Olet täällä

Kriisikakkuja

Nuorten ja nälkäisten gluteeniton blogi
0

08-09-2016 Muutti minun elämääni ja paljon. Ensinnäkin minua harmittaa mielettömästi etten ole jaksanut kirjoittaa tänne, vaikka olisikin ideoita ja paljon. Nyt kuitenkin on minun aikani palata takaisin blogi maailmaan. 

08-09-2016 kävin aamulla tavalliseen tapaan fyrioterapeutilla, tämän jälkeen pyörähdin kotona ja lähdin kävelemään kouluun. Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa, tunsin selkäni olevan erilainen. Koulussa tilanne vain pahentui ja jouduin pyytämään juhanin hakemaan minut. Päästessäni kotiin menin heti eteisestä päästyäni makaamaan lattialle ja jäin siihen. Seurauksena oli yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä ja samalla yksi parhaista päätöksistä. 


Olin vannonut itselleni etten soita ambulanssia ikinä selkäni vuoksi ellei ole tapahtunut selkeää traumaa. Nyt kuitenkin Juhani näppäili puhelimeeni 112 ja laittoi puhelimen korvalleni. Puhelun jälkeen sain apua, pääsin päivystykseen ja osastolle. Osastoaika oli minulle todella rankkaa ja kävin taistelua pääni sisällä päivittäin sillä olin juuri päässyt treeneissä vauhtiin, pystyin treenaamaan kevyesti jopa kaksi kertaa päivässä ja selkä näytti nousujohteista suuntaa.

Osastolla on aluksi yhdeksän päivää kivun hoidossa. Tuona aikana niin moni mun ystävistä kävi katsomassa mua samoin sukulaiset. Tuo oli niin suunnattoman tärkeä asia minulle. Jos joku teidän läheisistänne on osastolla niin menkää ja pitäkää tälle seuraa. Aika tuntuu kuluvan sairaalassa niin hitaasti. Magneettikuvan jälkeen pääsin kotiin, ehdin olla kotona kaksi tuntia kunnes kipu yltyi todella kovaksi enkä voinut liikkua lattialta ylös. Seurauksena 112 ja päivystys. Sieltä pienen pohdinnan jälkeen sovin lääkärin kanssa, että koittaisin mennä kotiin uudestaan. Tämä oli itselleni niin suuri helpotus sillä olin ikävöinyt omaa sänkyä ja Juhania todella paljon. 

Tuli jälleen seuraava päivä, joka meni nukkuessa ja levätessä. Selvisin siis kotona. Seuraavana päivänä jokin oli taas vialla. En ollut kokenut niin kovaa selkäkipua koskaan. En meinannut päästä WC:stä pois edes Juhanin avulla. Onnekseni pääsimme lähimmälle sängylle ja tilanne suorastaan räjähti. Se kipu oli niin voimakasta etten uskaltanut liikkua senttiäkään. Meinasin itkeä ja nyt halusin todella sitä apua. Ambulanssi tuli jälleen onneksi suhteellisen nopeasti, sain vahvan kipulääkityksen ja tyhjiöpatjalla päivystykseen ja osastolle. 

Osastolla vietin viisi pitkää ja kivuliasta päivää, jostakin syystä tulehdusarvoni nousivat ja minulle tuli voimakasta vatsakipua. Syytä ei edelleenkään tiedetä. Osastolla sain valitettavasti huonoa kohtelua sillä kipuani vähäteltiin ja minulle oltiin töykeitä. Olin shokissa jo tapahtuneesta ja nyt minun täytyi kestää kovaa kipua osastolla. Ensimmäisellä osastojaksolla minua kohdeltiin todella hyvin ja kaikki hoitajat olivat todella mahtavia. Mitä nyt tapahtui? 

Onnekseni olen nyt kotona ja pystyn kävelemään jo kauppareissut ilman keppejä ja lyhyitä kävelyitä ulkona. Toki lääkitys on kova, mutta tärkeintä minulle on olla kotona. Se miksi osasto jaksot olivat hyvä asia on, että selkääni nyt todella tutkitaan ja minua autetaan. Upeaa! 

Tulossa on monia ruokaan liittyviä postauksia joten pysykäähän kuulolla!


2

 

Viikko sitten lauantaina äitini saapui miehensä kanssa Turkuun. Päätimme käydä Ruissalossa lenkkeilemässä ja ilmat suosi ihanasti. Oli niin aurinkoista ja lämmintä! Olin juuri toipumassa flunssasta ja pakkasin reppuun mukaan kevyttoppatakin, mikä sai jo lähtiessä naurut ja paikanpäällä huomasin, että tosiaan, intiaanikesä oli saapunut. Se kestikin melkein viikon, mutta tänään on ollut jo viileämpää. Ihanaa, että kesä päätti palata vielä hetkeksi, vaikka toisaalta odotan jo malttamattomana rehellisen pimeitä syysiltoja <3 Ja jos muuten olet suunnittelemassa reissua Ruissaloon, noita auringonkukkia viljellään siellä matkan varrella ja niitä saa poimia vapaasti! Saa palan kesää mukaansa.

