoja, varsinkin internetin syövereissä. Toiset käyttävät, toiset eivät. On henkilöitä, jotka rukoilevat ennen ruokailua, että Jumala poistaisi ruuasta gluteenin jäämät. Tätä keinoa en suosittele kenellekään.

Olen ennen keliakiaa lukenut tuoteselostuksia muutamien allergioiden vuoksi, mutta viimeiset kolme vuotta tuoteselosteiden maailma on ilmaantunut elämään aivan eri skaalalla. Ja myönnän, olen hyvin kyrsiintynyt siihen hommaan.

Myös Eviran sivuja on pakko tuijottaa, siltä varalta että jostain tuoteselostuksesta on unohtunut mainita suolistoa syövä gluteeni jossain sen moninaisista muodoissa.

Ei ole tuotetta tai ruokaa, mihin gluteenia ei olisi heitetty. Jos tuotteessa on tuoteselostus, se on luettava, tavattava ja tarkistettava.

Mitään tuttuja turvallisia tuotteita ei ole olemassa.

Onneksi sentään hedelmät ja vihannekset ovat turvassa gluteenilta, toistaiseksi.

Joten jos näet kaupassa tuskastuneet kasvot tuijottamassa tiiviistä ananaspurkin kylkeä, kyseessä voi olla keliaakikko.

Niin, keliaakikon saattaa tavata myös itkemästä kauppojen leipäosastolla.

 

Useimmiten kauppareissuin sijaan, menisin mielummin metsään vaeltamaan.

Tunnisteet: 
tuoteselostukset

2

Moikka!

Nyt se sitten alkaa: bloggaaminen asiasta, joka on todella lähellä sydäntäni, vai pitäisikö sanoa suolistoani.

Olen Nora Palonen, 21-vuotias nuori nainen Naantalista. Opiskelen Turun yliopistossa kotimaista kirjallisuutta ensimmäistä vuotta. Opiskelu vie tällä hetkellä paljon aikaa, mutta kaikenlaiseen muuhunkin palloiluun sitä jää. Olen mukana ainejärjestömme Muusan hallituksessa, ja osallistun aktiivisesti vapaa-ajallani Muusan tapahtumiin. Se tuo välillä haasteita gluteenittoman ruokavalion kanssa, sillä yllätyksekseni olen ainakin tällä hetkellä ainut keliaakikko ainejärjestössämme. Tai kukaan muu ei ainakaan ole myöntänyt keliakiaansa :)

Muita asioita, jotka kuluttavat aikaani yliopiston ulkopuolella ovat kahvakuulailu, kirjoittaminen ja ystävien kanssa oleskelu. Kiva päästä tänne purkamaan ajatuksia keliakiasta, jotta ystävieni ei tarvitse kuunnella paasaustani. No ei, en paasaa, vaan tykkään puhua ja kertoa keliakiasta suurella intohimolla.

Keliakiani diagnosoitiin keväällä 2008. Olen nyt siis ollut seitsemän vuotta keliaakikkona, vaikka joillekin olen tainnut sanoa, että kahdeksan. Humanistin laskutaidot eivät ole ihan huipussaan…Mutta ehkä se, että tunnen sairastaneeni keliakiaa kauemmin kuin olenkaan, kertoo siitä, kuinka hyvin olen sopeutunut tähän sairauteen. En oikeastaan koe sitä edes sairaudeksi. Ja enhän minä nyt olekaan kipeä, kun hoidan keliakiaani murun tarkasti. Sopeuduin alusta lähtien gluteenittomaan ruokavalioon suhteellisen helposti, koska ennen diagnoosia olin oirehtinut paljon, joten sain nopeasti apua uudesta ruokavaliosta. Oli helpottavaa muuttaa ruokavalio gluteenittomaksi, ja syödä ilman, että tiesi aiheuttavansa kropalleen vain harmia.

Vuosi ennen diagnoosia en tosin tiennyt oireideni johtuvan gluteenista, sillä minulla epäiltiin kovien nivelkipujen vuoksi nivelreumaa, jota on suvussamme paljon. Itkin ennen kuin asiaa oli edes tutkittu, koska olin silloin vasta 13-vuotias, ja pelkäsin olevani vakavasti sairas. Kun sainkin diagnoosiksi keliakian, purskahdin lääkärinvastaanotolla itkuun, mutta helpotuksesta. Ja vähän siitäkin, kun en ensiksi tiennyt, mitä keliakia on, ja kuvittelin minusta löytyneen jotakin kamalaa. Mutta äidin suuren työn ja tuen avulla gluteenittomuudessa päästiin hyvin alkuun ja kaikki tapahtui omalla painollaan.

Nykyään en osaisi kuvitella elämääni tai itseäni ilman keliakiaa. Se on jo vahva osa identiteettiäni. Olisi outoa, jos minulla ei olisi omaa ruokakaappia äidin luona kotona, tai jos voisin syödä aina, mitä tahansa haluaisin. Olisihan se tietysti ihanaa ja vähemmän stressittömämpää, mutta on myös kivaa olla erityinen noudattamalla erityisruokavaliota. Sellainen harmi tässä on, että joskus hieman ujona ihmisenä pelkään pyytää gluteenitonta vieraissa paikoissa syödessä, koska pelkään vaikuttavani epäkohteliaalta tai vaativalta. Mutta niinhän se ei ole, ja tässä elämän myötä muutun asian kanssa rohkeammaksi.

Toivon, että voin omalta osaltani auttaa muita keliaakikoita sopeutumaan gluteenittomaan elämään ja hyväksymään asian. Ja toivon, että ei-keliaakikot saavat täältä uusia ideoita ja näkökulmia lähestyä sairauttamme. Toivon myös paljon keskustelua, jotta pystymme antamaan vertaistukea ja oppimaan uutta. On mielenkiintoista jakaa ajatuksiaan muiden kanssa, ja samalla ymmärtää, ettei ole näiden asioiden kanssa yksin. Toivon, että viihdytte kirjoitusteni parissa ja kerrotte rohkeasti omia ajatuksianne!

Aurinkoista kevättä!


Sivut