Matkustimme vapuksi Itä-Suomeen kumpaankin lastemme mummolaan. Oli jotenkin hirveän hulvaton matka! Aava on tottunut matkustaja ja viihtyy kirjojen parissa hyvin. Aina toki matka sujuu paremmin, jos saa pelata vaikka Fruit ninjaa isin tabletilla... Oli jotenkin ihan vappufiilis, kun teimme matkaa koko vappuaattoillan. Haluaisin jakaa teille valokuvan, jossa Henrik ja Matilda tanssivat kunnon discojytää autotien reunassa ihan fiiliksissä, kun hetkeksi pysähdyimme jaloittelemaan. Pitäähän sitä nyt olla bileet vaikka keskellä tietä keskellä metsää lähellä iltayhdeksää! Pidän tuon kuvan kuitenkin perhealbumissa, mutta kuvitelkaa sellainen koko perheen onnellinen sokerihumala. Eikä muuten syöty autossa yhtään mitään koko tuon viiden tunnin aikana! Ainoastaan banaanit huoltoasemalla.

Vappupäivänä kokoonnuimme juhlimaan 60 vuotta täyttänyttä isääni. Oli upeaa saada yhteen vanhempani sekä siskoni perheineen. Vilinää riitti, kun kuusi 1‒11-vuotiasta serkusta tapasivat toisensa. Kävimme syömässä Savonlinnan Opetusravintola Paviljongissa vappubuffeen. Emme olleetkaan käyneet vielä seisovassa pöydässä Aavan diagnoosin jälkeen. Homma toimi ihan hyvin. Meille näytettiin kaikki ruuat, joissa on gluteenia, mutta pöydässä oli kyllä selkeästi merkittykin gluteenittomat tuotteet G-merkinnällä. Olen tosin kuullut, että jossain G-kirjaimella on merkitty tuotteet, jotka sisältävät gluteenia! Tarkkana saa siis olla ja kysyä kannattaa, pitää, aina! Aava sai oman leivän ja levitteen pöytään.

Jälkiruokapöydässä sain hetken pohtia, mitä laitan tytön lautaselle. Tarjolla oli hedelmäsalaattia, lakritsa- tai salmiakkiavanukkaan tyylistä (en muista nyt tarkasti), munkkeja ja marenkeja. Tarjoilija sanoi minulle, että vanukas on gluteeniton, mutta en uskonut, koska sen päällä oli lakupaloja. Munkkeja otettiin astiasta käsin, minkä jälkeen otettiin käsin marenkeja. Selkeä kontaminaation vaara! Pyysin Aavalle keittiöstä puhtaita marenkeja, ja hän sai sekä niitä että yllättäen myös suklaavaahtoa ja vaniljajäätelöä. Ja tietenkin Matilda, suuri suklaanystävä, tuli kateelliseksi! Ei ole reilua, että Aavalla on keliakia, hih.

Mummoloissa ulkoilimme vuoroin vesisateessa ja auringonpaisteessa. Lapset kiipeilivät puissa ja leikkipuiston välineissä sekä ulkoiluttivat toisen mummolan pian 15-vuotiaita koirarouvia. Aava touhusi kurahousuissaan hiekka- ja vesileikeissä hymy korvissa. Tapasimme rakkaita ystäviä sekä pelasimme Gang of Four -korttipeliä toisessa mummolassa ja toisessa herkuttelimme ihanilla iltapaloilla yömyöhään. Parhaita perinteitä!

Kuinka ihmeellistä, että kumpikin näistä ihanista pikkukoirista on yhä täällä! Cavalier täyttää heinäkuussa 15 vuotta ja villakoira syyskuussa. Jokainen kerta niiden kanssa voi olla viimeinen...

Kyllä ihmisen pitää aina välillä päästä kotiseudulleen vaikka se olisi kuinka kaukana. Silloin muistaa, kuka oikeasti on. On ihan erilaista kävellä tai autoilla kylissä ja kaupungeissa, joista lähes joka kulmassa on joku muisto lapsuudesta ja nuoruudesta kuin paikoissa, jotka näkee vain kiireisen aikuisen silmin. On mahtavaa  katsoa metsiä, rantoja, siltoja, rakennuksia, puiston penkkejä silmillä, jotka muistavat paikat lapsuudesta. Tärkeitä paikkoja, joissa on opeteltu elämää, seikkailtu, koettu, nähty. Kun niitä katsoo tuntuu kuin lukisi kirjaa tai katsoisi elokuvaa toista kertaa sellaisella ajatuksella, että tuo ei olekaan vaan pelkkä kivi, vaan minäpäs tiedän, että siinä on pienenä leikitty laivaa ja pallomerta ja sen päälle on kiivetty juttelemaan syvällisiä parhaan ystävän kanssa 15-vuotiaana... Sinulle pelkkä kivi, minulle lapsuus!