Kävimme myös äidin ja hänen miehensä kanssa Cafe Artissa, joka on yksi lempikahviloitani täällä Turussa, aivan jokirannassa. Sieltä saa suussasulavan makeita gluteenittomia mutakakkumuffinsseja! Ennen kahvilareissua kävimme ihailemassa Kakolaa, Turun pahamaineista vankilaa, joka on jo tyhjillään ja jonne rakennetaan asuntoja. Niistä tulee varmasti upeita ja paikan historia värittää niihin omaa magiaansa. 

Eilen olin Turun Messukeskuksessa sometiimin infossa, sillä olen yksi vapaaehtoisista someäänenkantajista Turun kirjamessuilla. Jenni Haukio oli kertomassa kirjamessujen ohjelmasta ja samalla saimme tutustua toisiin sometiimiläisiin. Oli pitänyt etukäteen ilmoittaa, jos on ruokarajoitteita ja heti paikanpäälle saavuttuani, minulle kerrottiin, että minulle oli varattu gluteenittomia herkkuja. Oli ihan mielettömän hyvää kinkkupiirakkaa! Ja tuli lämmin fiilis siitä, miten minut oli keliaakikkona huomioitu. Sai mahan täyteen ennen infopläjäystä :)

Ja tänään kävin ystäväni kanssa Eerikinkadulla sijaitsevassa Pure Herossa syömässä raakakakut ja juttelemassa kuulumisia <3 Oli ihanaa ja Tiramisu-kakku oli taivaallista! On mukavaa, että löytyy kuppiloita, joista saa myös terveellisempiä vaihtoehtoja. Aamulla kävin HIIT-treenissä, joten kakkuilulle oli myös tarvetta ;) 

Syksyn alku on siis sujunut melkoisen makoisissa merkeissä. Aloitin myös kolmannen opiskeluvuoteni yliopistossa ja tänä syksynä teen kandidaatin tutkinnon mediatutkimuksessa. Jännittää, mutta samalla olo on mielettömän innostunut. Menen epämukavuusalueelle, sillä tutkimuspuoli ei ole vahvuuteni, mutta haasteet ovat enemmän kuin tervetulleita. Kandin ja muiden opintojen vastapainoksi täytyykin olla kakkuiluja ja muita rentouttavia aktiviteetteja, niin jaksaa. Miten teidän syksy on lähtenyt käyntiin? Ja jos on heittää jotain hyviä kahvilavinkkejä, niin heitelkää ihmeessä! 

Lämpöisiä syyspäiviä!

- Nora

Tunnisteet: 
keliakiaherkuttelua

0

Tänään tein sen. Keräsin kaiken rohkeuteni ja päättäväisyyteni. Kaikki alkoi siitä, kun olin kävelykadulla pysähtyneenä ja pengoin reppuani. Eräs mies kysyi minulta "onko sinulla rahaa?" ja tarjosi lippistään. Vieressäni seisoi huonoryhtinen kepistä tukea pitävä mies likaisissa vaatteissaan. Häkellyin suorasta kysymyksestä ja ikäväkseni jouduin sanomaan etten omistanut käteistä juuri tuolloin. Samalla huomasin haavan miehen päässä ja kysyin onko kaikki hyvin. Mies vastasi kaiken olevan kunnossa ja kiitteli huolenpidosta. Niin hän jatkoi matkaa ja minä myös.

Olin menossa R-Kioskille hakemaan Noccoa, sillä edellisillan lääkkeet väsyttivät vielä niin paljon ettei päiväni käynnistynyt ilman kunnon kofeiini annosta. Päästessäni kioskille mietin miestä ja päätin ottaa riskin, ostin mehua ja ruislastuja. Jos olisin edes hitusen varakkaampi olisin halunnut ostaa kunnon täytetyt leivät, mutta ilman opintotukea ja sairauspäivärahaa on varat tiukilla. 

Lähdin kioskilta sekavin fiiliksin ja päätin löytää miehen. Lähdin samaiselle kadulle missä tapasimmekin enkä nähnyt enää miestä. No enpä tuosta lannistunut ja päätin lähteä kiertämään katuja. Hetken aikaa kierreltyäni en voinut uskoa silmiäni, sama ontuva mieshenkilö likaisissa vaatteissaan onki selässään kulki edelläni. Juoksin miehen kiinni ja pysäytin hänet.

Kerroin, että olen aina halunnut tehdä näin ja avasin reppuni. Annoin miehelle juotavan ja ruislastut. Miehen ilme oli ällistynyt. Hän otti juotavan kiitollisena vastaan ja sanoi, että pidä nuo itse, kiitos. Samalla hän ojensi ruislastuja. Muistan ikuisesti miehen ilmeen,

kun hän sanoi: "siunausta sinulle, on upeaa että kaltaisasi ihmisiä on."

Tämän jälkeen toivotin hyvät päivän jatkot ja siunaukset myös hänelle. Kotia kohti kävellessäni mietin vain mikä ajaa ihmiset tuollaiseen tilanteeseen. On niin surullista nähdä kyseisiä ihmiskohtaloita. Jään aivan sanattomaksi. Mutta nyt tein sen, ostin ruokaa kodittomalle. 


Sivut