Pääsen luennolta kello kaksi. (Kyllä vain, minä opiskelen.) Käyn kaupassa ja haen tarhaikäiset poikamme päivähoidosta. (Poikia on kaksi, kutsuttakoon heitä Olaviksi ja Eemeliksi.) Tytöt ovat jo tulleet koulusta. (Tyttöjäkin on kaksi, olkoot he Josefiina ja Adalmiina.) Mies istuu pöydän ja tietokoneen ääressä. (Mies tekee töitä, toisinaan kotona, toisinaan toisaalla.)

Kello on kolme. Lapset kattavat pöydän. Minä keitän viisi kupillista kahvia. Mies kirjoittaa viimeistä sähköpostia. Nostan pöytään ostokset, Adalmiinan syntymäpäivän pikaherkut: maissilastuja, suolapähkinöitä, jäätelöä ja suklaakeksejä. "Äiti, onko nää kaikki gluteenittomia?", tyttö varmistaa. On, on. Kaikki on.

Mies siirtää tietokoneen syrjään. Laulamme, halailemme, ja sankari avaa lahjat. Muistelemme jälleen kerran solmua napanuorassa. Jälleen kerran nauramme sille, kuinka tyttö on ihan pikkuruisesta pitäen ollut nopea ja notkea.

Kello on neljä. Mies nousee pöydästä ja lähtee työpalaveriin. Tytöt täyttävät astianpesukoneen. Pojat riehuvat. Minä imuroin.

Elämä alkaa syntymästä, ja gluteeniton blogiurani gluteenittoman tyttäremme syntymäpäivästä!