Lähdimme mummolasta paluumatkalle vapun jälkeisenä maanantaiaamuna. Matkustimme ensin Jyväskylään, jossa kävimme pitkästä aikaa kävelykadulla. Ehdimme asua Jyväskylässä 12 vuotta, mikä on pisin aika, minkä olen missään koskaan asunut. Vaikka Jyväskylän-silmäni eivät ole lapsen silmät, näkivät ne paljon tuttua ja kipeää kaipausta jo pienellä keskustakierroksellamme. Noiden vuosien aikana valmistuimme, saimme kolme lasta, ostimme ensimmäisen kotimme... Tuolla penkillä söimme kerran jäätelöä, kun serkut tulivat yllättäen viereen istumaan. Tuossa baarissa istuimme naapuruston äitiporukalla iltaa, tuolla otin Minnan kanssa tatuoinnin...

Kävimme syömässä Rossossa, joka on mielestäni loistava ravintola keliaakikolle. Hyvä palvelu, erinomainen ruokalista, varmasti puhdasta, gluteenitonta ruokaa sekä vielä se leikkipaikkakin. Jyväskeskuksen Rosso oli remontoitu viihtyisäksi ja valoisaksi, tykkäsimme!

Aava valitsi neljävuotiaan pettämättömällä maulla nakit ja ranskalaiset. Minä itse noudatan FODMAP-ruokavaliota, joten syön myös gluteenitonta lähes aina. (Tästä voin kirjoittaa joskus myöhemmin, mikäli teitä kiinnostaa.) Valitsin gluteenittoman pitsan, johon otin kanaa, sinihomejuustoa, mozzarellaa, ananasta ja BBQ-kastiketta. Oli kyllä hyvää! Ruokailun jälkeen kävimme parissa kaupassa ja jatkoimme sitten matkaa kotia kohti.

Suunnan blogit alkavat muodostua pikku hiljaa näköisekseen, kirjoittajiensa näköisiksi. Toivottavasti mahdollisimman moni gluteenitonta ruokavaliota noudattava on läheisineen löytänyt jo Suunnan ja nämä kolme blogia. Mitä haluaisitte blogeista lukea? Onko kivempi lukea pelkästä keliakiasta vai haluatteko kuulla enemmänkin kirjoittajien arjesta? En ehkä osaa kirjoittaa vain keliakiasta, koska se on vain pieni osa elämäämme. Kiinnostaisiko se kuitenkin enemmän kuin keliakian ympärillä oleva lapsiperhearki?

Kävin tänään ostamassa lapsille hellevaatteita, sillä olemme lähdössä piakkoin matkalle Espanjaan. Matkustaminen vähän hirvittää  gluteenittomuuden, minun vakavan pähkinäallergian ja yhä meitä kaikkia stressaavan Aavan vessainhon takia, mutta rohkeasti olemme lähdössä reissuun. Kirjoittelen teille sitten, miten matkamme sujui.

Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa, mitä meidän pikkuinen Aava Aavanen syö päivän aikana. Ei hän syö paljon, mutta ehkä olisi kiva nähdä, millaisia aterioita gluteeniton pikkuprinsessa syö yhden päivän aikana. Haastan samaan kuvapäivitykseen kaikki Suunnan blogien kirjoittajat sekä kaikki muutkin bloggaajat, jotka noudattavat gluteenitonta ruokavaliota! Yhden päivän gluteenittomat ateriat siis kuvina ja tekstinä kaikkien ihasteltavaksi! #gluteenittomatsafkat

Ps. Paljastan jotain itsestäni. Rakastan musta-valkoraitaa! Meidän lapsillakin on hirveästi sellaisia vaatteita, oikein naurattaa pyykkejä taitellessa, että näitä riittää. Pikkusiskoni hommasi minulle synttärilahjaksi täydelliset villasukat. Onnea on raidalliset villasukat ja pikkusisko, joka välittää. Kuva otettu mummolassa, jossa aika pysähtyy. Saa vain istua sohvalle ja odottaa, että kutsutaan pöytään. Onnea sekin!

Muuten, riitelin tänään uhmaavan Aavan kanssa ja nauratti itseänikin. Tätäkin on meidän arkemme:

Riita uhmaikäisen kanssa kaupan parkkipaikalla.
-Sinä et mene yksin!
-Menenpäs! Mä oon neljä!
-Et mene vaikka oisit 40!
-Kyllä menen neljäkymppisenä ilman äitiä!
-Et mene!
-No satavuotiaana menen ilman äitiä!
-No silloin saat mennä.

Tulkaahan rohkeasti mukaan keskusteluun! Mistä kirjoittaisimme Suunnan blogeihin? Mitä erityisesti haluaisitte lukea Arjen murusista?